Muisto eletystä

Voiko taideteoksen mukana palata omaan menneisyyteen? 

Kokemukset ja kohtaamiset synnyttävät meille muistoja elämästämme. Kannamme muistoja kehossamme. Kuljetamme niitä mukanamme kuvissa, esineissä, päiväkirjoissa ja tarinoissa. Muistot yhdistyvät aistiemme kautta tuoksuihin, ääniin ja tuntemuksiin. 

Taiteilijat tarkastelevat ihmiselämää ja maailmaa monista eri näkökulmista käsin. Taideteoksen lähtökohtana voi olla taiteilijan omaan elämään liittyvä kokemus tai havainto, tai koko yhteiskuntaa koskettava ja muovaava ilmiö. Taiteilija voi tutkia ja kaivaa esiin menneisyyttä ja tuoda teoksessaan historian sirpaleita tähän päivään nähtäviksi ja uudelleen koettaviksi. Taideteokseen tallentuu jotakin ainutlaatuista syntyhetkestään, joka ajan kuluessa muuttuu muistoksi menneestä.  

Taideteos voi herättää katsojan muistin ja vapauttaa muistoja; hauraita, vahvoja, kauniita, kipeitä. Piilossa olleita tai vielä hetkessä viipyileviä muistoja eletystä. 

Teeman taiteilijoita ovat Aarne Elomaa, Jan Eerala, Tero Kiiskinen, Kaisu Koivisto, Sari Moilala ja Jenni Yppärilä. Tutustukaa teeman teoksiin alavalikosta tai virtuaalinäyttelyssä.

  • Tero Kiiskinen, Ghazni, 25.6.76

    1976, guassi paperille, 23,5 x 22,5 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 1846

    Tero Kiiskinen, Ghazni, 24.6.76

    1976, vesiväri paperille, 27, 5 x 30,5 cm, Porin kaupungin taidekokoelma TM 1845

    Sari Moilala, Vanity Fair 1

    2021, akryyli ja hiili kankaalle, 120 x 106 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 2329

    Sari Moilalan Vanity Fair -maalaus. Teoksessa on kuvattu lennokkaasti kukkia. Kukat ovat värikkäitä vaaleaa taustaa vasten.

    Sari Moilala, Vanity Fair 3

    2021, akryyli ja hiili kankaalle, 120 x 106 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 2330

    Kaisu Koivisto, East Broadway, Chinatown, New York

    2000, värivalokuva, 80 x 101 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 1623

    Jan Eerala, Maalaispoika Helsingissä 1966

    1966, mustavalkoinen valokuva, 16,5 x 23 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 1607

    Jan Eeralan mustavalkoinen valokuva vuodelta 1966. Mies seisoo kaupungin kadulla yöllä tai illan hämärässä. Henkilö on kuvassa etualalla ja katsoo sivulle. Henkilön tumma profiili erottuu kaupunkisiluettia vasten.

    Kaisu Koivisto, Avenue D. East Village, New York

    2000, värivalokuva, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 1625

    Jenni Yppärilä, Jäljet jääneet

    2020, kolmiulotteinen maalaus öljy, akryyli ja alkydi levylle, 65 x 120 x 26 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 2294

    Aarne Elomaa, Mielenosoituksen muisto (Rue Guy Lussac 1968)

    1971, öljy kankaalle, 130 x 130 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 0105

Tehtävät

Keskustelutehtävä: Taideteoksen tarkastelu

Tarkastelkaa yhdessä Kaisu Koiviston teosta:

  • Millä tekniikalla teos on tehty?
  • Minkälainen paikan näet teoksessa? Mistä päin maailmaa valokuvateos voisi olla? Mistä voit sen päätellä?
  • Oletko joskus käynyt jossakin samankaltaisessa paikassa?
  • Minkälaisia ääniä paikassa kuuluu? Miltä siellä voisi tuoksua?
  • Miltä sinusta tuntuisi kävellä tuossa paikassa?
  • Mihin teoksessa näkyvät eläimen taljat voisivat viitata?

Kuvataitelija Kaisu Koivisto on kiinnostunut New Yorkin historiasta ja kaupungin muutoksista. Hän on tutkinut kaupungin historiaa vanhojen karttojen avulla. Kartoista selvisi, että nopeasti kasvaneen suurkaupungin keskustan tuntumassa oli ollut lehmiä, maatiloja ja laitumia vain muutama vuosikymmen aiemmin. Taiteilija on tallentanut valokuvateoksiinsa paikkoja, joissa on aikaisemmin ollut maatiloja ja laitumia. Kuvien lehmät ovat taiteilijan vanhoista kierrätyshuovista valmistamia taljoja.

Osaatko mainita kotikaupungistasi tai lähiympäristöstäsi paikan, joka olisi muuttunut lähiaikoina?

Tutustukaan muihin teeman teoksiin sivun ylävalikosta. Minkälaisia paikkoja teoksissa on kuvattu?

Tutkimustehtävä: Muistan, muistatko?

Tehtävä tehdään kotona. Juttele sinulle tärkeän aikuisen kanssa, ja pyydä häntä muistelemaan ja kertomaan teitä yhdistävästä muistosta. Sinun ja hänen yhteisestä hetkestä, joka hänelle on jäänyt mieleen. Mitä erityistä tuossa hetkessä oli? Mitä silloin tapahtui, missä olitte? Muistatko sinä tuota hetkeä?

Onko teillä muita yhteisiä muistoja? Jutelkaa. Piirrä kuva jostakin yhteisestä muistostanne ja tuo se mukanasi kouluun. Jakakaa muistoja keskenänne. Minkälaisia yhteisiä muistoja teillä on luokkakavereiden kesken?

Taidetehtävä: Kolmiulotteinen rakennus

Kuvataiteilija Jenni Yppärilän valokuvaa kiinnostavia rakennuksia eri puolella Suomea ja tekee kolmiulotteiset maalauksensa valokuvien pohjalta. Taideteoksiin päätyvät rakennukset liittyvät usein taiteilijan omaan elämään. Jäljelle jääneet -teoksessa (2020, kolmiulotteinen maalaus öljy, akryyli ja alkydi levylle, 65 x 120 x 26 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 2294) on rakennuksia Porista, Kalajoelta ja Oulaisista.

Valitse lähiympäristöstäsi sinua kiinnostava tai sinulle tärkeä rakennus: kotitalo, kioski, kerrostalo, virasto, kauppa tai kokonainen kadunpätkä. Voit muistella rakennusta, ottaa siitä valokuvan ohikulkiessasi tai valita rakennuksen verkon karttasivuja hyödyntämällä. Valitusta rakennuksesta tehdään kolmiulotteinen teos:

1) Pahvista tai maitokartonkiarkeista

Yksittäinen rakennus: leikkaa maitokartongista 30 x 20 cm arkki. Aseta arkki vaakasuoraan, ja tee keskelle suora taitos: saat siistit taitokset mattoveitsellä kevyesti painamalla, mutta varo leikkaamasta kappaleita irti. Luonnostele rakennus kartongille. Leikkaa katon muoto sekä ikkuna- ja oviaukot. Voit lisätä rakennukseen yksityiskohtia ylijääneistä kartonkipalasista. Viimeistele rakennus värittämällä tai maalaamalla.

Kortteli/talorivi: leikkaa maitokartogista 35 x 15 cm suikale. Luonnostele rakennukset suikaleeseen. Tee siistit taitokset rakennusten väliin. Leikkaa rakennusten yläsiluetit sekä ikkuna- ja oviaukot. Voit lisätä rakennukseen yksityiskohtia ylijääneistä kartonkipalasista. Viimeistele värittämällä tai maalaamalla.

tai 

2) Kierrätetyistä ruokapakkauksista 

Kierrätyskartongista tehty rakennuksen siluetti. Kuvan tausta on vaaleanvioletti ja siihen osuu auringonvalo.
  • Leikkaa puhdas ruokapakkaus (maitopurkki, muro- tai myslipaketti) auki levyksi yhtä saumaa pitkin. 
  • Avaa pakkaus levyksi ja käännä sisäpuoli ylöspäin, jolloin pakkaukset tekstit ja kuvat eivät ole näkyvillä. 
  • Piirrä rakennus kartongille ja leikkaa sopivaan muotoon. Leikkaa tarvittavat ikkuna- ja oviaukot. Hyödynnä ylijääneet palaset rakennuksen yksityiskohtien tekemiseen. 
  • Piirrä ja väritä rakennus. Huomioi, että osa ruokapakkauksista voi olla kiiltävää kartonkia, johon kaikki värikynät eivät tartu. Voit myös maalata rakennuksen pullopeite- tai akryyliväreillä. 
  • Kokoa valmis rakennus kolmiulotteiseksi tukiliimauksilla tai teippaamalla sisäpuolelta (tukiliimaus: leikkaa kartongista suikale, jonka liimaat saranan tavoin pakkauksen sisäpuolelle). 
  • Laittaakaa valmiit rakennukset esille seinälle tai pöytätasolle kaupungiksi.

4) Tulitikkurasiaan

Tehtävää varten tarvitaan tulitikkurasioita tai muita avautuvia pieniä laatikoita. Rakennuksen julkisivu piirretään laatikon ulkopinnalle ja sisätila laatikon sisälle. Kuviollisen rasian ulkopinnan voi aluksi päällystää valkoisella paperilla, maalata peite- tai akryyliväreillä valkoiseksi tai liimata valmiin piirroksen laatikon ulko- ja sisäpinnoille. 

5) Luukkutalo piirtämällä 

Aseta A4 tai A3-paperi vaakasuoraan ja mittaa paperin keskikohta (tee pieni merkki alareunaan). Käännä molemmat lyhyet sivut leskilinjan mukaisesti, jolloin paperiin muodostuu luukku. Piirrä ja leikkaa rakennuksen katto. Piirrä rakennuksen julkisivu pintapuolella ja sisätila luukkujen taakse.