Kokemus tilasta

Mitä kaikkea tila voi taiteen näkökulmasta tarkoittaa? 

Kohtaamme taideteoksia monissa eri ympäristöissä ja tiloissa, nykypäivänä myös virtuaalisessa maailmassa. Teosta havainnoidaan ja tulkitaan suhteessa omaan itseen sekä muuhun ympärillä olevaan. Tila voi olla myös lähtökohtana taideteokselle. Toisinaan taiteilija toteuttaa teoksen ennalta sovittuun paikkaan. Teos syntyy tällöin ympäristönsä ehdoilla. 

Taiteilijat voivat teoksissaan avata meille näkymiä erilaisiin paikkoihin ja maisemiin. Toisinaan teokset johdattavat meidät kuvitteellisiin tiloihin, joissa kaikki on mahdollista. Abstraktissa taiteessa värien ja muotojen rinnastuksilla ja sommittelulla voidaan luoda teokseen syvyysvaikutelmia. Taiteilijat tekevät myös teoksia ja installaatioita, joiden sisälle voi oikeasti mennä. Taiteessa äänilläkin pystytään luomaan erilaisia ympäristöjä. Voiko tila siis olla todellinen, vaikka sitä ei voi nähdä tai koskettaa?

Teeman taiteilijoita ovat Susanne Gottberg, Matti Tainio, Juhani Tarna, Paul Osipow, Jenni Yppärilä ja Alpo Nummelin. Tutustukaa teeman teoksiin alavalikosta tai virtuaalinäyttelyssä.

  • Susanne Gottberg, Huomattu

    Juhani Tarna, Savuja

    1966, öljy levylle, 255,5 x 665 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 0060

    Matti Tainio, Meri-Porit

    2020, 64 valokuvan kokonaisuus, digitaalituloste, 17 x 17 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 2320

    Matti Tainio, Meri-Porit

    2020, 64 valokuvan kokonaisuus, digitaalituloste, 17 x 17 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 2320

    Matti Tainio, Meri-Porit

    2020, 64 valokuvan kokonaisuus, digitaalituloste, 17 x 17 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 2320

    Paul Osipow, Musta pääsiäinen

    1980, akryyli kankaalle, 184 x 363 cm, Porin kaupungin taidekokoelma / TM 0696

Keskustelutehtävä: Immersion

Katseiden välissä -virtuaalinäyttelyssä on esillä Jenni Yppärilän ja Alpo Nummelinin Immersion-videoteos (8.23 min). Etsikää teos näyttelystä ja katsokaa se. Mitä ajatuksia teos teissä herättää?

Tutkimustehtävä: tutkimusmatka taidenäyttelyssä

Katseiden välissä -virtuaalinäyttelyn mainoskuva.

Tee kierros virtuaalinäyttelyssä omalla älylaitteellasi ja etsi näyttelyn teoksista 10 yksityiskohtaa. Kirjoita vihkoon numerot 1-10 ja kirjoita ylös taiteilijan ja teoksen nimi, kun olet löytänyt kohteet. Kuka löytää kaikki kymmenen ensimmäisenä? 

  1. Oranssit renkaat 
  2. Liikennevalot 
  3. Suljettu ovi 
  4. Vilkas autotie 
  5. Koripallokenttä 
  6. Ikkunasta heijastuva valonsäde 
  7. Sumuinen maisema 
  8. Jotakin vaaleanpunaista 
  9. Salmiakkiruudukko 
  10. Pimeä ja valoisa ikkuna 

Jatkotehtävä: tutkimuskävely lähiympäristössä

Etsi seuraavat yksityiskohdat lähiympäristöstäsi valokuvaamalla. Tehtävä tehdään pareittain tai pienryhmissä. Kuvat voidaan tallentaa ja jakaa muulle ryhmälle Padlet-alustalla tai muussa koulun käytössä olevassa verkkoympäristössä. Tarkastelkaa kuvia lopuksi yhdessä.

  1. Pystylinjoja 
  2. Valonheijastus 
  3. Avara tila 
  4. Jotakin kirkkaan väristä 
  5. Pehmeä muoto 
  6. Liikettä 
  7. Näkymä kauas 
  8. Ruudukko 
  9. Vastavärit 
  10. Näkymä ylhäältä alas 

Taidetehtävä: kaksiulotteisesta kolmiulotteiseksi

Valitse näyttelyn teoksista teos, jossa on mielestäsi kuvattu kiinnostava ympäristö. Tarkastele, miten tila on teoksessa kuvattu, miten taitelija on luonut kolmiulotteisen tilan kaksiulotteiselle pinnalle? Tee sitten valitsemastasi teoksesta kolmiulotteinen versio rakentamalla se maitokartonkista kartonkipohjalle tai kierrätyslaatikkoon.