KEHONA

KIRSI JAAKKOLA, TONI LEHTOLA, SANNA PAJUNEN, VEIJO SETÄLÄ

Kuraattori: Päivi Setälä

Näyttely, jossa teokset koetaan koko keholla, koskettaen ja tunnustellen.

Näyttelyn lähtökohtina ovat olleet teosten kosketeltavuus, moniaistisuus ja eri ikäryhmien huomioiminen. Eri aistit antavat teoksista erilaista tietoa ja laajentavat kokemusta taideteoksesta. Teokset ovat leikitteleviä ja monitasoisia tuntoja herättäviä. Näyttely ääntelee, tuoksuu ja tuntuu.

Näyttely sopii kaikenikäisille ja eri tavoin aisteja käyttäville henkilöille.

Tällä sivulla voit tutustua osaan teoksista niin taiteilijan kuvauksena (äänenä ja viitottuna) kuin myös kahdeksanvuotiaan Macon kokemukseen samasta teoksista.

Kehona on lastenkulttuurikeskus Kruunupään ja Porin taidemuseon tuottama.

Teokset kuuluvat Porin kaupungin taidekokoelmaan.

Liikkeellinen improvisaatio on kuvattu Porin taidemuseossa vuonna 2014.
Tanssija Janne Kilpiö

TEOKSET

Punahohteisessa näyttelytilassa on aikuisen ihmisen kokoinen punakirjava pallo. Pallo on Supermarja teos. Teoksen pinta muodostuu useasta eri kangasmateriaalista. Sen vieressä seisoo aikuinen henkilö. Hän koskettaa teosta vartalollaan ja toisella kädellään. Teos on korkeampi kuin tämä henkilö.

Kirsi Jaakola

SUPER-MARJA, 2014. Teos liikkuu hipaisusta.

KEHONA: SUPER-MARJA
Vaaleassa näyttelytilassa on seinällä pyöreä maalaus. Maalaus on hyvin vaalea ja sen oikeassa yläreunassa on valkoinen metsäjänis juoksuasennossa. Maalauksesta oikealla kämmenenmitan päässä on teoslappu. Teksti: Kirsi Jaakkola, Loikka, 2014, Teosta voi silitellä. Teksi on alapuolella myös brailleena. Teoksen edestä kävelee henkilö, joka katsoo maalausta. Hän on pukeutunut jakkupukuun ja hänellä on valkoiset hansikkaat kädessä. Hän on esiintyjä, joka on aloittamassa performanssia.

Kirsi Jaakkola

LOIKKA, 2014. Teosta voi silitellä.

KEHONA: LOIKKA
Kaksi lasta on kyykistyneenä vaaleassa näyttelytilassa teoksen ääreen ja katsovat yhdessä teosta selin kameraan. Teoksesta näkyy osa: lattialla on punainen karvainen pyöreä matto, jonka päällä näkyy kaksi pyöreän penkin muotoisia puusta veistettyjä teoksen osaa. Pyöreiden osien välissä on pitkä suorakaiteen muotoinen puusta veistetty teososa. Lattialla ja teososien päällä on paljon puisia suorakulmaisia palikoita, joissa on koholla puisia brailleekirjaimia.

Sanna Pajunen

POMPULA, PAMPULA, PISTE, 2014. Teosta voi halata ja pisteillä kirjoittaa.

KEHONA: POMPULA, PAMPULA, PISTE
Vaaleassa näyttelytilassa on viisitoista päiväkotilasta. Lapset halaavat, nojaavat, kumartuvat kohti, liikuttelevat tai muuten koskevat heidän keskellään olevaa Taajama-teosta. Teos on lapsia matalampi. Teoksen neljä osaa ovat talon mallisia ja niiden alla on suorakaiteen muotoinen levy.

Veijo Setälä

TAAJAMA, 2014. Taloja voi tuuppia.

KEHONA: TAAJAMA
Aikuinen henkilö istuu hyvin hämärän, lähes pimeän näyttelytilan lattialla risti-istunnassa ja pitää toista kättään sylissään ja toinen on rennosti kohotettu teoksen päälle. Teos on eläimenkarvaa muistuttava ja soikean pallomaisen muotoinen.

Toni Lehtola

ELÄIN1. 2, 2014. Teosta voi silittää.

KEHONA: ELÄIN1. 2