Lentävä Puutarha

Kasvien matkoja ja heilumista vuonna 2025

Teija Alanko kirjoittaa juuri ilmestyneessä kirjassaan ’Kultaköynnös ja unelma’ (SKS kirjat, 2025) huonekasvien historiasta. Kotoisat ja tutut sisätiloihin ilmestyneet kasvit liittyvät eurooppalaisten harjoittamaan kolonialismiin ja imperialismiin, jossa muista maanosista raadollisesti riistettiin ja kuljetettiin luonnonvaroja ja kasveja eurooppalaisten ihmeteltäväksi ja hyödynnettäväksi. Tieteellinen luokittelun ja lajittelun halu kulki mukana eurooppalaisten ”kasvinmetsästäjien”, kuten Alanko niitä osuvasti kutsuu, etsiessä uusia kasvilajeja ja vieden niitä usein laivoissa valtamerien ylitse kootakseen niitä puutarhoihin, kasvihuoneisiin tai valjastaessaan niitä kaupalliseen käyttöön, myös muissa ’siirtomaissa’.

Monien kasvilajien muuntuminen huonekasveiksi on ollut eliitin statussymboliikkaan liittyvän huomionhaluisuuden tulosta, joka sitten on myös tavoittanut tavanomaisemmatkin kodit hienojen ylimystöpuutarhojen jälkeen.

Huonekasvit, jotka tuovat paitsi viihtyisyyttä, ovat myös hoivan ja huolenpidon kohteita, niiden ollen istutettuina ruukkuihin, irrotettuna siten kasvin kasvuolosuhteista ja eräänlaisesta kytkeytyneestä ympäristökontekstista. Tämä samanaikainen irrottamisen ele ja hoivan tarve on ollut osa myös vuoden 2025 KORSI komissioteosta: Lentävä Puutarha. Siinä ryhmä taiteilijoita: Jönssi Heikkinen, Uljas Kaitala ja Eero Yli-Vakkuri, on hakenut kasveja hoitoonsa yhdeksi vuorokaudeksi ja kiinnittänyt ne väliaikaisiin puutarhoihin roikkumaan kuormaliinoilla. Ensin kesäkuun lopussa vesitornille Eurajoella ja heinäkuussa kotiseutumuseoon Luvialla. Kuormaliinat, jotka liittyvät myös ryhmän jäsenen Laura Liljan taiteelliseen työskentelyyn symboloivat globaalia rahtia ja sen liikkumista, jossa erilaiset materiaalit (tavaramuotoisina) liikkuvat paikoista toisiin.

Eurooppalainen imperialismi ja kolonialismi, joka vaikuttaa myös huonekasveihin liittyvän kiinnostuksen taustalla, perustuu ajatukselle saavuttamisesta, resurssien hyödyntämisestä sekä samanaikaisesta tieteen ja tiedon edistämisestä. Tarkoitus kartoittaa maailman kolkkien varannot ja lajit oli, ja on, osa brutaalia pyrkimystä saada hyötykäyttöön kasvien mahdolliset edukkaat ominaisuudet mutta myös tuoda esiin tämän toiminnan kautta vaurautta ja statusta. Kasvien ruukuttaminen tai sijoittaminen hyötypuutarhoihin ei ollut tuntematonta aiemminkaan Euroopassa, mutta nyt kukkaruukkuihin ilmestyi sademetsien ja aavikoiden kasveja, joille myös haluttiin luoda kasvuolosuhteet, sekä kasvihuoneet, lämmityksineen ja laseineen. Alanko tuo esiin kirjassaan myös Wardin laatikon, joka eräänlaisena kasviterraariona mahdollisti kasvien merten ylityksen onnistumista.

Siirtämiseen ja asioiden liikuttamiseen liittyvät tekniset käytännöt ’kehittyivät’ riistämiseen liittyvän motivaation mukana. Kasvien kuljettamisen taustalla on ajatus pidikkeettömästä ’luonnonvarojen’ hyödyntämistä. Tämä ajatus edelleen vaikuttaa kulttuurisiin käytäntöihin ja siihen millaisten ajatusten varaan eri infrastruktuureita rakennetaan ja muodostetaan. Tällä hetkellä öljyllä sidotaan maailman eri kolkkia yhteen.

 Ajatus kulkemisesta ja kuljettamisesta ’maata pitkin’ on myös ilmennyt osana Lentävä Puutarha-teosta. Paitsi ryhmän hakiessa ja palauttaessa kasveja pyörällä tai kävellen, myös ryhmän jäsenen Victoria Torbolin matkatessa huonekasvin kanssa Tanskaan pyörällä, junilla, lautoilla ja busseilla. Kultaköynnös, joka matkusti Torbolin mukana, ja joka on myös Alangon kirjan nimessä, on yksi varsin joustava, kestävä sekä hyvin lisättävä kasvi, joka on tehnyt siitä varsin yleisen huonekasvin. Alanko kirjoittaa kultaköynnöksen kasvaneen luontaisena vain Moorean saarella Ranskan Polynesiassa, eli Tahitilla, josta se on sitten levinnyt laajalti, myös haitallisena vieraslajina Havaijin ja Sri Lankan trooppisiin metsiin. Epifyyttinä se on kiivennyt ja valloittanut metsän ekologiaa ja estänyt siten muiden kasvien elon edellytyksiä.

Puutarhoista tai kasvihuoneista ’karanneista’ vieraslajeista onkin tullut yksi globaalin liikkumisen ja kolonialismin jälkeensä jättämän kulkemisen kenties omaehtoisin ilmentäjä. Elin- ja muut tarvikkeemme tulevat usein kaukaa, ja sellaisia reittejä, jotka jäävät meille epäselviksi. Vuosisatojen ajan meren rannat ovat myös saaneet osakseen omanlaistaan sattumanvaraista, uutta kasvillisuutta kun rahtilaivoissa painona käytettävä Paarlasti on jättänyt paitsi hiekkaa ja kiviä myös kasvien siemeniä jälkeensä. Näitä kasveja on niin entisellä laivanrakennuspaikkakunnalla Luvialla, kuin myös Reposaaressa. Satamat ja ihmisten sekä rahdin liikkuminen on kerrostanut myös kasvien historioita. Monet ekologisen kolonsa luovat tulokkaat ovat tulleet jäädäkseen, ollakseen olosuhteissa niin kauan kuin ne ovat suotuisia.

Ekologisten kolojen ja olojen monimuotoisuuden riistäjinä eurooppalaiset ovat kunnostautuneet varsin tehokkaasti. Kulutustuotteiden jatkuva siirtyminen ja ruuantuotannon monokulttuuristuminen on eurooppalaisen voiton tavoittelun ja tehokkuus-ajattelun ilmentymä. Luvian kotiseutumuseon pihalla Lentävä Puutarha-ryhmän toimesta järjestettiin villiyrittien keruu- ja maistelusessio, osin Toivo Rautavaaran vuoden 1942 kirjan Mihin kasvimme kelpaavat -avulla, osin kokemustietämyksen ja osin verkon kautta saatavien tietojen kautta. Tämä sessio muistutti siitä kuinka ympäröivien kasvien tunnistaminen, ja siten huomioiminen, voi olla tiedollisen ymmärryksen lisäämistä ympäröivästä paikallisuudesta.

Kasvien käyttöön liittyvät paikallistiedot usein syrjäytyivät riistoon perustuvan teollisuuden tuottaessa näennäisesti halvempia vaihtoehtoja. Useimmille tuttu ’rikkauskasvi’ nokkonen, joka toimii paitsi ravintona, omaa myös hyvät ominaisuudet kankaaksi käytettäväksi siitä on tehty muun muassa kalaverkkoja ja purjeita. Raakaöljystä valmistettu polyesteri, josta kuormaliinat tehdään, on kestävää, mutta se ei maadu maaperään antamaan ravinteita käytöstä poistamisensa jälkeen. Kertakäyttöisyyden ja kestävyyden dynamiikka kulutuskulttuurissa jättää jälkeensä asioita, joita on vaikea palauttaa orgaaniseen kiertokulkuun.

Viimeisin Lentävä Puutarha-teoksen tapahtuma toteutuu elokuvafestivaali Sensommarin yhteydessä Reposaaressa, Porissa 31.8.2025. Tällöin esitetään 8 mm filmille kuvattu elokuva, jota on tehty kesän aikana, ja joka on kehitetty kahvinpuruista tehdyllä kehitteellä. Kahvipurut saatiin eurajokelaisen pienpanimon Capri Coffeen kahveista. Kiinnittämällä huomion tämän hyötykasvipensaan papujen alkuperään, huomioidaan myös kahvin ja kahvinkasvattajien, olosuhteita.  Capri Coffee tuo kahvia Etiopiasta, josta kahvipensas on lähtöisin ja joka löydettiin vuohien toimesta niiden ensin syöden pensaan marjoja, joita paimenet sitten myös alkoivat hyödyntää piristeenä.

Lentävä Puutarha teos on tapahtunut siis osittain tapahtumien kautta, osittain myös taltioimalla tekoja sekä esittämällä kuvia ja tekstejä teoksen toteutuksessa tapahtuneista tilanteista ja asioista verkkosivujen (lentavapuutarha.net) kautta. Digitaalisuus ei ole aineetonta, kuten sen varsin hyvin toivottavasti tiedämme, datakaapeleiden ja keskusten vallaten tilaa ja käyttäen energiaa. Kolonisaatiota tapahtuu myös datan kautta, jolloin se miten yhdessä jaamme tietoa ja teemme ymmärrystä jaettavaksi on oleellista. Erilaisten paikallisten ja hetkellistenkin, yhteisöjen ja yhdessäolon tapojen mahdollistaminen ja eräänlaisen syyn tarjoaminen yhdessä tulemiseen on ollut yksi taiteen tapa mahdollistaa tiedon tuotantoa sekä tehdä näkyväksi yhteisen aluetta.

Kysymykset, kuten mitä lähiympäristössäni on, ja mitä huoneisiimme tuomme, voivat viedä meitä pitkillekin matkoille, sijoittua ajallisille jänteille ja reiteille, joista jotkut pohjautuvat edun ja oikeutuksen keskeisyyteen länsimaisessa kulttuurissa. Kuten Alanko kirjoittaa lopuksi kirjassaan, myös ajatus luonnonkappaleiden keräämisestä suojaan perustui kolonialistiseen ajatukseen, jossa eurooppalaisen sivistyksen ylivertaisuus tarkoitti sitä, että luonnonvaraiset kasvit olisivat paremmassa hoivassa eurooppalaisissa sisätiloissa kuin ulkona luonnonoloissaan.

Tämän saman patronoivan ajattelun ilmentäjä on omalla tavallaan museo. Keskeisenä kolonialistisena instituutiona ja tilana, jossa olosuhdekontrolloidut, länsimaalaisesta näkökulmasta arvokkaaksi koetut esineet (ja taidemuseon ollessa kyseessä, teokset) asetetaan esille ympäristöstään irrallisina, ilmentää kykyä ja mahdollisuutta hallita historiallista aineistoa sekä tietoa.

Eri paikkakuntiin ja paikallisuuksiin leviävän KORSI-komissio-ohjelman tarkoituksena on tehdä mahdolliseksi taiteen esittäminen erilaisissa tiloissa, tilanteissa ja ympäristöissä. Ammentaen, mutta myös tuottaen ja tarkastellen sitä, mitä paikoissa on, mille ’paikka’ rakentuu, sekä myös minkälaisilla infrastruktuurillisilla edellytyksillä tai suhteilla ’taideteos’ muotoutuu.

Lentävä puutarha ryhmän teos vuonna 2025 kosketteli kasvien ja kuormaamisen historioita, samalla yhdistäen paikallisia ja ajallisia tasoja toisiinsa. Eurajoen vesitornilla oleva Foucault’n heiluri osoittaa maapallon pyörimisliikkeen, jolle sopeutuneina me, niin kasvit kuin niiden liikuttajatkin olemme jatkuvasti. Taideteos voi olla pysähtyminen yhdessä, jossa ”omien” huonekasvien olemusta ja kulkeutumista voi pohtia osana jatkuvia paikaltaan siirtymisiä ja virtauksia, jossa valtaamisella ja valloittamisella on ollut olla roolinsa. Kasvien kauneus, niiden viihtyisyyttä tuova vetovoima, kuin myös erilaiset hyödylliset, lääkinnälliset ja nautinnolliset ominaisuudet ovat olleet johdinlankoja, joita pitkin on suosittu joitain lajeja ja yksilöitäkin. Kasviperinteiden kyseenalaistaminen tai uudelleenhuomioiminen sekä kasvitiedon monipuolistaminen voivat olla keinoja purkaa hyödyn käsitteen ilmentymiä. Kasvien voi myös vaan ”antaa olla”. Taiteen ”kautta” tehdyt huomion teot voivat tartuttaa (ja kartuttaa) muitakin huomioimisen muotoja, ja antaa syyn käydä lävitse käsityksiä siitä kuinka kulttuurilliseen tilaamme muodostuu käytänteitä sekä materiaalisia muotoja – kuten huonekasvit ja kuormaliinat.

Tekstin kirjoitti KORSI komissio-ohjelman kuraattori Miina Hujala, joka on yhdessä Porin taidemuseon näyttelyamanuenssi Arttu Merimaan kanssa suunnitellut KORSI-komissio-ohjelman. Ohjelman ensimmäinen teos oli vuonna 2024 Hanna Marnon veistosteos Édouard Samettijalka, Etelärannassa, Porissa. KORSI komissio-ohjelmaa tukee KORSI Eurajoen säästöpankkisäätiö vuosina 2024-2026.