Household

Household on kuvataiteilijoiden Paavo Kärki, Otso Prunnila, Aino Tillonen ja Ossi Vuori Porin taidemuseon Poriginal-galleriaan luoma ryhmänäyttely, joka tarkastelee puutaloa paikkasidonnaisten ja ylisukupolvisten muistojen säilöjänä niin konkreettisesti kuin käsiteellisestikin. Porissa sijaitsevasta Prunnilan suvun vanhasta rintamamiestalosta lähtöimpulssinsa saanut kokonaisuus pohtii muiston ja rakennuksen välistä yhteyttä, niiden kummankin pintoja, yksityisyyttä ja niihin liittyvää jaettua kokemusta. Teokset lähestyvät aihetta sekä sisäisen kokemuksen kautta että hyödyntämällä dokumentaarista aineistoa, kuten perhevalokuvia, äänitallenteita ja puuta. Näyttelyn maalaustaiteella on erityinen suhde omaan mediumiinsa. Maalaukset tutkivat omien pintojensa ja todellisuuden pintojen välistä suhdetta, eroa ja vaikutusta.  

Kuluessaan materiaalit luovat merkityksiä niitä tarkkailevalle; rappeumat luovat symboleita, jotka avaavat katsojalle syyn muistaa. Nykypäivänä länsimaisella ihmisellä suhde esivanhempiinsa on enenevässä määrin etäinen. Vanhassa rakennuksessa voi kuitenkin kokea aikojen yhtäaikaisuutta, voi saada olemiselleen kontekstin. Puurakennusten rakenteet on ensin riistetty eläviltä organismeilta (puu), minkä jälkeen puu haurastuessaan altistuu toisen elävän organismin (ihmisen) elintapojen muovattavaksi. Puuhun painuneissa uurteissa näkyvät esivanhempien kokemukset, heidän aiheuttamansa ja katsomansa jäljet.  

Muisto tapahtuu aina nykyhetkessä. Koettu ja kuviteltu rekonstruoivat itsensä uudelleen. Muistot eivät rakennu pelkästään henkilökohtaisesti koetun kautta, vaan niitä koetaan muidenkin puolesta, assosiaatioiden, rakennusten ja valokuvien kautta. Taiteilijoiden teokset ovat syntyneet koetun, nähdyn ja luetun summasta, kuten muistotkin. Käsitteenä rintamamiestalo on sidottuna 1900-luvun puolivälin suunnitteluun, puurakentamisen perinteeseen ja sodanjälkeisen valtion valvomaan rakentamiseen. Näyttelyn eräänä tausta-aiheena piileekin kysymys siitä, sävyttävätkö rakennuksen muistoja sen alkuperäisiin arkkitehtonisiin funktioihin liittyvät sukupuoli- ja perhemallien rakenteet.  

Kun astut näyttelyyn Household, et astu kuitenkaan muiston lavasteisiin. Näyttelytilassa teokset ovat aina sidottuina paikkaansa. Teoskokonaisuus on tietoinen ympäristöstään ja näyttely tarkastelee myös itseään. Se pohtii kollektiivisen ja subjektiivisen muistamisen rajaa, muistojen pirstaleiden esittämistä julkisesti länsimaisen taiteen perinteiden jatkumossa. Pinnat, joiden lomassa yksilöiden elämä on muovautunut salaisuuksineen ja kuiskauksineen, ovat kulkeneet taiteilijan lävitse näyttelytilan seinille, lattialle ja ääneksi.  

-Niilo Korpihete 

Paavo Kärki (s. 2001) on espoolainen maalauksen kautta työskentelevä kuvataiteilija, joka viimeistelee parhaillaan maisterinopintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.  

Otso Prunnila (s. 2001) on maalaus- ja kirjoituslähtöisesti työskentelevä kuvataiteilija. Hän valmistui kuvataiteen kandidaatiksi Haagin kuninkaallisesta taideakatemiasta vuonna 2025 ja aloittaa syksyllä maisteriopinnot Royal College of Artissa Lontoossa.  

Aino Tillonen (s. 2001) on espoolainen maalauslähtöisesti työskentelevä kuvataiteilija, joka viimeistelee parhaillaan maisterinopintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. 

Ossi Vuori (s. 2001) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka hyödyntää praktiikassaan liikkuvaa kuvaa, ääntä ja tekstiä. Hän suorittaa parhaillaan kandidaatin tutkintoaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. 

Tapahtuman tiedot

21.08.2026 - 18.10.2026
Poriginal-galleria, Porin taidemuseo