De Se -asenne / De Se Attitude
De Se -asenne -näyttelyn teokset herkistelevät ja virittävät esiin ulottuvuuksia liittyen paikkoihin, henkilökohtaisiin dokumentteihin sekä työn, yhteiskunnan ja arvonannon muotoihin. Tiedon tuotanto feministisenä taiteellisena prosessina on näyttelyn keskeinen kysymys.
Näyttelyssä on teoksia taiteilijoilta Jaana Kokko, Ghislaine Leung, Charlotte Posenenske, Salla Tykkä ja Mare Vint. Felix Gonzalez-Torresin teoksen dokumentaation kautta nostetaan huomionkohteeksi tapausesimerkki Porin taidemuseon näyttelyhistoriasta ja avataan näkökohta puitteisiin, jotka määrittelevät taideteoksen olemassaolon ehtoja. Näyttelyä varten tehdään myös uusia teoksia. Taiteilijat Mia Wennerstrand ja Melanie Jame Wolf tekevät teoksen yhteistyössä. Taiteilija Anni Puolakka toimii yhteistyössä kuraattori ja tutkija Helen Kaplinskyn kanssa. Näyttelyn on kuratoinut tohtorin väitöstutkimusta Taideyliopistossa parhaillaan taiteen esittämisen kysymyksistä tekevä Miina Hujala.
***
Näyttelyssä on muutos kesäkuussa, jolloin Viron taidemuseosta lainassa olevien Mare Vintin teosten laina-aika päättyy ja esille asetetaan Anni Puolakan reliefiteokset.
Näyttelyyn kuuluu myös tapahtumapäivät 13.6. ja 30.8. jolloin esitetään Mia Wennerstrandin ja Melanie Jame Wolfin uusi teos ’WOMAN/DEATH: an augury’, joka on Porin taidemuseon De Se-asenne näyttelyä varten erityisesti tilaama teos.
13.6.2026 esitetään Anni Puolakan performanssi sekä Nicole Widartin dokumenttielokuva ’Chantal Akermann, écrivain cinema’ sekä Helen Kaplinsky tarkastelee Carolee Schneemannin teosta ’Mysteries of the Pussies’ arkistojen ja teoksen tuotantoon sekä tilaamiseen osallistuneiden kanssa käytyjen keskustelujen kautta. Tämä teos oli osana Porin taidemuseossa järjestettyä ja kansainvälisesti vuosina 1998–2000 kiertänyttä ’ANIMAL.ANIMA.ANIMUS’ -näyttelyä.
Näyttelyn yhteydessä esitetään myös palestiinalaisen naisten tekemiin elokuviin keskittyvän organisaation SHASHAT Woman Cinema:n kanssa yhteistyössä toteutettu elokuvanäytös.
***
Kiitämme kaikkia näyttelyyn teoksia lainanneita:
Art Museum of Estonia
Maxwell Graham
Saastamoisen säätiön taidekokoelma / EMMA – Espoon modernin taiteen museo
Saastamoinen stiftelsens konstsamling / EMMA – Esbo moderna konstmuseum
Saastamoinen Foundation Art Collection / EMMA – Espoo Museum of Modern Art
Kuvatiedot:
Ghislaine Leung, Hours
Näyttelyä tukee Museovirasto.