CHORUS SINENSIS

Chorus sinensis vie yleisön merimetsojen pesimäalueille. Suomen suurimpaan merimetsoyhdyskuntaan Rauman sataman edustalle. Porin Enäjärvelle, joka on ensimmäinen sisäjärvelle asettunut yhdyskunta. Marjakarille, Luvian saariston karulle ja puuttomalle ulkoluodolle, jolta merikotkat ajoivat pois siellä aiemmin pesineet linnut. Sekä Olkiluodon ydinvoimalan edustalla asuvaan yhdyskuntaan. Näyttely koostuu kuoroteoksesta ja laajasta audiovisuaalisesta kuvamateriaalista, joka on toteutettu Selkämerellä vuosien 2019-22 aikana.

Merimetsot ovat esimerkki yhteiskunnallisesti voimakasta keskustelua herättävästä aiheesta. Vuonna 1996 Itämerelle uudelleen asettuneiden lintujen historia ulottuu kauas menneisyyteen. 1900-luvun alussa merimetsot (Phalacrocorax carbo sinensis) häädettiin pesimäalueiltaan Suomen rannikoilta. Linnut palasivat lähes sata vuotta myöhemmin. Ne löysivät esivanhempiensa jättämät Itämeren ulkosaaret ja aloittivat pesintänsä alueella uudelleen, tällä kertaa Euroopan laajuisen suojelun alaisina. Lintujen lukumäärä kasvoi ensin nopeasti, mutta tasaantui sitten luonnon lakeja noudattaen. Merimetsojen satavuotisen poissaolon aikana itsenäisen Suomen kulttuuri kehittyi ja sen luontoa ja luontokappaleita kuvattiin taiteissa – niin kirjallisuudessa kuin sävel- ja kuvataiteissakin. Poissaolevina merimetsot unohdettiin. Ne jäivät ilman lauluja, kuvia tai runoja.

Näyttely kysyykin: Onko merimetso ihmisen laulun arvoinen? Millainen on tarina merimetsosta, satu, joka huomispäivänä kerrottaisiin?

Chorus sinensis -näyttely tuo merimetsot laajan yleisön tutkailtavaksi taiteen kontekstissa. Kuorosävellyksen on tehnyt kansainvälisesti tunnettu äänitaiteilija ja säveltäjä Lau Nau. Teoksessa uuden sävelteoksen esittää Poseidon-kuoro. Teoksen audiovisuaalisesta osuudesta vastaa porilainen valokuva-, video- ja äänitaiteilija Jan Eerala. Kärsivällisyyttä, merentuntemusta ja merenkulkutaitoja vaativat kuvaukset on toteutettu Selkämerellä usean vuoden aikana.

Kuoron merimetsoja simuloiva puvustus on taiteilija Merja Markkulan käsialaa. Ihmisten ja merimetson yhteistä historiaa ja kulttuurisia kohtaamisia on esseessään tutkiskellut kirjallisuudentutkija Karoliina Lummaa.

Työryhmän kokoaja ja teoksen ideoija on merimetsoista parikymmentä vuotta sitten lumoutunut kuraattori Ulla Taipale, joka tuo työssään yhteen taiteita, luontoa, luonnontieteellistä tutkimusta ja ajattelua.

Näyttelyn toteuttamisessa on kunnioitettu merimetsojen suojelumääräyksiä, eikä eläimiä ole vahingoitettu.

//

Kuratointi ja tuotanto: Ulla Taipale
Kuvaus, äänitykset ja videoeditointi: Jan Eerala
Sävellys ja äänitykset: Laura Naukkarinen

Lintukirjallisuuden tutkimus: Karoliina Lummaa
Puvustus: Merja Markkula

Poseidon-kuoro
Kristina Bakić, Eeva Bergroth, Anna Jussilainen, Tuija Kuoppamäki, Aleksi Pihkanen, Sami Siitojoki, Teemu Suuntamaa, Susanne Ådahl ja Iina Ukkonen

Kuvausryhmä Pohjankalliot-saarella
Kuvaus: Jan Eerala ja Juha ”Tyyne” Laaksonen
Drone-kuvaus: Markku Saiha
Catering: Aila Martínez Taipale

Kuoron studioäänitykset: Artlab Studio / Ville Liukkonen 

Chorus sinensis on osa pohjoismaalaista The Conference of the Birds -hanketta
www.theconferenceofthebirds.net

//

Tukijat:
Nordic Culture Point
Nordic Culture Fund
Taike
Niilo Helanderin Säätiö
Samuel Huberin taidesäätiö

Tapahtuman tiedot

17.06.2022 - 25.09.2022
Porin taidemuseo