PORIGINAL GALLERIA
Eteläranta 6, FI-28100 PORI, FINLAND
puh. (tiistai - sunnuntai 11:00 - 18:00) 044 701 4737 (lanka)
Galleria avoinna tiistaista sunnuntaihin 11:00 - 18:00.
Vapaa sisäänpääsy.


Poriginal galleria



Raana Lehtinen
02.07.2022 - 19.07.2022
Alakerta

Raana Lehtinen
PAIKKOJA AURINGOSSA
02.07.2022 - 19.07.2022

Näissä maalauksissa tarkastelen esimerkiksi lapsuutta ja aikuisuutta, läsnäoloa ja vetäytymistä, sekä
erilaisia maailmankuvia ja elämänasenteita. Teosten pohjana on oma yli kolmekymmentä vuotta
kestänyt taipaleeni ihmisenä, sekä viimeiset kahdeksan ja puoli vuotta, jolloin olen saanut peilata
maailmaa myös poikieni silmistä.

Maalaukset ovat saaneet alkunsa todellisissa tilanteissa, joita olen pysähtynyt tarkastelemaan.
Niissä esiintyvät henkilöt kuuluvat läheisiini, ja usein tapahtumana on jokin perhepiirimme
kokoontuminen. Perheemme keskinäisessä ajanvietossa aika tuntuu pysähtyvän, ja niitä leimaa
erityinen läsnäolon tuntu. Myös maalauksissani eletään hetkessä. Maalaamalla ajankulun voi
melkein pysäyttää, ja uppoutua käsillä olevaan tilanteeseen erityisen intensiivisesti. Tällöin saattaa
tulla esiin jotakin, joka olisi muutoin jäänyt ajanpyörän jalkoihin.

Maalaan pääosin itse ottamieni valokuvien pohjalta, joiden sisältöä täydennän muistoillani ja
havainnoimalla kohteitani suoraan. Yhdistämällä materiaalia useammasta eri lähteestä toisinnan
katseen ja ajatusten harhailua. Maalatessani pyrin luomaan eri elementtien välisen vuoropuhelun
sopusointuiseksi. Mikään kohta ei toimi erillään, vaan kaikki osaset tekevät kokonaisuuden. Olen
erityisen kiinnostunut figuureiden ja taustan välisestä rajapinnasta. Voisi ajatella, että tämä on se
alue, jossa ihminen kohtaa maailman.

Näyttelyn nimi Paikkoja auringossa viittaa sekä ihmisten konkreettiseen sijaintiin aurinkoa
kiertävällä Maa-planeetalla, että tietoisuuden tilaan, jossa voi kokea olevansa onnellinen
ympäröivistä olosuhteista huolimatta. Vaikka aurinko ei ole näkyvillä yhdessäkään näyttelyn
teoksista, sen valo on aina läsnä väreinä. Teosten taustalla on myös utooppinen ajatus maailmasta,
jossa kaikilla on niin hyvä olla, ettei tarvetta riistää toiselta ole. Maalaamalla arkisia hetkiä
taianomaisessa valossa, haluan tuoda esiin oman näkemykseni siitä, kuinka jokaisessa sekunnissa
on potentiaalia ihmeelle.

Raana Lehtinen on helsinkiläinen taidemaalari, joka on valmistunut Vapaasta Taidekoulusta v. 2019.

 

 

 


   Näyttelyohjelmaa
   Facebook
   Google Maps

 

 

                 

Huomioi


Turvallisuusohjeet Poriginal galleriassa koronaviruksen aikana (AVI)
Päivitetty 3.3.2022

 


Yhteystiedot


PORIGINAL GALLERIA
Eteläranta 6, PORI
puh. (tiistai - sunnuntai 11:00 - 18:00)
044 701 4737 (lanka)
Galleria avoinna tiistaista sunnuntaihin 11:00 - 18:00.
Vapaa sisäänpääsy.
Postiosoite:
Porin taidemuseo
Poriginal galleria
Eteläranta, FI-28100 PORI, FINLAND

 


©  Poriginal Gallery | Poriginal galleria