PORIGINAL GALLERIA
Eteläranta 6, FI-28100 PORI, FINLAND
puh. 044 701 4737 (lanka), 044 701 1093
Avoinna tiistaista sunnuntaihin 11:00 - 18:00.
Vapaa sisäänpääsy.


Poriginal galleria



Juha Allan Ekholm
04.04.2015 - 21.04.2015
Alakerta

Juha Allan Ekholm
POST MORTEM
04.04.2015 - 21.04.2015

POST MORTEM - RUUMIINAVAUS.
Post mortem (lat.) tarkoittaa kuolemanjälkeistä tai ruumiinavausta. Kuvaannollisesti tai leikkimielisesti sillä tarkoitetaan myös jonkin epäonnistumisen jälkeen tehtyä asian arviota.
Modernin jälkeinen ihminen on eriytynyt kuoleman ja menettämisen läsnäolosta. Hedonistiseen omien nautintojen ja itselle elämiseen ylimpänä arvona tähtäävä elämäntapa ei ota huomioon kuoleman itsestään selvyyttä kysyessään, onko elämää kuoleman jälkeen. Ja mitä koko kysymyksellä on väliä kun voisi kysyä myös, onko elämää ennen kuolemaa.
Samaa voi kysyä taiteilijanakin. Taiteilija elää suoritusyhteiskunnassa juurikin siinä, missä monen muun ammatin harjoittajat. Sillä erotuksella että oman työnsä oikeutuksesta on taisteltava. Koko elämänsä ajan. Mikäli onnistuu ja voittaa, saa tehdä kuvansa. Jos väsyy ja herpaantuu, tikarit ovat yllättävän lähellä. Tietoisuus tästä ajaa taiteilijaa yhä kapeammalle sektorille, kaikki voimavarat on valjastettava siihen että on hyvä työssään ja elää ammatikseen taiteen ehdoilla. Laajemmin sanottuna, että elää elämän joka näyttää ulospäin ammattitaiteilijan elämältä.

POST MORTEM on näyttelykokonaisuus, josta on turha etsiä suurta kertomusta tai taiteilijatarinan lumouttavaa ultimatumia. Taiteilija rakentaa projekteja projisoimalla, rakentamalla siltoja oman itsensä ja taiteensa välille. Prosessoidakseen ajatuksensa yleisölle tarjottavaan muotoon taiteilija samalla nollaa oman elämänsä kertomuksen.

POST MORTEM tekee näkyväksi taiteilijan elämää kaunistelemattomasti projektien ulkopuolella. Se näyttää yleisölle valokuvataiteilijan henkilökohtaisimmat kuvat työskentelystä, joka on vasta alkanut. Kyky välittää tunnetiloja kasvaa pikku hiljaa välineen ymmärtämisen myötä. Taiteilijaelämän jatkuessa mukaan tulevat myös sen tummimmat sävyt.

Teoksista osa oli esillä viime kesänä näyttelyissä PROVOKAATIO HELSINGINKADULLA sekä SOVITUS JA ANTEEKSIPYYNTÖ taiteilijanimimerkillä Per Sonne. Nämä teokset samoin kuin koko näyttely esitellään signeerattuna oikealle tekijälleen ensi kertaa tässä näyttelyssä.

Juha Allan Ekholm tunnetaan mm. suomalaisten vuokralähiöiden elämää valottaneesta työskentelystään 1990- ja 2000-luvuilla, jota hän kuvasi itse mukana eläen. Hän on osallistunut yli 70:een yhteis- ja ryhmänäyttelyyn Suomessa ja Euroopassa ja edustanut Suomea kuusi kertaa. Ekholmin työskentelyyn on kuulunut 2000-luvulla myös kaupunkitaideprojekteihin osallistuminen päävälineenään sosiaalinen valokuva. Juha Allan Ekholm on pitänyt lähes 40 yksityisnäyttelyä ja hänen teoksiaan on 15:ssa julkisessa kokoelmassa Suomessa, Euroopassa ja USA:ssa.
Poriginal galleriassa hänen töitään nähtiin viimeksi vuonna 2004.

 

 

 


   Näyttelyohjelmaa
   Facebook
   Google Maps

 

 

              

Huomioi


Taiteilijat pitävät näyttelyesittelyjä näyttelyn viimeisenä päivänä kello 17:00 - 18:00.
Tervetuloa!

 


Yhteystiedot


PORIGINAL GALLERIA
Eteläranta 6, FI-28100 PORI, FINLAND
puh. 044 701 4737 (lanka), 044 701 1093
Avoinna tiistaista sunnuntaihin 11:00 - 18:00.
Vapaa sisäänpääsy.

 


©  Poriginal Gallery | Poriginal galleria