PORIGINAL GALLERIA
Eteläranta 6, FI-28100 PORI, FINLAND
puh. 044 701 4737
Avoinna tiistaista sunnuntaihin 11:00 - 18:00.
Vapaa sisäänpääsy.


Poriginal galleria



Sonja Salomäki
15.02.2014 - 04.03.2014
Yläkerta

Sonja Salomäki
SUOMEN LEIJONAT
15.02.2014 - 04.03.2014

Suomen leijonat eivät koskaan ole sopeutuneet hyvinvointi-Suomeen, sen sääntöihin ja realiteetteihin.

Talvi voi olla näille kiintoisille jaloille villeille rankka ja kohtalokas, mutta kesäisin he pääsevät luontaiseen ympäristöönsä, kaupungin julkitiloihin ja puistoihin. Tällöin yhteiskuntaan sopeutuneet normi-ihmiset voivat vapaasti tarkkailla ja ihmetellä heidän perfomanssejaan ja draamojaan.
Suomen leijonat toimivat osin myös narrin ja kylähullun roolissa tehden päivittelijöistään parempia ja normaalimpia.

Olen kuvannut ja tarkkaillut Suomen leijonia pääsasiallisesti Helsingissä. Muistiini on syöpynyt näkymä myös muutaman vuoden takaisesta kesäisestä Tammisaaren venesatamasta, jossa kirjaimellisesti makasi suunnaton määrä juopuneita miehiä, joiden rinnuksissa luki "Suomi". En ole kiinnostunut moralisoinnista, haluan ainoastaan nostaa esille itseäni kiinnostavan ilmiön. Pyrin esittämää kohteeni realistisen runollisen kunnioittavasti.

Toivon onnistuvani luomaan uuden perspektiivin tuttuun aihepiiriin ja uudella tavalla yhdistämään teemani kehittelemiini tekstiilitaiteen tekniikoihin.

Pitkällisen tarkkailun jälkeen olen havainnut, että Suomen leijonat pukeutuvat usein rennon urheilullisesti. Vaatetuksessa saattaa olla myös maastokuviota, tribaaleja ja isänmaallisia elementtejä, jotka saattavat enemmän ilmentää maahanmuuttajavastaisuutta, kuin kunnioitusta talvisodan veteraaneja kohtaan. Vaatteet ovat kantajaansa lähinnä ja myös eräänlainen toinen iho, lämmittävä suojaava kerros oman itsen ja maailman välillä. Osa näyttelytöistä on Suomen leijonien vuotia, vaatekollaaseja, joille olen lisäksi maalannut.

Suomen leijonien ja maailman välillä velloo myös alkoholi. Juomiseen ja julkiseen rankkaan humalatilaan suhtaudutaan Suomessa varsin sallivasti, varsinkin jos kyseessä on mies. Alkoholisoitunut, yleisillä paikoilla makaileva nainen sen sijaan ei ole hauska, vaan pikemminkin halveksittava, pelottava ja säälittävä ja jollain tavalla myös tabu.

Kotimaassaan Suomen leijonat eivät ole noloja, korkeintaan hilpeyttä, lievää ärtymystä tai sympatiaa aiheuttavia. Suomessa alkoholisoitumisessa nähdään rappioromantiikkaa ja sille on oikeutus, koska elämä on Pohjolassa kovaa. Ilmastokin on rankka. Tunteilu ja ilo ilman viinaa on muutenkin teeskentelyä.

Rankka juominen on tärkeä osa suomalaista kulttuuria ja sosiaalista elämää. Suomen leijonat ovat vain laajemman ilmiön eräs omalaatuinen ja näkyvä ääri-ilmiö.

 

 

 


CV


   Näyttelyohjelmaa
   Facebook
   Google Maps

 

 

              

Huomioi


Taiteilijat pitävät näyttelyesittelyjä näyttelyn viimeisenä päivänä kello 17:00 - 18:00.
Tervetuloa!

 


Yhteystiedot


PORIGINAL GALLERIA
Eteläranta 6, FI-28100 PORI, FINLAND
puh. 044 701 4737
Avoinna tiistaista sunnuntaihin 11:00 - 18:00.
Vapaa sisäänpääsy.

 


©  Poriginal Gallery | Poriginal galleria