PORIGINAL GALLERIA
Eteläranta 6, FI-28100 PORI, FINLAND
puh. 044 701 4737
Avoinna tiistaista sunnuntaihin 11:00 - 18:00.
Vapaa sisäänpääsy.


Poriginal galleria



Sanna Pajunen ja Paula Salmela
01.12.2012 - 30.12.2012
Molemmat kerrokset

Sanna Pajunen ja Paula Salmela
MURROS
01.12.2012 - 30.12.2012

Porilainen kuvataiteilija Sanna Pajunen (s. 1981 Ulvilassa) opiskeli Porin taidekoulussa vuosina 2001-2004. Vuonna 2009 hän valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta Helsingistä. Toisen yksityisnäyttelynsä Pajunen piti vuonna 2007 saatuaan Porin Saskioiden näyttelystipendin Poriginal Galleriaan. Tämän jälkeen hän on osallistunut useisiin kotimaisiin ja ulkomaisiin näyttelyihin.
Pajunen käsittelee teoksissaan olemassa olon oikeutta ja siihen liittyviä tuntemuksia. Hän lainaa ympäröivästä luonnosta ja maisemasta fragmentteja, jotka toisinaan nousevat teoksissa keskeiseen rooliin. Joskus tehtaan ikkunat nousevat korkeiksi, elämää rajoittaviksi kaltereiksi, joskus sade ja sumu muuttuvat valkoisiksi viivoiksi. Ihminen häviää teoksen sisälle tai hän muuttuu pieneksi isompien massojen äärellä. Missä ja miten olemme olemassa? Kuinka suhteutamme itsemme ympärillä olevaan maailmaan ja sieltä kumpuaviin velvoitteisiin?
Poriginal Galleriaan Pajunen on koostanut kuluvan vuoden aikana valmistuneita teoksia. Osa niistä on ollut olemassa ajatuksen muodossa jo useamman vuoden. Tilainstallaatioissa näkyy tiivis suhtautuminen ympäristöön ja omaan ajatuksen kulkuun. Materiaaleina on käytetty mm. muovia, valoa, paperia, puuta ja silikonia. Läpikuultavat massat ja luikerteleva silikoniverkko toimivat näyttämönomaisina rakenteina Pajusen omaan maailmaan. " Mittaamattomuus on meissä. Se kytkeytyy eräänlaiseen olemisen laajenemiseen, jota elämä hillitsee ja jonka harkinta yhä uudelleen pysäyttää, mutta joka jälleen käynnistyy yksinäisyydessä. Heti kun olemme liikkumatta, me olemme toisaalla; uneksimme mittaamattomassa maailmassa. Mittaamattomuus on liikkumattoman ihmisen liikettä." -Gaston Bachelard, Tilan poetiikka.
Oman taiteellisen työskentelynsä ohessa Pajunen toimii naiskuvanveistäjistä koostuvassa Piirakkakerho-taiteilijaryhmässä, jonka toiminnassa yhdistyvät performanssi, kuvanveisto, iloinen yhdessäolo, jakaminen ja yhteisöllisyys. Piirakkakerho on toiminut vuodesta 2006 ja vuonna 2012 se järjesti Luomukauneussalonki –tapahtuman Porin taidemuseossa.
Taiteilija kiittää Satakunnan taidetoimikuntaa saamastaan tuesta.
http://piirakkakerho.blogspot.fi/

Porvoolainen kuvanveistäjä Paula Salmela (s. 1965 Mäntässä) valmistui kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta 2001 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta Helsingistä vuonna 2008. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Salmela piti vuonna 2000 saatuaan Porin Saskioiden näyttelysipendin Poriginal Galleriaan. Tämän jälkeen hän on osallistunut useisiin kotimaisiin ja ulkomaisiin näyttelyihin.
Vuodesta 2004 hän on kuratoinut ja järjestänyt nykytaidetta, historiallista kulttuurimaisemaa ja luontoa yhdisteleviä ryhmänäyttelyjä kesäisin Staffaksen kartanon puutarhassa Porvoossa.
Salmelan taiteellisessa tuotannossa toistuvat teemat ovat ihminen ja luonto. Ihmisen ja luonnon välistä valtasuhdetta hän on käsitellyt teoksissaan vuodesta 2001, asuttuaan mereltä vallatulla maalla Hollannissa, Flevolandin läänissä. Taideteosten välityksellä hän toteuttaa teemojaan näkyviksi, tarjoten katsojalle mahdollisuuksia ymmärryksen laajentamiseen. Salmela kokee olevansa velkaa luonnolle. Omakohtainen luontosuhde peilautuu teoksissa puheenvuorona luonnon puolesta. Vahva side luontoon ja empatia ihmisen haavoittamaa luontoa kohtaan konkretisoituu moniaistisiksi tilateoksiksi, veistoksiksi ja valokuviksi.
Poriginal Galleriaan Salmela on koonnut tehotuotantoon sekä luonto- ja soluteemaan liittyviä veistoksia ja installaatioita, tarkoituksenaan kuvata luonnon haurautta, mutta myös sen sitkeyttä ja muuntautumiskykyä. Teosmateriaaleina ovat puu, kasvit, rauta, kumi, teräs, pronssi ja valoheijastukset. Näyttelyn teokset ovat kuluvalta vuodelta.
Oman taiteellisen työskentelynsä ohessa Salmela toimii naiskuvanveistäjistä koostuvassa Piirakkakerhotaiteilijaryhmässä, jonka toiminnassa yhdistyvät performanssi, kuvanveisto, iloinen yhdessäolo, jakaminen ja yhteisöllisyys. Piirakkakerho on toiminut vuodesta 2006 ja vuonna 2012 se järjesti Luomukauneussalonki –tapahtuman Porin taidemuseossa.
Taiteilija kiittää Valtion kuvataidetoimikuntaa saamastaan tuesta.
http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/3092
http://piirakkakerho.blogspot.fi/

 

 

 

Sanna Pajunen
CV
Paula Salmela
CV


   Näyttelyohjelmaa
   Facebook
   Google Maps

 

 

              

Huomioi


Taiteilijat pitävät näyttelyesittelyjä näyttelyn viimeisenä päivänä kello 17:00 - 18:00.
Tervetuloa!

 


Yhteystiedot


PORIGINAL GALLERIA
Eteläranta 6, FI-28100 PORI, FINLAND
puh. 044 701 4737
Avoinna tiistaista sunnuntaihin 11:00 - 18:00.
Vapaa sisäänpääsy.

 


©  Poriginal Gallery | Poriginal galleria