PORIGINAL GALLERIA
Eteläranta 6, FI-28100 PORI, FINLAND
puh. 044 701 4737 (lanka), 044 701 1093
Avoinna tiistaista sunnuntaihin 11:00 - 18:00.
Vapaa sisäänpääsy.


Poriginal galleria



PIRJO HUTTUNEN
06.05.2000 - 23.05.2000
Alakerta

PIRJO HUTTUNEN
ÖLJYMAALAUKSIA JA GUASSIMAALAUKSIA
06.05.2000 - 23.05.2000

Poriginal galleriassa avautuva näyttelyni on toinen ko. galleriassa. Edellisestä näyttelystäni on kulunut kaksi vuotta. Ovatko aiheet muuttuneet? Tuskinpa. Joukossa on edelleen muutamia kaupunkikuvia ja maisemia. Aihepiiriin kuuluu tällä kertaa myös asetelmia, henkilökuvia sekä imressionistisia kukkaniittyjä. Voisi ajatella, että aihepiiri on hajanainen ja selkeää kokonaisuutta on vaikea tavoittaa. Yhteneväisyyttä olisi voinut saada aikaan teosten samankokoisuudella. Maalaukset ovat kuitenkin hyvin eri kokoisia, joskin pienten maalausten määrä on runsaampi, johtuen siitä, ettei käyttettävissäni ole ollut erillistä työtilaa. Kaikki työt ovat syntyneet kotona.


Teokset ovat melko värikkäitä. Väreillä onkin keskeinen osuus maalauksissani - en ole karttanut voimakkaitakaan värejä kuten keltaista, punaista tai vihreää. Impressionistinen maalaustapa on edelleen ominta töissäni ja pikkutarkkaa työskentelyä olen välttänyt tietoisesti. Suurin osa töistäni on toteutettu kertamaalauksena muutamaa lukuunottamatta. Minua voisi luonnehtia myös perinteiseksi maalariksi siinä mielessä, että aiheiden lähtökohdat ovat olleet todellisia ja tunnistettavia. Abstrakteja maisemia ja asetelmia töistäni tuskin löytyy. Toivon töitteni tuovan katsojille visuaalisia elämyksiä ja erityisesti mielihyvää. Makuasioistahan ei voi kiistellä.

 

 

 


   Näyttelyohjelmaa
   Facebook
   Google Maps

 

 

              

Huomioi


Taiteilijat pitävät näyttelyesittelyjä näyttelyn viimeisenä päivänä kello 17:00 - 18:00.
Tervetuloa!

 


Yhteystiedot


PORIGINAL GALLERIA
Eteläranta 6, FI-28100 PORI, FINLAND
puh. 044 701 4737 (lanka), 044 701 1093
Avoinna tiistaista sunnuntaihin 11:00 - 18:00.
Vapaa sisäänpääsy.

 


©  Poriginal Gallery | Poriginal galleria