PORIGINAL GALLERIA
Eteläranta 6, FI-28100 PORI, FINLAND
puh. 044 701 4737 (lanka), 044 701 1093
Avoinna tiistaista sunnuntaihin 11:00 - 18:00.
Vapaa sisäänpääsy.


Poriginal galleria



Leena Kleemola, Kati Lehtonen
23.10.2004 - 09.11.2004
Yläkerta

Leena Kleemola, Kati Lehtonen
Porin Saskiat ry:n stipendiaattinäyttely 2004
23.10.2004 - 09.11.2004

Leena Kleemola
Bethlehem Steel – maalauksia ja piirustuksia

Toissa kesänä kohtasin vanhan terästehtaan viettäessäni muutaman viikon pennsylvanialaisessa pikkukaupungissa, Yhdysvalloissa. Vavahduin tehtaan ulkomuodosta. Se näytti jättiläismäiseltä koneistolta, jonka ulkokuoret oli riisuttu pois. Tehdas tuntui olemuksellaan hallitsevan pikkukaupungin maisemaa, mutta koskaan en päässyt kovin lähelle joen ja aitojen saartamaa laitosta. Mysteerinen näky porautui kuitenkin mieleeni ja johtui lopulta innoittamaan taiteellista työskentelyäni.

Poriginal gallerian näyttelyyn olen työstänyt joukon teoksia, joiden kaikkien lähtökohtana on ollut koneiden maailma. Tarkastelukulmani aiheeseeni on puhtaasti esteettinen ja romantisoiva. Ihastukseni koneisiin ja teollisuuslaitoksiin on ollut hurmaantumista niiden outouteen ja mysteerisyyteen; en ole perehtynyt laitteiden toiminnalliseen puoleen. Kuvamaailmani koneilla on oma elämänsä, jossa kylmä teräs ja inhimillinen tunne solmiutuvat yhdeksi.



Kati Lehtonen grafiikkaa

Olen kotoisin Luvialta ja tällä hetkellä asun ja työskentelen Hämeenlinnassa. Valmistuin viime keväänä Kankaanpään taidekoulusta kuvataiteilijaksi grafiikan linjalta. Näyttelyssä on esillä kesällä valmistuneiden uusien teosten lisäksi myös lopputyökseni tekemiäni teoksia.
Teokset ovat serigrafioita ja ovat kuvakieleltään perinteistä abstraktia kuvaa ja kinetiikkaa. Sommittelu on yksinkertaista ja usein varioin samaa teemaa uudestaan ja uudestaan ja tutkin miten muodon ja värin luonne muuttuu. Kuvien syntyyn vaikuttavat monet vastakohdat. Ne liikkuvat jossakin harkinnan ja intuition, herkkyyden ja rajuuden, feminiinisen ja maskuliinisen, tunteen ja systemaattisuuden välimaastossa. Abstrakti kuva tarjoaa loputtoman määrän mahdollisuuksia.

 

 

 


   Näyttelyohjelmaa
   Facebook
   Google Maps

 

 

              

Huomioi


Taiteilijat pitävät näyttelyesittelyjä näyttelyn viimeisenä päivänä kello 17:00 - 18:00.
Tervetuloa!

 


Yhteystiedot


PORIGINAL GALLERIA
Eteläranta 6, FI-28100 PORI, FINLAND
puh. 044 701 4737 (lanka), 044 701 1093
Avoinna tiistaista sunnuntaihin 11:00 - 18:00.
Vapaa sisäänpääsy.

 


©  Poriginal Gallery | Poriginal galleria