Koristekuva

Rafael Wardi
* 1928

 

TIMO VALJAKKA: Miten sinusta tuli taiteilija?

RAFAEL WARDI: Piirsin jo kouluaikoina. Sitten löysin sellaisen ABC-piirustuskoulun, jota Unto Pusa veti ja josta tilasin esitteitä. En minä siihen aikaan ajattelut, että miten minusta tulisi taiteilija, vaan että miten oppisin piirtämään.

TV: Missä sinä varsinaisesti opiskelit? Kävitkö Suomen Taideakatemian koulua?

RW: Piirtää minä osasin, se oli minulle helppoa, mutta jos tuohon aikaan aikoi taiteilijaksi, oli mentävä kouluun. Vuonna 1946 pääsin Suomen Taideakatemian kouluun. Samaan aikaan aloitin myös Vapaassa Taidekoulussa.

Mutta ei sana ”taiteilija” minua ole oikein koskaan sytyttänyt. Kun on nähnyt niin hienoja maalauksia kuin on nähnyt, niistä on syntynyt halu jäljitellä ja tehdä samantapaista, piirtää ja maalata niin kuin kaikki ne ihanat maalarit.

TV: Millaista taide Suomessa oli siihen aikaan kun olit nuori taiteilija?

RW: Sota oli juuri loppunut. Se oli eristänyt Suomen taiteilijat niin kuin se oli eristänyt kaikki maailman taiteilijat. Täällä ei ollut mitään nähtävää, ei mitään. Vaikka olihan meillä muutama Karl Isakson jossakin, vieläkin minua kiehtovat hänen hienot cézannemaiset rakennelmansa. Ylipäänsä ruotsalainen taide merkitsi minulle tuohon aikaan paljon.

Juho Rissanen oli minun henkinen idolini, hänen töitään näin Ateneumissa. Mutta kun pääsin käymään Tukholmassa ja Kööpenhaminassa 1940-luvun lopussa, löysin varsinaisen Eldoradon. Braquen ja Dufyn ja muiden työt Kööpenhaminassa, Vincent van Goghin näyttely Tukholmassa. Ne olivat valtavia elämyksiä. Siellä minulle avautui taide.

TV: Hieman myöhemmin matkustit Pariisiin. Mitä sinä sieltä löysit?

RW: Unto Pusa, joka oli tuttavani, antoi minulle aina välillä neuvoja. ”Kun menet Pariisiin”, hän sanoi, ”mene Louvreen ja tutki antiikin taidetta”. Niin minä sitten tein, piirsin veistoksia siellä Louvren kellarissa. Piirsin, koska Pusa sanoi, että näin oppii taiteilijaksi. Jälkikäteen en tiedä, oliko se niin tärkeää.

TV: Pariisissa oli varmasti myös monia kiinnostavia näyttelyitä?

RW: Näin oikeastaan vain sen mitä on Louvressa, Poussinia ja muita klassikoita. Siihen aikaan Pariisissa ei vielä ollut paljon esillä nykytaidetta, muistan oikeastaan vain kanadalaisen Jean-Paul Riopellen maalaukset. Abstrakti taide oli ikään kuin ilmassa, mutta enemmän siellä näki Roland Oudotia ja Maurice Brianchonia. Pierre Bonnardia ei näkynyt missään, ja itsekin löysin hänet vasta paljon myöhemmin.

TV: Missä vaiheessa tutustuit Maire Gullichseniin?

RW: Kun aloin piirtää Vapaan Taidekoulun croquis-illoissa, Vapaa Taidekoulu merkitsi minulle samaa kuin Maire tai Mairen henki.

Henkilökohtaisesti tapasin Mairen paljon myöhemmin kun hän tuli minun Taidehallin näyttelyyni 1971 ja sanoi, että ”jag började gråta när jag såg din utställning. Inte visste jag att du är en så stor konstnär”.

Hänen koulunsa oli kuitenkin se asia, joka nieli minut kokonaan ja antoi minulle niin paljon. Maire oli jättänyt oman jälkensä sinne Vapaaseen. Se oli kiva koulu.

TV: Ketkä Vapaassa opettivat tuohon aikaan?

RW: Sigrid Schauman oli minun ensimmäinen opettajani. Puhuimme paljon taiteesta ja meistä tuli ystävät. Schaumanilla oli kyky astua ulos itsestään ja saada muut innostumaan. Ihmisenä hän ihaili Sam Vannia ja taiteilijana Robert Delaunayta, joka minusta oli aika vaikea taiteilija.

Kerran hän sanoi minulle, että ”vie kotiin sellaisia terveisiä, että olet nero”. Oli kauhea ajatus kun myöhemmin opin tekemään töitä ja huomasin miten kaukana olenkaan neroudesta. Mutta harvoin ihminen elämässään on onnellinen.

TV: Akatemiassa olit puolestaan Aarre Heinosen oppilaana?

RW: Tapani Raittila kehui Heinosta, kaikki kehuivat, mutta meillä ei synkannut. Sitä paitsi olin jo leimautunut Vapaaseen Taidekouluun ja jatkoin piirtämistä siellä aina 1950-luvulle saakka. Minulle taide oli jotakin muuta kuin sitä, että oppii belgialaista maalaustekniikkaa. Vapaassa opin, että taide on jotakin tavattoman merkityksellistä, paljon enemmän kuin muutama kikka.

TV: Palataan vielä hetkeksi Maireen. Miten luonnehtisit häntä henkilönä?

RW: Hän erosi kaikista naisista, jotka tunsin. Hänessä oli kapasiteettia, hän uhosi persoonallisuutta ja voimaa ja hienostuneisuutta. Muistan Mairen, en vain taiteen kunnioittajana, vaan taiteen ymmärtäjänä ja eteenpäin viejänä. Hän oli mahtava nainen. Hän loi Suomeen taiteen maaperän, ja olen iloinen, että pääsin tuohon maaperään kuokkimaan.

TV: Pidit kaksi näyttelyä Galerie Artekissa 1950-luvulla, mutta sittemmin esitit teoksiasi Taidesalongissa ja muualla. Kertoisitko kuitenkin suhteestasi Artekiin?

RW: Galerie Artek oli ainoa galleria, joka toi uutta ulkomaista taidetta Suomeen. Jos minä jotakin näin, se tapahtui juuri Artekissa.

Taidehallissa oli vuonna 1952 Mairen tuottama iso näyttely Klar Form, joka kuitenkin teki minuun kaikkein suurimman vaikutuksen. Siellä olivat Olle Bonnier, Richard Mortensen, Edgar Pillet ja monia muita.

Kuten tiedät, se mitä 20-vuotiaana näkee, uppoaa syvemmälle kuin mikä tahansa mitä näkee myöhemmin, oli se myöhemmin nähty vaikka miten hienoa.

TV: Muistatko erityisesti joitakin Galerie Artekin näyttelyitä?

RW: Enemmänkin mieleeni on jäänyt, että Artekissa oli aina esillä jotakin hyvää, muutama Georges Braquen grafiikanlehti, Pierre Bonnardin litografia.

TV: Kun ajatellaan Mairen koko elämäntyötä, Vapaan Taidekoulun ja Galerie Artekin rinnalle kolmanneksi nousee Porin taidemuseo, jonne hän lahjoitti taidekokoelmansa. Millainen suhde sinulla on Porin taidemuseoon?

RW: Vuonna 1983 esiinnyin museossa yhdessä Erik Granfeltin, Anitra Lucanderin ja Per Steniuksen kanssa, mutta muuten suhteeni siihen on melkein olematon. Harry Kivijärven kanssa kävimme siellä kerran, samalla kun kävimme Villa Maireassa. Mutta tiedän, että siellä on minulta paljon merkittäviä töitä, pastelleja, joita eräs lääkäri on sinne tallentanut. Maire itse ei minulta montaa työtä ostanut, vaikka hän pitikin niistä.



TAITEILIJAHAASTATTELUT julkaisusta:
KYSE ON AIKAMME TAITEESTA – Maire Gullichsen 100 vuotta 2007,
(Toim.) Esko Nummelin, Porin taidemuseo ja Maire Gullichsenin taidesäätiö, Porin taidemuseon julkaisuja 85,
ISBN 978-952-5648-04-1, ISSN 0359-4327, Salpausselän Kirjapaino/Lahden Painopalvelu Oy, Lahti 2007.
Koristekuva
Etusivulle / Front page      .:.    Edelliselle sivulle / Previous page    Valid HTML 4.0 Transitional Valid CSS!