Koristekuva

Konkreettinen taide

 

Abstraktin, non-figuratiivisen eli ei-esittävän taiteen yksi tärkeä suuntaus on konkreettinen taide. Termi on hieman epämääräinen ja selkiytymätön. Sanaa konkreettinen on käytetty rinnakkain termin konstruktivismi kanssa ja joskus taideteoksia on vaikea luokitella vain jompaankumpaan kategoriaan. Eräs De Stijl -ryhmään kuulunut taiteilija, Theo van Doesburg oli sitä mieltä, että konkreettinen taide ei ole abstraktia, sillä hänen mukaansa ei ole mitään konkreettisempaa, kuin viiva, väri ja pinta. Toisen maailmansodan jälkeen konkreettisesta taiteesta tuli Euroopassa avantgardetaiteen dominoiva taidesuunta.

Konkreettisen taiteen manifesti julkaistiin Art Concret -lehdessä vuonna 1930 ja se kuuluu seuraavasti:

1. Taide on yleismaailmallista
2. Taideteos on kokonaan suunniteltava ja hahmotettava mielessä ennen sen toteuttamista. Siihen ei saa liittää mitään luonnosta saatuja muotoja, ei aistillisuutta eikä sentimentaalisuutta.
Me haluamme sulkea pois runollisuuden, dramaattisuuden, vertauskuvallisuuden jne.
3. Kuva on rakennettava kokonaan puhtaista plastisista elementeistä, siis tasoista ja väreistä. Kuvallisella elementillä ei ole muuta merkitystä kuin se ”itse”.
4. Kuvan rakenteen kuten myös sen elementtien on oltava yksinkertaisia ja visuaalisesti hallittavia.
5. Tekniikan tulee olla mekaanista siis tarkkaa ja anti-impressionistista.
6. On pyrittävä ehdottomaan selkeyteen.

Konkreettisen taiteen periaatteen mukaan taiteen oli lähdettävä älylliseltä perustalta, matematiikasta ja tieteestä. Tämä taidesuuntaus korosti järkeä, suunnitelmallisuutta ja hallintaa, jonka tarkoitus oli eliminoida teoksesta sattumanvaraisuus. Taideteos piti olla valmiina mielessä, josta se ikään kuin siirrettiin kankaalle. Taiteilijan oli pysyttävä alkuperäisessä suunnitelmassa antamatta periksi hetken mielijohteille.

Konkreettinen teos ei saa paljastaa mitään inhimillisiä heikkouksia; niinpä apuvälineeksi tuli ottaa viivoitin ja harppi, mikäli ei muutoin kyennyt vetämään suoraa viivaa tai piirtämään ympyrää. ”Me olemme taiteilijoita, jotka mittaavat ja ajattelevat”, konkretistit julistivat. Tunteiden ilmaisua, luonnosta saatuja muotoja, vertauskuvia, kertomuksia, ylipäätään kaikkea sellaista, joka voitiin liittää ulkomaailmaan tuli välttää. Niiden sijaan kuva tuli rakentaa käyttäen yksinkertaisia elementtejä ja väripintoja. Konkretismissa värit ovat usein kirkkaita, väripinnat sileitä, tasasävyisiä ja selkeäreunaisia, eikä niissä voi havaita ihmiskäden jälkeä ja siveltimenvetoja. Myös käytettyjen värien lukumäärää rajoitettiin. Usein sommittelun lähtökohtana on kultainen leikkaus. Varsin monet konkretistit kehittivät sekä muodon että värinkäyttönsä pohjaksi erilaisia järjestelmiä, joissa tietyt tarkat säännöt säätelivät maalauksen syntymistä. Konkretistit tekivät yhdestä maalauksesta useita versioita. Nämä teokset olivat saman teeman osia ja syntynyt sarjallinen kokonaisuus prosessin lopputulos.

Modernismissa korostetaan teoksen kaksiulotteisuutta, jota pidettiin maalaustaiteelle ominaisena erona muihin taidemuotoihin, erityisesti kuvanveistoon. Luopuminen tilavaikutelmasta ja pettävän luonnonmukaisen vaikutelman antavista trompe l´oeil -maalauksista ei merkitse täydellistä kaksiulotteisuudessa pysyttelemistä. Kaksiulotteisuus, teoksen pinnan litteys, mahdollistaa uuden ulottuvuuden syntymisen. Maalauksen elementit näyttävät leijuvan tilassa lähempänä tai kauempana katsojaa. Tämä on puhtaasti optinen ulottuvuus.

 

Lähde:
Tuula Karjalainen. Uuden kuvan rakentajat. Konkretismin läpimurto Suomessa. WSOY Porvoo Helsinki Juva. Porvoo 1990.

Koristekuva
Etusivulle / Front page      .:.    Edelliselle sivulle / Previous page    Valid HTML 4.0 Transitional Valid CSS!