AJANKOHTAISET NÄYTTELYT TULEVAT NÄYTTELYT EDELLISET NÄYTTELYT

 
 
 

 

 

 

AVIOLIITTO (2015)
VAPPU ROSSI
[10.06.2016 - 28.08.2016]

RAPPU

loop 12’13”, silent.

Kehystetyssä kaksoismuotokuvassa pariskunta muuttuu hitaasti toisikseen – ja takaisin. Muutos on asteittaista, äkkikatsomalta lähes huomaamatonta.
Teos viittaa vanhaan ”totuuteen” siitä, että aviopuolisot alkavat pikku hiljaa muistuttaa toisiaan. Avio-onni saa mykkänä toistensa ohi tuijottavan pariskunnan kautta lakonisen käsittelyn. Huumoritason lisäksi hitaasti muuttuvassa kuvassa ovat läsnä myös sukupuoleen ja kumppanuuteen liittyvät kysymykset – kuvassa kun on suurimman osan aikaa kaksi hybridiä – sekä ajan kulumisen ja kuolevaisuuden teemat.

Rossin kädenjälkeä on juuri nyt nähtävillä myös Pariisin Cité des Sciences et de l'Industrie -tiedekeskuksessa: mielenterveyttä käsittelevän “Mental Désordre”-näyttelyn visuaalisen ilmeen muodostavat kymmenet Rossin seinämaalaukset, jotka hän on toteuttanut suoraan näyttelyn rakenteisiin. Ainutlaatuinen taiteen ja tieteen välinen yhteistyöprojekti on esillä Pariisissa marraskuuhun 2016. Ennen Pariisia näyttely oli lissabonilaisessa Pavilhão do Conhecimento -tiedekeskuksessa sekä tiedekeskus Heurekassa.

Rossi on tehnyt taideprinttejä huippusuunnittelija Teemu Muurimäen suunnittelemiin Formal Friday -T-paitoihin sekä suunnitellut levynkansia tunnetuille suomalaismuusikoille ja independent-yhtyeille. Helsingin dokumenttielokuvafestivaalien 10v-juhlavuoden visuaalinen ilme pohjasi Rossin teoksiin. 

 

TIEDOTE... | Media release...

 
 
  NÄYTTELYT NYT


AGONY - KAMPPAILU
NASAN TUR
28.09.2018 24.02.2019
HALLI, Siipi, MEDIApiste

CAROLUS ENCKELL - HILJAISUUS, JOTA ETSIMME, Maire Gullichsen ja modernismi -sarja
28.09.2018 24.02.2019
Projektihuone

VÄRIKYLVÖ
Pori Centre for Children’s Culture
11.09.2018 - 27.02.2019
PEDAseinä / Café Muusa

LIGHTNING RIDE (2017)
Èmilie Brout & Maxime Marion
16.10.2018 - 16.12.2018
RAPPU



Facebook

Youtube
Instagram