MAIRE GULLICHSEN – TAIDEMAAILMAN VAIKUTTAJA

Maire Gullichsen toimi monilla eri elämänaloilla, taloudellisella, sosiaalisella, eettisellä, esteettisellä ja taiteen alueella. Hän oli uudistaja, joka oli mukana useissa hankkeissa, jotka yhdessä saivat aikaan muutoksen taidenäkemyksissämme. Nämä hankkeet kouluttivat ja toivat näyttävästi kotimaan kentälle uudenlaisen taiteilijapolven. Ne kehittivät ympäristötietoisuuttamme aina kotiemme ja julkisten tilojen estetiikkaa myöten. Maire Gullichsen oli modernismimme palava Jeanne d´Arc, kuten hänestä jo aikalaistenkin keskuudessa 1950-luvulla sanottiin

Organisaattorina Maire Gullichsen on taidemaailmassamme vertaansa vailla. Hänen läheisiä työkumppaneitaan olivat Nils-Gustav Hahl sekä Aino ja Alvar Aalto. Heidän kanssaan hän perusti Artekin ja Nykytaide ry:n, jossa mukana olivat myös kriitikko Antero Rinne ja Taidehallin intendentti Bertel Hintze. Maire Gullichsenin kansainvälinen verkosto käsitti galleristeja, museonjohtajia ja taiteilijoita. Se kasvoi työn ja vuosien kautta laajaksi ja tiiviiksi. Hänen kontaktinsa taiteilijoihin ja yleensä taidemaailmaan mahdollistivat monien näyttelyiden saamisen Suomeen. Erityisen tärkeäksi 1950-luvulla muodostui yhteistyö Galerie Denise Renén kanssa. Denise René oli Pariisissa pitkälti juuri sitä, mitä Gullichsen Suomessa. Samoin kuin Gullichsenia häntäkin kutsuttiin kotimaassaan palavasieluiseksi abstraktin taiteen Jeanne d´Arciksi. Monet suomalaiset taiteilijat vierailivat Renén galleriassa aina Pariisissa käydessään, vaikka ainoastaan Birger Carlstedtin teoksia oli siellä ollut näytteillä.

Artek ja Galerie Artek

Artekin merkitystä suomalaisen muotoilun historiassa on melko mahdotonta liioitella. Se on meidän designimme kansainvälinen käyntikortti. Se on olemassaolonsa aikana kasvattanut suomalaisen maun ja synnyttänyt kaiken sen mitä kotiemme ja julkisten tilojen estetiikassa arvostamme.

Maire Gullichsen on myöhemmin elämässään kertonut, että merkittävänä syynä Artek oy:n perustamisessa oli hänelle Galerie Artekin mahdollistaminen [1]. Gallerian pyörittäminen Artekin tiloissa ei ollut aina ongelmatonta, mutta galleriaan onnistuttiin saamaan maassamme upeita kansainvälisiä näyttelyitä, Fernand Legérin ja Alexander Calderin näyttelyt jo 1930-luvulla. Artek ja sen galleria oli alun alkaen tähdätty juuri modernin taiteen tukemiseen ja Maire Gullichsen on todennut sen perustamisesta: ”Kun panimme alulle Artekin Nils-Gustav Hahlin kanssa, tarkoituksemme oli, että siitä tulisi modernin taiteen keskus. Tarve osoittautui kuitenkin arvioitua suuremmaksi ja niin sitten perustin Artekin gallerian Artekin sisaryritykseksi”.

Omissa tiloissaan toiminut Galerie Artek sai uusia merkitysten ulottuvuuksia, joista yksi tärkeimmistä oli uuden suomalaisen taiteen esitteleminen. Suomalaisen modernin taiteen läpimurrossa galleria oli täysin ratkaisevassa asemassa ja kaikki meidän merkittävimmät abstraktikot kuten myös muut modernistit pitivät siellä aikanaan suurta huomiota herättäneet näyttelynsä. Koko 1950-luku oli laajasti värittynyt Galleria Artekin näyttelyillä ja sen taiteilijoiden kautta. Sam Vannin näyttely oli vuosina 1953 ja 1955, Lars-Gunnar Nordströmin näyttelyt vuosina1952 ja 1955, Birger Carlstedtin vuonna 1957 ja Ernst Mether-Borgström vuonna1958. Lisäksi Artekissa esiintyivät mm. Rolf Sandqvist, Per Stenius ja monet, monet muut. Artekissa pidettiin myös legendaarisen ruotsalaisen Otto G. Carlsundin muistonäyttely jo 1950-luvun alussa.

On selvää, että koko tämä toiminta on vaikuttanut valtavasti aikansa taiteeseen. Sen jälkiä nykyajassa voi vain arvailla, mutta lienee selvää, että nykyisyys näyttäisi kovin erilaisena, jos tätä työtä ei olisi tehty. Artekin taiteilijoiden jäljet näkyvät ja Suomessa on ollut hyvin vahva abstraktin ja konkreettisen taiteen linja, joka on vahvasti näkyvissä edelleen tänäkin päivänä tehtävässä taiteessa.

Maire Gullichsenin taidesäätiö ja Porin taidemuseo

”Minä elättelen toivetta, että Porin taidemuseon kokoelmien runko voitaisiin koota abstraktia taidetta edustavista töistä … abstraktia runkoa ei missään muualla ole; se olisi ainutlaatuinen. Ehkäpä Porin taidemuseon abstraktin taiteen kokoelmat olisivat myös Suomen täydellisimmät”.
Näin kuvasi Maire Gullichsen haavettaan Satakunnan kansassa syyskuussa 1977.

Porin taidemuseon perustamisen lähtölaukauksena oli Galerie Artekin järjestämä pariisilaisen grafiikan näyttely Porin kauppaoppilaitoksella vuonna 1965. Avajaisten yhteydessä lausuttiin toivomus Poriin perustettavasta taidemuseosta. Taidemuseon toteutus eteni hitaasti. Vuonna 1971 Maire Gullichsen perusti nimeään kantavan säätiön hoitamaan sitä osaa kokoelmastaan, jonka hän oli ajatellut antaa Poriin. Säädekirja velvoitti Porin kaupungin toteuttamaan taidemuseon rakentamisen. Säätiön kokoelmat käsittivät tuolloin noin 300 lähinnä kotimaista teosta aina 1910-luvulta. Taidemuseo käynnistyi 1979 ja kokonaisuudessaan taidemuseo valmistui 1981. Maire Gullichsenin kokoelmat olivat avain museon perustamiseen. Näin Maire Gullichsen museohankkeen eteen tekemä monipuolinen työ ja hänen kokoelmansa synnyttivät Porin taidemuseon.

Porin taidemuseo oli Suomen ehdottomasti merkittävin nykytaiteeseen keskittynyt museo maassamme aina 1990-luvun loppupuolelle saakka, jolloin syntyi Nykytaiteen museo Kiasma. Porin taidemuseo osoitti Suomessa, että taidemuseo voi keskittyä nykytaiteeseen ja kiinnostaa laajojakin ihmisryhmiä. Sen näyttelyt herättivät melko poikkeuksetta valtakunnallista kiinnostusta mediassa ja Porin taidemuseosta tuli näkyvä valtakunnan nykytaiteen lippulaiva. On ilmiselvää, että sen olemassaolo oli yksi merkittävimmistä Nykytaiteen museon perustamiseen myönteisesti vaikuttaneista asioista.

Elämäntyönä Maire Gullichsenin ura oli mittava ja monisyinen. Hänen työtään voidaan pitää varsin erikoislaatuisena, koska sen ydinkohtien merkitys tuli olemaan aavistamattoman suuri. Kuin kivi, mikä jättää veteen heitettäessä ympärilleen renkaat, jotka näkyvät vielä senkin jälkeen kun itse kivi on uponnut. Näitä renkaita on edelleen ympärillämme, jotka selväpiirteisinä, jotkut hauraina, mutta ehkä vielä tunnistettavina. Maire Gullichsen halusi muuttaa Suomen taide-elämän ilmapiiriä ja sen hän teki. Hän oli veturi, joka kiskoi suomalaisen taiteen irti vielä 1950-luvullakin voimakkaasti eläneestä kansallisesta paatoksesta. Se vaati kuitenkin häneltä elämän pituista sitoutumista ja työtä.

1. Gullichsen Maire. “En tidsenlig kultur kräver konstkontakt med omvärlden”.
HBL 8.2.1952.

Lyhennelmä Tuula Karjalaisen artikkelista
MAIRE GULLICHSEN – TAIDEMAAILMAN VAIKUTTAJA.