TAITEEN ÄÄNI -podcast
Osa 2. Keräilykohteena design

 

Vieraana designkeräilijä Marko Jylli (MJ). Haastattelijana Minerva Koski (MK). 


Alkujuonto, Minerva Koski:
Tämä on Taiteen ääni, Porin Taidemuseon oma ohjelmasarja. Taiteen ääni -sarjassa syvennytään Taidemuseon näyttelyiden aiheisiin, tavataan mielenkiitoisia vieraita ja puhutaan taiteesta. Minä olen Minerva Koski Pori Taidemuseon Pedagogisesta yksiköstä ja tänään aiheenani on muotoilun keräily. Muotoilua on esillä Porin Taidemuseossa vuonna 2021, kun yksi kesäkauden näyttelyistä esittelee taideteollisuus yritys Noormarkun Käsitöiden vaiheita ja tuotantoa. Taideteollisuus yritys Noormarkun Käsityöt oli vuodesta -61 vuoteen -76 toiminut Maire Gullichsenin ja Bertel Gardbergin perustama yritys, jossa noormarkkulaiset käsityöläiset valmistivat muotoilijoiden suunnittelemia esineitä.
Näyttelyä taustoittavan tutkimustyön avuksi yleisölle esitettiin viimevuoden puolella etsintäkuulutus Noormarkun Käsitöiden esineistöstä ja tähän tulikin kiitettävästi vastauksia. Ja osa näistä esineistä päätyi myös esille näyttelyyn. Yksi omia muotoilutuotteitaan näyttelyyn lainanneista on Porilainen keräilijä Marko Jylli, jonka olen saanut tänään tänne vieraakseni. Tervetuloa Marko Jylli.


Marko Jylli: Kiitoksia.


MK: Sinä olet keräillyt vanhoja esineitä ja tavaroita 12-vuotiaasta saakka eli yli kahdenkymmenenvuoden ajan.


MJ: Joo, kyllä näin voi sanoa. 


MK: Lyhyt kysymys, mitä tarkkaan ottaen keräilet?


MJ: Okei kysymys on lyhyt ja vastaus voi olla melkoisen laaja. Eli toisaalta keräilen aika laaja-alaisesti, mutta toisaalta olen hirveen tarkka siitä, että mitä keräilen. Nykyisin, jos ajatellen sitä mitä keräily oli silloin, vaikka lapsena, se oli postimerkkejä, se saattoi olla tarroja, valokuvia. Sitten kun vähän kasvoin ja rupesin käymään huutokaupoissa 12-vuotiaana, 11-vuotias kun minä olin suurin piirtein, niin silloin lähtökohtaisesti kaikki itseä vanhempi oli keräiltävää. No, kun aikaa kuluu, niin tietysti tulee vastaan se, että tilaa on rajallisesti käytössä niin silloin myös tulee määrätyllä tavalla laatutietoisemmaksi. Mutta myöskin sitten: Mikä on laadun määritelmä. Onko kyse harvinaisuudesta vai mistä vai onko se esimerkiksi haluttavuudesta yleisesti. Nykyään olen keskittynyt enemmän taiteeseen, designiin ja joihinkin yksittäisiin kivoihin asioihin, mitkä miellyttävät silmää.


MK: Minulla olisi ollut tähän vielä semmoinen jatkokysymys, että mitä et keräile. Niin onko tähän helpompi vastata sitten?

MJ: Mitä en keräile. Tuohon on kyllä vaikeampi vastata, mutta lähtökohtaisesti yritän olla tarkkana siitä, että ne mitä keräilyyni otan ja kokoelmaani otan niin esineiden tulisi olla ehjiä ennen kaikkea. Poikkeuksena tietysti jotkut äärimmäiset harvinaisuudet, joita ei välttämättä ole muuta kuin se yksi kappale niin siinä kohtaa pieni vikakin sallitaan. Myöskin sanotaan, että kyllä se melko lailla on kotimaista mitä siellä ja ainakin pohjoismaista mitä multa löytyy, että ulkomaalaiset esineet on hyvin oppositiossa sanotaan näin.

MK: Joo.

MJ: Ja siis koneita ja laitteita esimerkiksi ei löydy, pappatunturiraatoja tai Moskvitseja.

MK: Selvä, että jotain rajausta.

MJ: Jotain rajausta.

MK: Sä olet kuvaillut sosiaalisessa mediassa itseäsi kajahtaneeksi keräilijäksi, eli tämä kuvastaa jollain lailla sun keräilyä myös?

MJ: Joo sanotaanko, että kun on lapsena aloittanut ja sitten kun se on semmoinen määrätynlainen elämäntapa, joka on seurannut pitkälle aikuisuuteen. Silloin, kun olin lapsi niin sanotaanko, että varmaankin mun isä sanoi sillain, että ”toi on ny vaan tommoinen vaihe, mikä menee jossain kohtaa sitten ohi että kannattaako siihen niin kauheasti panostaa” ja näin. No tää vaihe on nyt tosiaan siis kaksikymmentä vuotta jatkunut, että ehkä se sitten on sellainen määrätyn lainen kajahdus. Sanotaanko että tässä on varmaan sellainen sukupolvien välinen ero että jos ajattelee, että mun vanhemmat ovat 60-luvulla syntyneitä ja heidän vanhempansa on 20-30 –luvulla syntyneitä. Mun vanhemmat on nähnyt sen maailman kun heidän vanhempansa on pistänyt kaiken suurin piirtein joulupapereista ja pullonkorkeista alkaen talteen ja he on nähnyt sen totta kai koska heidän vanhempansa on elänyt ajan, kun ei ole sitä mistä ottaa. He on nähnyt pulan niin totta kai kaikki mahdollinen on säästetty. Ja sit taas mun vanhempani ovat sitä polvee, kun ei ole tarvinnut sitte olla niin sitä, että kaikki tarttee laittaa säästöön visusti. Mun lapsuuden koti oli esimerkiksi, en mä nyt voi sanoa askeettinen, mutta aika tyhjä verrattuna, vaikka näihin mummuloihin ja näin. Emmää tiedä onko tästä se seuraava polvi minusta on askeettinen versio, kun on nähnyt sitä runsautta tässä ja näi. Mä luulen, että se on vähän aina niin, että just se mitä siellä kotona on niin sitten hakee jotakin muuta.

MK: Niin se voi olla tämmöinen vastareaktio.

MJ: Niin, just näin.

MK: Jonkinlaista runsautta sinulla siellä kotona tosiaankin on, niin kuinka laaja sun kokoelma sit on?

MJ: Tää on erittäin hyvä kysymys ja sanotan että mulla ei ole minkään näköistä lukumääräistä tietoa, että kuinka paljon on asioita, mutta sä voit sillain ajatella, että kokoelma mahtuu rintamamiestaloon, kerrostalo kolmioon ja muutamaan varastoon tiiviisti pakattuna. (-6.04)

MK: Eli yhteensä kaikki nämä.

MJ: Kyllä, yhteensä.

MK: No seuraavaksi tietenkin ihmettelen sitä, että miten säilytät näitä, että onko ne hyvässä järjestyksessä vai käytössä? (-6.23)

MJ: No sanotaan siinä nyt tietysti esineet on erilaisia ja toiset vaatii sen, että ne on aina lämpimässä säilössä esimerkiksi. Enemmän mä olen lähtenyt nykyään siihen, että pystyisin kotona käyttämään asioita ja näin. Hyvä järjestys on se tietysti mihin pyritään koko aika, mutta sitte just mä nyt ajattelen mun varastoiden mitä mä aktiivisimmin käytän, niin mä tiedän tasan tarkkaan itse missä asiat siellä on, mutta jos mä sanoisin jollekin muulle, että ”otappa ja haeppa sieltä” niin voisi tulla sellainen pakokauhu-reaktio tai joku, että pitääkö mun täältä jotain löytää. Mutta mun mielestäni se on myös se, että, vaikka tavaraa olisi paljon että kun se on hyvässä järjestyksessä se on myös tietyllä tapaa niiden esineiden kunnioittamista, että ne on oikea oppisesti säilöttyjä ja näin.

MK: Niin tosiaan sulla ei ole mitään luokitussysteemiä tai vastaavaa.

MJ: Sillon aikanaan, kun mä alotin tämän kaiken ja ikään kuin ajattelin, että tästä tulee jotain vähän vakavampaa, niin mulla oli ihan vanhanaikainen excel-taulukko. Mihin mä olin aina määritellyt, että mikä on esine, minkä kuntoinen se on ja kuinka vanha se on ja ennen kaikkea kuka sen oli lahjoittanut. Ja mä löysin nämä muistiinpanot joku kerta, kun olin oikein printannut ne ulos tietokoneelta. Enää ei valitettavasti, mikä tietyllä tavalla vähän harmittaa, että minkä takia se piti lopettaa, mut et tota sit tietysti kun mä ajattelin ensiksi, että se on niistä asioista mitkä on lahjoitettu, että paljon on sellaisia mitä olen itse hommannut kuitenkin jostakin. Täytyy silti sanoa, että yllättävän paljon sitä muistaa kuitenkin, että mistä mikäkin on ja mitä mistäkin on suurin piirtein maksanut. Kai se on sitten semmoinen määrätyn lainen, että jonkun aivokapasiteetti on käytetty järkevimmin, mutta mun aivokapasiteettini menee näihin ostohintoihin ja ostopaikkoihin sitten.

MK: Entä mistä sä sitten teet näitä löytöjä?

MJ: Toi onkin hyvä kysymys, koska kuitenkin maailma on muuttunut tässä sinäkin aikanakin, kun mä olen harrastanut, että jos aatellaan, että mistä on lähdetty, niin on lähdetty ihan sieltä, että ensiksi ei ole ollut pahemmin internettiä kauppapaikkana, että piti käydä semmoisissa live-tapahtumissa ihan mikä etenkin tässä ajassa kun eletään suljetussa maailmassa niin eri tavalla tuntuu käsittämättömältä, että voitu lähteä jonnekin pidemmällekin kattelemaan mimmoset markkinat tai huutokaupat jossakin on. Ja nyt kuitenkin, kun internet on koko ajan tullut vahvemmin mukaan niin sitten taas esimerkiksi voisi ajatella, että eri tavalla ihmisillä on tietoa saatavilla niistä esineistä ja myöskin tietysti keräilijöillä on mahdollisuutta saada enemmän niistä esineistä sitä tietoa. Myöskin mikä on internetin takia kasvanut on verkostot. Jos ajattelee siten, että aikaisemmin se oli sellaista salakähmäistä tietyllä tavalla, mutta nykyään on ihan trendikästä verkostoitua muitten kanssa ympäri Suomea ja miksei ympäri maailmankin. Ja mikä tosi paljon vaikuttaa ihan kaikkeen tekemiseen nii ihan trendit. Sanotaanko, että nykyäänkin syklit on tosi paljo lyhkäisempiä, että jos jossakin Avotakassa tai muussa lehdessä on esimerkiksi paljon pinnalla olleet Rottinki-huonekalut, niin sitten niiden kysyntä kasvaa yhtäkkiä kauheasti. Tällä kertaa löytöjä tekee ihan yksityisten ihmisten kodeista, jos aattele, että on vaikka sieltä Tori.fistä bongannut jonkun asian ja menee hakemaan sitä niin monesti sitten se ihminen saattaa näyttää, että hänellä olis myös sittrn tämmöinen ja tämmöinenkin. Sitten on tietysti ihan kirpputorit, mutta kyllä mun ehdoton löytöpaikkani ovat huutokaupat.

MK: Onks ne nimenomaan kotimaiset huutokaupat?  

MJ: Joo, Ilman muuta, että mä olen tietysti käynyt paikallisissa huutokaupoissa ja sitten Suomen alueen huutokaupoissa, käyttänyt verkkohuutokauppoja, mutta en oo vielä ikinä ostanut ulkomailta.

MK: Ja nythän huutokaupat on aika helposti saatavilla verkon kautta.

MJ: Pitää paikkansa. Eritoten just parempi esineistö. Meillähän on nimenomaan toimijoita, jotka toimii just yksin omaan verkossa ja näin. Ja nyt totta kai toivon, että kesään mennessä, että näitä kokoontumisrajoituksia saataisiin purettua, että saataisiin näitä niin sanottuja vanhanaikaisia maalaishuutokauppoja vieläkin pidettyä, koska niissä on semmonen tapahtuman tunnelma aina kun ne ihmiset tulee. Tietysti siellä käy ne ihmiset, jotka niissä käy muutenkin, mutta aina tietysti ne uteliaat naapurit ja muutkin. Mutta siinä on semmoinen tunnelma, joka on kivalla tavalla aina jännittynyt niissä. Että omalla tavalla sieltä netistä pystyy täsmäiskuina etsimään sitä jotain mitä sä ny haluutkaan löytää, mutta sitten tommosessa vapaammassa tilaisuudessa sä voit löytää jotakin mitä et uskonutkaan sinä päivänä löytäväs ja se on tämän homman suola.

MK: Niin niin ja tavallaan se on paljon enemmän kuin se pinta vaan, että siel on tavallaan semmost tunnelmaa ja muutakin mitä tavallaa tää verkossa välitettävä tavara ei sit välttämättä anna.

MJ: Verkko on vähän kasvoton ja sanotaanko, että tästä mulla oli hyvä keskustelu yhden kaverini kanssa just liittyen näihin mitkä. Pidetään nyt vaikka kuolinpesästä suoraan huutokauppa. Niin hän oli sitä mieltä, et ihan kauheaa, että toihan on sellaista sosiaalipornoa suoraan sanottuna, että jonkun vaikka valokuva-albumit myydään tosta noin vaan tai mitä vaan. Ehkä niinkin mutta toisaalta että mä ainakin arvostan sitä, että mulla on tiedossa se provenienssi, että mistä se esine on, että tää on nyt vaikka Preiviikistä siitä ja siitä talosta ja tää on nyt vaikka Noormarkusta täältä ja tuolta, niin mä niinku annan arvoa sille, että mä hiukan tiedän taustoja.

MK: Sitten toisaalt  tulee mieleen myös se, että tässä huutokaupassa käynnissä, niin sehän vie aika paljon aikaa. Se, että istut ja odotat. Ja on valmiina ja valppaana. Kun taas sitten kun verkko on semmoinen, että sä nopeasti katot jonkun luettelon.

MJ: Se on totta että luettelon kattominen käy nopeasti, kun tietää mitä hakee. Toki aina ikävää on se, että on pariin kertaan tullut viime aikoina ikäviä yllätyksiä sen puoleen, että jos aattelee, että Helsingissä on paljon näitä huutokauppataloja, ja niil on hyviä tavaroita, mutta käytännössä silloinhan mä olen aivan sen luettelotekstin varassa. Elikkä käytännössä heidän tarvise sitten malttaa. Mä ymmärrän, että jos heillä on satoja kohteita niin se saattaa jäädä aika pintapuoliseksi se tavaran vikojen ja muitten kuvaileminen sit siinä luettelossa. Se on semmoinen villi kortti, että mimmosen tavaran sieltä kulloinkin lopulta saa, jos ei sitä oo ennakkoon nähnyt. Toki oma vastuu siinä, että jos ei ole ottanut selvää etukäteen siitä missä kunnossa se vaikka on. Nää on niitä asioita mistä on oppirahat pitänyt maksaa tässä elämässä. Mutta sanotaan, että mä uskon että joka ikinen meistä on jossain kohtaa tämän opin joutunut ottamaan.

MK: Aiemmin mainitsit tuossa verkostot ja niiden voiman. Eli tosiaan on tavallaan tämmöinen, että jaetaan tietoa keräilijöiden välillä ja näin edes päin. Miten tää toimii? Sä oot kavereita muiden keräilijöiden kanssa vai?

MJ: No sanotaan, että sosiaalinen media on tässä ihan hyvässä arvossa, kun aattelee että sitä kautta pystyn tietysti bongaamaan näitä ihmisiä, joilla saattaa olla näitä samoja asioita kuin sulla ja joita kiinnostaa samat asiat. Se on jotenkin paljon jouhevampaa totta kai, että sä pystyt tutustumaan niin kuin just ihmiseen, joka on vaikka toisella puolella Suomea. Ja jakamaan niitä joitakin, että mulla on tästä ja tästä asiasta tämmönen ja tämmönen, että mahtaisko sulta löytyä ne puuttuvat palaset ja voidaan joko ristikkäin vaihdella tai jakaa tietoa mistä joku on löytänyt jotakin lisätietoa aiheesta. Sanotaanko, että esimerkiksi instagram on tietokanavana tällä kertaa korvaamaton. Toki täytyy aina suhtautua määrätyllä tavalla. Mä olen tosi kriittinen siitä tiedosta mitä mistäkään luen, mutta sitten esimerkiksi monesti ne ketkä ovat asiaa enemmän tutkineet niin heillä voi olla lähdeviitteetkin ihan perässä mistä heillä se tieto on.

MK: Ihan instagramissa?

MJ: Ihan instagramissakin. Se että siellä on jo muutama semmonen nimimerkki, kun mä tiedän, jos ne laittaa niin ne todella on kaivanut sen asian, et ne ei oo päästään heittänyt sitten siihen. Sitten on välillä ihan semmostakin, että saattaa jonkun esineen kuva ja on kerrottu, mikä se on. Sitten tajuaakin sen, että ei hitto vieköön taas oppii jotakin uutta. Tämä on sillä lailla mielenkiintoista, kun varsinkin mullakin on kokoelmaa sillä lailla, että sanotaanko yhtä asiaa ei ole kovin paljon. Että en ole keskittynyt nyt vaikka yksistään arabian kannuihin tai värilasimaljakoihin tai johonkin. Vaan sitten, kun on paljon sitä erilaista, mitä sitten on. Niin periaatteessa sitä tietoa tulee koko ajan jostakin lisää. Ja sanotaanko, että joka päivä oppii jotakin uutta. Et se kahdenkymmenen vuoden aikana on kerätty knowhow. En aikaisemmin pitänyt sitä juuri minään, mut nyt kun on tässä tajunnut viime vuosina, että se on aika pitkän työn tulos, että sit yhtäkkiä tunnistaa jonkun asian.

MK: Missä kohtaa sä huomasit, että sulla on knowhowta, tietoa tunnistaa ja että oot hyvä siinä?

MJ: Sanotaanko, että no edelleenki mä olen vaatimaton sen suhteen. Että ainahan on mun mielestä joku parempikin, kun minä. En pidä itseäni minään mahdottoman hyvänä tunnistajana. Tämä tuli oikeastaan, ei ole edes kauhean kauan, kun tämä asia tuli vasten kasvoja mulla, että ei hyvänen aika. Mä olin yhdessä tilaisuudessa. Mä kerron nyt ihan elävän esimerkin. Eli siellä oli kuparinen tarjotin ja mä tiesin tasan tarkkaan, mistä se on peräsin, kuka sen on tehnyt. Se oli ihan tämmöinen, sanotaanko yhden pojan sittemmin miehen, koulun käsitöissä tekemä kupari pakotus, mutta niin vaan joku semmoinen vanhempi setä siinä alkoi pätemään toiselle kaverille siinä, että kuinka se on kyläsepän tekemä. Ajattelin vaan siinä kohtaa mielessäni, että joo ok. Tottakai aina monesti ajatellaan, että vanhemmat ihmiset tunnistaa helpommin kun ne on sen ajan nähnytkin. Mutta siinä kohtaa tajus. Ja sitten, kun muutaman kerran on käynyt messuillakin ja kun kuuntelee ihmisten keskusteluja ja jutteluita siellä huutokaupoissa siinä pöydän ääressä, kun kattelet niitä tavaroita. Moni puhuu kyllä tosi semmosee sävyyn että kuin tietäisi ja kyllä meidän äiti sanoi aikanaan että tämä on sitä, tätä ja tota. Sitte ku yhtäkkii tajuuki et täytyy vaa emmää sano et täytyy elää kyseenalaistaakseen mutta kun tiedostaa sen kun itte selvittää nii tietää ainakin mitä se on.

MK: Kyllä joo ettei tavallaan voi tukeutua siihen muiden tietoon mitä tavallaan nyt, vaikka internet on pullollaan tai muuta et pitää vähän olla kriittinenkin siihen.

MJ: Ja myös internetinkin tiedon suhteen pitää määrätyllä tavalla olla aika kriittinen että esimerkiksi nyt, jos ajatellaan vaikka jotain lasisarjoja. On verkkosivuja missä saattaa olla virheitä ja tottakai ihmiset niitä sinne päivittää niin tottakai  joku virhekin sinne saattaa lipsahtaa. Mutta just tommoinen, kun kuuntelee niitä ihmisiä, jota ennen ajatteli, että toi on niin vanha et sen täytyy tietää tämä asia, se on nyt elänyt 50-, 60-, 70-luvun niin tottakai se on nähnyt, mutta sitten tajuaakin yhtäkkiä et ei se välttämättä olekkaa.

MK: Kysytäänkö sulta sitten neuvoja?

MJ: Jonkun verran ja siis monesti just tutut ihmiset lähestyy. Heillä on vaikka joku ollu semmoinen tilanne, että mummu tai äiti tai isä tai joku siirtynyt ajasta iäisyyteen ja sitten siellä on se kuolinpesällinen tavaraa niin sitten saatetaan kysyä et onko näistä joku arvokas. Se o ain semmonen kohta et mul nousee hiukkan karvat pystyyn et lähetään vaan sen rahan peräs tai näi. Et yhtäkkii ku kertooki jonkun asian vaik että joo sul on nyt tämä viis esinettä ja tää on nyt vaikka noin sadan euron arvonen ja tää on vaikka kahden euron arvonen ja tää o näin. Yhtäkkii se esimerkiksi ruman näkönen esine muuttuu kauheen nätiks kun sil onki ny yhtäkkii muutama kymppi satanen enemmän sitä hintaa. Sillo voi vaa kysyy et mikä on niin ku motiivi siihen. Mut kyl jonku verran tulee kysymyksiä ja mielelläni mä kyl niihin vastaan et ei sen puolee. Arvoo harvemmin otan mielelläni kantaa. Se o nii semmone sanotaanko et täs lajis oon huomannu semmosenki asian et siinä missä joku toinen maksaa siitä sata rahaa ni toinen ei huolis ilmaseksikaan et mikä on rahan määritelmä sitte.

MK: Raha tai tuotteen arvo ei aina oo sulle semmonen mikä on siinä kohteessa niin ku se miks sä alat sitä keräilee.

MJ: Ei, ei missään tapauksessa että rahallinen arvo on mun mielest hirvee suhteellinen käsite että se just että jos tullaa siihe et mistä just joku toinen on valmis maksamaan enemmän ja toinen vähemmän vaa sanotaanko että yks tämmönen erikoisempi ei niin arvokas asia missään tapauksessa mitä mullaki kokoelmas on paljon on vanhat kaupan pakkaus laatikot siis semmoset mis on ollut joku tuote sisällä tai tämmönen. Nehä on hirveen kauniisti kauniin värisiä et jotku vanhat karamellirasiat tai vaik alusvaaterasiat tai näin ni. Ne on kaikki semmosii et niit on tosi paljon hävitetty aikanaan ja ei niillä arvoakaan ny ole ne on vaa kivan näkösiä ja näi. Täst tullaa siihe mitä mä oo monesti koittanu ihmiste silmii avatakki et se et joku esine on kivan näkönen ni se ei tarkot sitä et sen tarvii maksaa kamalasti tai näi. Ku mää oo koittanu herättää porukkaa siihe että voi niin ku katsella tätä maailmaa silmillään eikä ajatella lompakkonsa kautta. Totta kai keräilyyn liittyy status määrätyllä tavalla ja niinku sit vanhemmat ihmiset hokee sitä et tavara luo turvallisuutta ja näi mut mummielestäni se on paljon muutakin kuin pelkkä raha.

MK: Yritätkö etsii semmosia kohteita mitkä ei vielä oo saanu semmosta arvoa. Et mikä ehkä kukaan ei vielä arvosta et vähän niinku noi paketit vaikka on toisaalta niissäkin semmonen retro arvo, mut onko sulla jotain muuta et yrittäis olla siellä trendin aallon harjalla ennen ku muut.

MJ: Joo, mites mää sanoisin ku lähtökohtasesti ku mä kuitenki, tolla logiikalla yrittäis tunnistaa trendit et niin ku ennen ku niist ees tulee trendejä ja ostaa varastoon, jotta voi sitte myydä niin ku kovemmalla hinnalla nii mä korostan olen kuitenkin keräilijä en minkään niin ku myyjä. Totta kai välillä on se tilanne et on pakko että saa tilaa ympärilleen ni on pakko, jotain myydäkkin. Se että se on kyllä metka homma huomata se että vaikka mainitsemani Avotakka tai muu yhtäkkii laittaa jotakin sinne. Siellä kuvissa on vaikka jotain rottinki asioita tai pelti tarjottimia tai emalia ni sit yhtäkkiä se kysyntä räjähtää käsiin. Sit huomaa periaatteessa millai ne määrätyt asiat mitkä siellä kirpputorilla saatto vielä kuukaus sitte olla ni niit ei yhtäkkii olekkaa enää missään. Se että mitä se nyt mahtais olla mitä porukka seuraavaks haluu ni se on aiva korkeemman kädessä, koska nää trenditkin vaihtelee niin nopeesti tällä kertaa. Viime vuosina on mahtunu kuitenkin niin monta tämmöstä piikkiä määrätyis esineissä, että ainaki jos aatellaa omaa keräilyä ni mä koetan ottaa semmosia asioita mitkä mua palvelee vuosia vielä ja mistä on itselle iloa.

MK: Sun kokoelmasta löytyy näitä Noormarkun käsitöiden tuotteita, joita tosiaan lainattiin tänne Porin taidemuseon näyttelyyn niin mitä esineitä nää onkaan nää mitä sä olet lainannu?

MJ: Siinä on Nanny Stillin puisia kynttiläjalkoja ja kynttelikköjä, katto kynttelikköjä muutamia kappaleita.

MK: Miten nää tuotteet pääty sulle?

MJ: No jokasen asiaan liittyy aina tarina ja kaikki täs tapauksessa alko semmosesta että aikanaan mun tätini muutti ja hän anto mulle siinä yhteydessä semmosen puisen kattokynttelikön mikä oli hiukan jo saanu tota osumaakin et siin oli pieni palo jälkikin ja kaikkii mut hän sano et hän ei tätä enää aio säilyttää mut ku se on hänen kotootans eli minun mummulastani ni tota jos sä haluut tän säilyttää ni hän mielelläns antaa sen sulle. No sehän oli semmonen et aattelin juu ok säilytän tän enemmän kuin mielelläni, koska se oli semmonen et se oli ollut mummulas aina ja jossaki vanhois kuvissakin se näky ja näi. Meni kuitenkin aika kauan aikaa et mä pääsin tutustumaan siihe tarkemmin et mikä se niin ku on. Siinä oli kyllä leimattuna pieni polttoleima missä luki Nanny Still, et toisin kun moni luuli, ni se ei ollu Aarikkaa. Sitten jostakin se tota en edes muista mistä tää vyyhti rupes sitte purkautumaan, koska Noormarkun käsitöistä ihan kauheestihan tietoa ei ole ollut aikaisemmin saatavilla. Sen jälkeen selvis että on ollut tämmönen yritys tosin en tienny siinäkää kohtaa kauheest siinä vielä mut sit tietysti joku kerta ole ollu kohtaa jossaki kiertelemässä ja bongannu et hei hetkinen toihan on ihan samaa muotokieltä ja samalainen jalka vaan tyyliin vaan pöytäkynttiläjalka ja mä oon sitten niitä vaan poiminu aina talteen sitä mukaan kun niitä on tullut ja näin. Jos ny aattelee että mä olen niitä nyt kymmenen vuotta viistoista vuotta niit nyt sitte karsinut kasaan ni eihän niit kauhee usein tule vastaan. Esineinä semmosia että ne ei ole kauheen erikoisia sillai yhtäkkiseltään, mutta sitten ku kiinnittää huomiota siihen työtapaan ni ja miten ne on valmistettu ni sitten tajuaa et ne ei ole minkään nii ku koti kätevän itse vääntämiä ja sorvaamia esimerkiksi näin ni. Se tunnistaminen tulee tässäkin et pitää vaa hoksata se kattoo vähä tarkemmin et hetkinen, koska niissähän monessakaan ei esimerkiksi ole leimoja, että kenen valmistama se on et se pitää vaa tietää.

MK: Eli Näähän on käsityöläisten valmistamia ollu ettei mitään tämmöst koti sorvaajaa tai sitten tota teollista tuotantoa.

MJ: Saman tapasiahan on hirvittävästi kyllä et kaiken näköset isännät kenellä on sorvi vaan ollu on saattanu tehdä hyvi hyvi samantapasia ja mitkä sitten on ollu just Aarikan tai Noormarkun käsitöiden tapaisia tai näin. Mutta että kyllä nyt kun niitä on aikansa kattellut niin näkee sen  kun on niinku yöllä ja päivällä.

MK: Ja sanoitkin et on vienyt tää keräily aikaa et se ei oo niin ku et meet kirpputorille ja katot et tuolla se on. Et on vienyt aikaa, mut tässä sulla on kuitenki ollut puolella se et Noormarkun käsityöt on vähän niin ku unhoittunut taustalle et se tosiaan ei oo ollu niin tunnettu. Nyt ku näyttely on tullu ja täst tulee tämmönen julkasu ni ehkä nää taas tulee sitte enemmä esille ja Avotakassakin oli jo juttu tästä Noormarkun käsitöistä ja näyttelyä siinä vähänkin kyllä buffattiin.

MJ: Juu luinkin ja se oli hyvä juttu että ikään kuin saadaan vähän laajempaa tietoa että mitä on ollut, koska monta vuotta Noormarkun käsityöt edusti mulle tasan vain ja ainoastaan just näitä puisia kynttilän jalkoja mitä mulla ittelläkin on. Että vasta nyt tässä ihan viimeaikoina on selvinny just se et siel on esimerkiks ollut takorautasia joitakin takka settejä ja just räsymattoja ja kaikkia niit ni se on selvinnyt ihan pienin pienin paloin tästä.

MK: Niinpä.

MJ: Sen Verran mä palaan tohon kun sä sanoit et keräily on mummielestä just määrätyllä tavalla tän homman suola. Mummielestä se olis vähän tylsää omal tavallaan jos olis nii rutosti rahaa et pystyis vaan haalimaan ne kaikki tuolta jostakin alan kaupoista hetki käsiin. Ni se mikä on löytämisessä ja keräämisessä kaikkein a ja o on just se et sä löydät jonkun asian. Jossaki oli oliko joku surullisen kuuluisa ruotsalainen tutkimus peräti siitä et keräilijät olis vähän pitkäikäisempiä sen takia et he saa tän ilon tunteen keskimääräistä useammin, mutta siitä en sitten tiedä sen enempää. Mä henkilökohtasesti tunnen muutaman sellasenkin, jotka tota nimenomaan tulee se lompakko edellä et aivan sama kunhan se saadaan heti jostakin se tuote ja mun mielestä siinä kärsii koko ajatus, mutta kukin tyylillää ei sen puolee.

MK: Niin tosiaan keräily onkin eräänlaista aarteen etsintää ja siitä tavallaan tulee se ilo.

MJ: Juuri näin, juuri näin. Koskaan et tiedä mitä mistä seuraavaks löytyy ja se on sen homman suola.

MK: Noista Noormarkun käsitöistä vielä palatakseni niin minkä lainen merkitys sulla on tässä paikallisuudessa.

MJ: Paikallisuus on lisäarvo ennen kaikkea. On hienoa aatella et ne on tästä tota muutaman kymmenen kilometrin päästä ja mahdollisesti mun tutuissani on jotaikin ihmisiä jotka saattaa olla sukua niille jotka on niitä valmistanut. Se ei ole välttämättömyys, mutta se on lisäarvo että huomaan semmosen että on kiva niin kun just välil poimii talteen jotakin semmosii otetaan ny esimerkkinä et jostakin, vaikka tota mainos materiaalii vanhoista Porilaisista ravintoloista tai jostakin näi. Se ei ole mikään semmonen ehdoton.

MK: Ovatko nää Noormarkun käsitöiden esineet jota sulla on ni onks ne sulla käyttötavaroina?

MJ: Joo, kyllä ne esillä on, mutta toki täytyy muistaa että ne on kynttilän jalkoja, jotka on valmistettu puusta.

MK: Ni se ole ihan semmonen paras materiaali.

MJ: Ei oo, et sanotaan et ne on mulla kerran ollut joulupöydässä kaks niistä isommista kyntteliköistä. Ja olihan se tunnelmallisen näköstä, mutta kylläkin semmosta että samalla kokoajan vahdit et ei vaan satu mitään. Ni kyl ne enimmäkseen on kaunisteena hyllyssä ja näin sitte ja vielä kun niitä on vielä sen verran monta kuitenkin ni harvemmin niin et kaikki on samaan aikaan. Sitten joskus saattaa olla osa jossakin ja toiset jossakin. Tää on just taas sellanen et millain keräilijän logiikka toimii vähän eri tavalla ku monesti saattaa aatella sillai että mul on nyt vaikka jotakin esineitä just mitkä mä oon, vaikka saanut joltakin mummulta tai tädiltä tai joltakin niin ne näkee jotenkin vaan semmosena et nää kuuluu nyt tähän yhteyteen ja nää tähän yhteytee. Sitten kun siihen tuleekin joku toinen ihminen, joka sanoo että hei eikö nuo nyt kuuluisi noitten kanssa yhteen ni välillä niinku tarttet tällassen ulkopuolisen ihmisen, joka tulee ja yhdistelee niitä asioita tai näin. Et sit taas kun on tämmösii tuttui, jotka on vaik paljon sisustanut tai näin ni ne osaa heti poimii sieltä semmosii et mitkä kuuluu yhdistää tai näi että. En tarkota sitä ettenkö itte hoksais että nää kuuluu samaan sarjaan, mutta tota oon vaan hauska välillä miten eri logiikalla toimivat ihmiset toimii tommossiissa tilanteissa. Just et tässä laatikossa on nyt, vaikka kynttiläjalkoja ja tässä on vaikka pulloja tyyppisesti et millai ne sit yhtäkkii rupeeki yhdistymään keskenänsä ja näin.

MK: Miten sä uskot että sun kokoelma tulee kehittymään tulevaisuudessa?

MJ: Erittäin hyvä kysymys. No mä uskon tietysti että semmonen tasanen kasvu varmasti jatkuu, mutta sanotaan näin että mä olen nyt tota suunitellut asuntoni myymistä ja edellisessä muutossa pelkästään tätä tämmöstä keräilyyn liittyvää oli melkein kaksisataa panellilaatikkoa?. Mä olen myös päättänyt sen, että semmosta määrää en kanna enää yhtikäs mihinkään elikkä mä haluaisin hiukan selkeyttää sillai että vaiks se luopuminen on toisaalta aika vaikee ajatus, mutta silti kuitenkin haluaisin et ne mahtuis yhteen paikkaan. Sanotaanko et yhteen varastoon mistä on sitten kiva välillä käydä vaihtamassa sinne kotiin esille joku asia tai näin. Eli mä haluan aatella että kokoelma on vaikka kymmenenvuoden päästä ehkä vähän tiiviimpi, mutta sitäkin laadukkaampi ja kiinnostavampi.

MK: Eli sä oot valmis luopumaan ehkä osasta tavaroista.

MJ: Ehkä mahdollisesti, mutta semmonen periaate mulla kuitenkin on, et jos joku on mulle jotakin lahjottanut ni sen mä myös kyllä pidän. Ihminen on sen sillä periaatteella antanut että hän toivoo että sitä säilytetää  ja näin. Sitten mä laitan sen talteen. Mä uskon kyl et luopumista pitää tehdä. Onhan se nyt totta kai kivaa että on paljon erilaisia vaihtoehtoja, mutta onks siinä mitään järkee sitte. Toki kyl se on hauska fiilis välil mennä just jonnekin omaan varastoon ja sitte niin ku menet hetke aikaa eteenpäin ja tajuut että onko mulla tälläinenkin. Tyylii ettet edes muistanut että sulla on semmonen et oot silleen hirveen ilonenkin et hei vau mul on tällänenkin täällä. Sanotaanko et näinä aikoina kun on paljon puhuttu "marituksesta" ja varsinkin nyt korona aikana kun ihmiset on siivonnut nurkkiansa kaikesta ylimääräisestä niin aina niinku herää ittelekin semmonen että juu se on kiva että on vaihtoparit erilaisiin asioihin mut että kuinka paljon et onko siinä järkee ni se on onkin sit erittäin hyvä kysymys.

MK: KonMaritus, ei oo saanut sua niin ku pauloihinsa tai muuttamaan tapoja.

MJ: Tuota mä myönnän lukeneeni sen kirjan kyllä ja siinä oli hyviä ajatuksia. Sanotaanko et mun vaatekaappi on erittäin hyvin konmarin mukaan järjestetty ja myöskin konmaritettu että näi. Et siel on laadukasta ja siel on aika vähän loppuviimeks ja t-paidat on järjestetty sillai ku Mari Kondo neuvoo. Toki kylläkin se on mitä konmariin tulee niin Mari Kondohan sano, että sukkia ei sais sillai niinku pistää sellasiks paukuroiks elikä et ne taitetaan toistensa sisään että ne huutaa keskenään sitten kuulemma vai milla siinä kirjassa luki. Ni tota mä en ihan ostanut kyllä, mutta et.

MK: Et sukat menee vielä.

MJ: Mulla on sukat vielä tämmösinä palloina.

MK: Onks sulla jotain semmosta sä tossa vähän jo maalailit tota et miten se toi kokoelman tulevaisuus tulee olemaan, mut nääks sä mitään onks sillä mitään päätepistettä tai mitään mihin se tavallaan et nyt tässä on kaikki, et nyt mä en tarvi.

MJ: Ei, ei. Ikinä ei tuu päätepistettä niin kauan kun se on osa sun elämää tai elämän tapaa. Ni kylä sitä vaikka joskus on sekin olo välillä et aattelee piru vieköön mä pistän kaikki poies ja alotan ihan tyhjästä tai tälleen niin just että. Että ihan valkosesta tyhjästä huoneesta ja rupee sitä sitten tekemään siitä niin. Et niin ku sanottu että vaikka lapsuudessa povattiin että tää on vaan vaihe, mutta tää vaihe on nyt kestänyt niin kauan että mää uskon siihen että tää tulee säilymään ihan niin kauan kunnes tota aikanaan siirtyy tonne Käppäränkankaalle tai minne ikinäkään sitten ni se loppuu sit siihen ja sitten ne todennäkösesti onko se sitten niin sen homman päätepysäkki et ne huutokaupataan ja myydään sitten eteenpäin seuraaville keräilijöille ja näin että mikä on sitten ajan henki silloin en tiedä. Moni on kysynyt sitäkin että olenko mä huolissani että mitä niille tapahtuu sitten sen jälkeen kun mua ei itseäni enää ole tai mä olen itte vaika semmosessa kunnossa että mä en pysty niistä huolehtimaan. Emmä oo huolissani koska mä tiedän vaikka että keräilijöitäkin tulee aina olemaan niin kyllä joku aina sen edun sieltä perkaa niin sanotusti. (-36.24)

MK: Kyllä. No tästä sun laajasta kokoelmasta voitko sanoa mitään onko sulla joku suosikki esine tai tavara tai muotoilu kohde sieltä.

MJ: Emmä osaa kyl yhtä nimetä että sanotaanko et se on vähä päivä kohtasta ja se on vähä fiilis pohjasta että sanotaan et mä asuin aiemmin semmosessa 20-luvun kerrostalossa ja siellä tota jotenki ku esineitä hankkiki niitä hankki just aatellen että ne tulee just 20-luvun taloon että ne pitää niinku sopia periaatteessa sinne ja nyt ku aattelee että asuu 80-luvun talossa missä asuu eikä ole semmosta omaleimaista mitään mihin niinku tarttua ni vielä vähemmän löytyy mitään suosikkia tai tämmöstä näin että sinnen niinku hommaa semmosta mikä miellyttää silmää mutta myöskin aina samalla toivoo että ne myös sopis keskenään kauheen hyvin sitte.

MK: Sulla kuitenkin nää sun esineet ja kohteet on käyttöesineitä suurinosa.

MJ: Suurin osa kyllä ja siihen mä pyrinkin että pystyy jollakin tavalla sitten käyttämään joko sisustuksessa tai jotenkin muuten arkisessa elämässä. Aika vähän on loppu viimeks sellasii suoranaisia koriste-esineitä tai tämmösii mitä ei sais käyttää. Tietysti joku taidelasi tai tämmönen on asia nyt aivan erikseen. Mut että mun mielestäni se on sen jutun suola että sulla on ikään ku käyttöesine mitä sä voit vieläkin edelleenkin käyttää vuosikymmenienkin jälkeen vaikka se oiskin vanha ja näin ni. Kun niin paljon suomalaisista kodeista löytyy semmosta mitä ei ole vaan raaskittu käyttää koskaan ja myönnän mulla on itellänikin paljon sellasia asioita mitä on tullut hankittuu mut ei vaan raaski käyttää ja näin. Vaikka me eletään vaan kerran ni kyllä just se että mitä sä sitte auttaa et sul on niinku vaikka jotaki, no mä tykkään yks esimerkki on hyvä mitä löytyy melkein kans joka ikisestä mummulasta ni tota kankaiset servetit on semmonn asia. Että niin monessa paikkaa niit on mut kuinka monessa paikkaan ne o ollut käytössä koskaan. pöytähopet on hyvä esimerkki, monsta paikaa löytyy joku osa ainakin, mut kui monessa on sitten käytetty niitä oikeesti kun ei oo raaskittu. Ni mä kehota kyllä ihmisii raaskikaa käyttää ne on käytöesineitä ja sitä varten ne on aikanaan ja monesti vaikka ne onkin jonki verran iäkkäitä ni ne on tehty semmosena aikana et ne on tehty kestämään ja monen pohjassa sanotaan made in finland.

MK: Joo kyllä. Tavallaan saadaan sitä arkeen sitä kauneutta ja pölyttymästä käyttöön.

MJ: Ja ennen kaikkea jos aatellaan mimmonen on minun mielestäni viihtyisä koti ni vaikka monen silmään mun koti on varmaan kauheen täysi juu en epäile sitä, mut mun mielestäni se mikä tekee kodeista ennen kaikkee kodikkaita on se et siel on kerroksellisuutta. Siel voi olla osa niin ku tätä päivää ja siel on osa jotaki vanhaa paperityö lainattu tai miten ikinäkään ja se niinku tekee siihe semmosseen elämänkaari –ajattelun tai tämmösen et siel on vähän jokasesta vaiheesta jotakin just että voi olla jotakin tosi tosi vanhaa tai sitten sitä upo uutta tai näin ni. Mummielest semmoset välil ku näkee semmosii kerroksellisii koteja ni niist huokuu semmone lämpö tai näi.

MK: Niin ne on vähän niinku elettyä elämää.

MJ: Elettyä mut kuitenkin mitä eletään koko aika. Asutaan jossaki museossa suurinpiirtein vaan et siin on sitte siin on mennyttä ja tulevaa molempii samassa.

MK: Vielä esittäisin yhden kysymyksen. Onko jotain mitä sulla on tällä hetkellä hakusessa, mitä etsit tällä hetkellä, vai onko tämä just kanssa tämmöinen todella laaja ja vaikea kysymys?

MJ: Toi on vaikea kysymys, mutta mä sanoisin et mulla ei ole tällä punaisella minuutilla mitään semmoista mitä tarvitsisi ehdottomasti löytää. Mutta tottakai on paljon sellaisia, että jos vastaan tulee niin saatan investoidakin siinä kohtaa. Ehkä se, mitä haluaisi kaikkein eniten tässä kohtaa löytää niin mä haluisin löytää sen ajan, että mä saisin järjestettyä kaiken mieleni mukaisesti. Ja nyt toki tulevaisuudessa toivon todella silti, että maailma on vähä avautumassa mut et just et tuleva kevät ja kesä ois semmosta et ei sitten niitä huutokauppoja ja tapahtumia näin ni ehkä nyt voi sit keskittyy siihen että järjestää omat asiat ja justii vähä luetteloi jotaki. Että mä haluun löytää aikaa se on niin ku varmaa se vastaus.

MK: Hieno vastaus. Kiitos vierailustasi ja onnea etsintöihin. Marko Jyllin keräilemiä Noormarkun käsitöiden tuotteita on esillä Porin taidemuseossa syyskuun loppu puolelle 2021 asti. Kiitos teille kuulijat. Ja tervetuloa näyttelyiden pariin Porin taidemuseolle. Taiteen ääni -sarja jatkaa ensi kerralla uuden aiheen parissa. Kuulemisiin.