TAITEEN ÄÄNI -podcast
Osa 2. Taideteollisuusyritys Noormarkun Käsityöt

 

Vieraana Porin taidemuseon tutkimuspalveluiden intendentti Anni Saisto (AS)  ja projektitutkija Sanna Oikarinen (SO).
Haastattelijana Minerva Koski (MK). 

 

Alkujuonto, Minerva Koski:
Tämä on Taiteen ääni. Porin taidemuseon oma ohjelmasarja. Taiteen ääni -sarjassa syvennytään taidemuseon näyttelyiden aiheisiin ja tavataan mielenkiintoisia vieraita sekä puhutaan taiteesta. Minä olen Minerva Koski, Porin taidemuseon pedagogisesta yksiköstä ja tänään aiheenani on taideteollisuusyritys Noormarkun Käsityöt. Aihe on ajankohtainen, sillä tänä vuonna 2021 Noormarkun Käsitöiden perustamisesta tulee 70 vuotta ja Porin taidemuseossa on kesäkaudella esillä näyttely aiheesta. Näyttely ja näyttelyjulkaisu esittelevät tätä Maire Gullichsenin ja Bertel Gardbergin perustamaa taideteollisuusyritystä ja sen vaiheita. Taustatutkimus näyttelyyn ja sen julkaisuun on tehty Svenska Kulturfonden i Björneborgin tuella. Pääsemme tutustumaan aiheeseen vieraideni eli kahden näyttelytyöryhmän jäsenen kanssa. Tervetuloa Porin taidemuseon intendentti Anni Saisto sekä projektitutkija Sanna Oikarinen.


Anni Saisto: Kiitos.


Sanna Oikarinen: Kiitos.


MK: Anni Saisto, mikä oli taideteollisuusyritys Noormarkun Käsityöt?


AS: Se oli Noormarkussa toiminut yritys, joka todellakin valmisti aika monipuolisesti erilaisia muotoilutuotteita: pienesineitä, huonekaluja, takorautatuotteita ja tekstiilejä. Ja valikoima oli hyvin laaja ja suunnittelijat olivat nimekkäitä suomalaisia suunnittelijoita, koska Maire Gullichsenhan oli hyvin verkostoitunut suomalaisen taiteen kentällä ja hänellä oli hyvät edellytykset perustaa tämänkaltainen yritys ja koota sinne nimekkäitä suunnittelijoita.


MK: Mistä ajatus Noormarkun Käsitöiden perustamiselle sitten lähti?


AS: Syitä oli varmasti useita, mutta ehkä keskeisimpiä olivat ne, että ensinnäkin Maire Gullichsen ajatteli, että suomalaisen muotoilun kentällä piti saada nostettua tai lisättyä suomalaisten suunnittelijoiden tekemiä, Suomessa valmistettujen, tuotteitten määrää, että saataisiin laadukkaampia suomalaisia kotimaisia tuotteita markkinoille ja toisaalta hän halusi myös edistää kotipaikkakuntansa Noormarkun elinvoimaisuutta ja tuoda sinne uusia työpaikkoja.


MK: Eli tavallaan tässä oli vahva yhteys myös paikallisuuteen tietyllä lailla eli Maire Gullichsenilla oli vähän kuin vastuu tästä omasta kotiympäristöstään?


AS: Hän koki varmasti niin, kyllä.


MK: No minkälaisista tuotteista sitten lähdettiin liikkeelle, Sanna?


SO: Joo, eli aluksi valmistettiin tällaisia puisia käyttöesineitä esimerkiksi juustotarjottimia ja erilaisia salaattikulhoja ja leikkuulautoja ja ne oli ehkä ajateltu täydentämään Artekin tuotevalikoimaa. Maire oli huomannut, että Artekin tuotteista puuttui pienesinepuoli vallan ja aluksi tuotteet valmistettiin ulkomaisista laadukkaista puulajeista, kuten tiikistä ja badoukista ja muista eksoottisista tummista puista. Ja suunnittelijoita oli aluksi Bertel Gardberg ja Nanny Still ja moniin tuotteisiin sisältyi myös metallisia tai lasisia osia. Bertel Gardbergillä oli näitä erilaisia kynttilänjalkoja, missä oli messinkiä mukana ja Stillillä oli taas juustokupu, jossa oli lasinen kupuosa ja marmeladipurkki, jossa oli lasinen purkkiosa.


MK: Minkälaisen vastaanoton nämä tuotteet sitten saivat? Nämä olivat pientuotteita, olivatko ne helposti hankittavia, innostuivatko ihmiset Suomessa vai oliko heti kansainvälisiä pyrkimyksiä?


SO: Heti pyrittiin kansainvälisille markkinoille. Lontoossa Finlandia-näyttelyssä esiteltiin näitä jo vuonna -61 ennen kuin oltiin edes kaupparekisterissä. Siellä oli Stillin ja Gadbergin talouskulhoja ja tarjottimia näytillä. Suomessa niitä varmasti Artekin kautta myytiin, mutta valmistus oli hyvin pientä aluksi. Noormarkkulaiset puusepät teki niitä kotonaan puhdetyömäisesti, että ei saatu kovin suuria määriä heti tehtyä.


MK: Tosiaan, niin kuin kerroit, niin tuossa onkin aika nimekkäitäkin suunnittelijoita eli tosiaan yrityksen toinen perustaja oli suunnittelijana eli Bertel Gardberg sekä sitten lasimuotoilijana tunnettu Nanny Still. Miten nämä suunnittelijat sitten oikein valikoituivat Noormarkun käsitöitä suunnittelemaan?


AS: Bertel Gardbergin suunnittelemia tuotteita oli aikaisemmin myyty Artekilla. Siellä oli ollut pienesinevalikoimaa, joista osa oli tuotu ulkomailta ja sitä kautta, luulen, että se oli yksi tekijä, minkä kautta Maire Gullichsen tunsi Bertel Gardbergin. Toki on varmasti muitakin syitä, mutta lähteet eivät kerro meille niitä kaikkia.


MK: Minkälainen näitten suunnittelijoitten rooli sitten oli? Tuotiinko heitä esille esimerkiksi näiden tuotteiden markkinoinnissa vai yritettiinkö suunnittelijoitten roolia häivyttää, että nämä olisivat pikemminkin anonyymejä tuotteita, vai minkälainen se rooli oli?


SO: Kyllä tuotiin ihan hyvin esille, etenkin Bertel Garbergiä ja Nanny Stilliä. Näiden astioiden pohjassa on usein leima, missä on suunnittelijan nimi liitettynä siihen Noormarkun Käsityöt -logoon ja sen ajan hinnastoissa on lajiteltu tuotteet aina suunnittelijan alle. Se on ollut tärkeä asia markkinoinnissa.


MK: Miten Nanny Still, hän on lasimuotoilijana tunnettu, mutta lasituotteita hän ei tehnyt Noormarkun Käsitöille. Olenko oikeassa? Minkälaisia tuotteita hän teki?


SO: Oli hänellä muutamia tuotteita Noormakussa, mitä hän oli jo aikaisemmin suunnitellut. Niitä oli valmistettu muuallakin jo aikaisemmin. Juurikin tämä juustokupu, mikä sisälsi myös puisen tarjotinosan ja marmeladipurkki. Lasiosat valmistettiin tosiaan muualla. Iittalassa esimerkiksi. Still oli myös ennen Noormarkun Käsitöitä suunnitellut puisiakin esineitä, hän ei vain ole niistä niin tunnettu. Esimerkiksi Milanon triennaalissa -50-luvulla, vuosi oli varmaan -54, hänen puiset salaattiottimensa saivat palkintoja. Saman näköisiä ottimia valmistettiin myös Noormarkun Käsitöillä.


MK: Yksi Noormarkun Käsitöiden ensimmäisistä suunnittelijoista on vähän tuntemattomammaksikin jäänyt Birgitta Bergh, joka oli Bertel Gardbergin oppilas. Mitä hän suunnitteli Noormarkun Käsitöille?


SO: Hänellä oli munakuppeja ja servettirenkaita, jotka olivat tuotannossa koko Noormarkun Käsitöiden verstaan ajan ja sitten oli muutamia erilaisia kulhoja ja lisäksi hän suunnitteli vielä lasten jakkaran, jota alettiin valmistaa myöhemmin, kun huonekalut otettiin tuotantoon.


MK: Ja hän on yksi näistä harvoista, joka on edelleen elossa näistä suunnittelijoista. Sinä olitkin, Sanna, saanut häneen yhteyden, ensin puhelimitse?


SO: Tosiaan, Birgitta Bergh asuu Chilessä. Hän on asunut jo lähes koko ikänsä siellä. Hän muutti tosi nuorena ulkomaille. Puhelimitse olimme ensin yhteydessä, mutta linja oli sen verran huono, että sovimme keskustelevamme sitten sähköpostitse loput ja hän oli todella innoissaan tästä ajatuksesta näyttelystä ja halusi kuulla myös kaikkea mitä olemme saaneet selville.


MK: Hienoa! Minkälaisia olivat nämä tuotteiden myyntikanavat? Ilmeisesti Noormarkun Käsitöillä oli jokin oma puoti?


AS: Täällä ihan Noormarkussa oli vanha hirsirakennus ja sitten oli Artek. Artekin myymälät olivat tärkeä myyntikanava. Artekilla oli näyttelyissä taidetuotteita ja taideteollisuutta esitteleviä näyttelyitä. Niissä välillä esiteltiin Noormarkun Käsitöiden tuotteita ja sitä kautta ne saivat näkyvyyttä ja mainosta. Myös muissa suomalaisissa tavarataloissa myytiin, mutta heillä tuntui olevan toimitusvaikeuksia aika paljon. Joillekin tuotteille olisi ollut kysyntää, mutta he eivät pystyneet vastaamaan tähän kysyntään ja toimittamaan tilattuja määriä ajoissa. Ulkomaille myös toimitettiin tavaraa jonkun verran.


MK: Tuotanto laajeni huonekaluihin 60-luvun puolivälin jälkeen eli silloin kun Bertel Gardberg jäi pois yrityksestä muuttaessaan Irlantiin. Miten Noormarkun Käsityöt kehittyi?


AS: Siinä astui kuvaan muun muassa Kristian Gullichsen, arkkitehti, Maire Gullichsenin poika, joka vaikutti siten, että hän muun muassa suunnitteli tunnetuksi tulleen Vanikka-huonekalusarjan. Oli tosiaan muitakin, nuoremman polven, suunnittelijoita. Esimerkiksi Ben af Schulten, joka sittemmin suunnitteli paljonkin Artekillekin huonekaluja. Hän suunnitteli alun perin Noormakun Käsitöille muun muassa, pitkään Artekinkin valikoimaan kuuluneen, lasten syöttötuolin, mikä on varmasti monelle tuttu tuote. Lisäksi oli Lars Gestranius. Oliko se niin, Sanna, että hän oli työskennellyt samassa arkkitehtitoimistossa kuin Kristian Gullichsenkin?


SO: Näin he olivat tavanneet. Ilmeisesti tätä kautta hän oli päätynyt Noormarkun Käsitöille suunnittelemaan tuotteita.


MK: Tuotevalikoimaa tosiaan kehitettiin reippaasti isompien tuotteiden pariin eli huonekaluihin. Minkälaisia huonekaluja tuli tuotantoon?
SO: Sieltä otettiin muutamia vanhoja Artekin klassikkomalleja. Esimerkiksi Maija Heikinheimolta Maija-palli, telttatuoli ja safarituoli, joka on ollut monen eri suunnittelijan versioima tuoli 1900-luvun alusta alkaen. Siitäkin tehtiin Noormarkussa oma versio. Pääosin tehtiin sorvattuja huonekaluja kotimaisista puulajeista ja tämä jo mainittu Vanikka oli vanerinen. Jonkin verran maalattiin myös kirkkailla väreillä. Esimerkiksi Vanikasta löytyi useita eri värivaihtoehtoja.


AS: Ja ilmeisesti huonekalupuolellakin yksi tavoite oli, että uusi valikoima täydentäisi taideteollisuusliike Artekin valikoimaa eli paljolti tuotanto oli valjastettu koivuvanerista taivutettujen huonekalujen suunnitteluun ja tuottamiseen. Nämä olivat uudenlaista muotoilua ja sorvatut pyöreät muodot toivat uudenlaista ilmettä Artekin valikoimaan.


MK: Oliko jotain tuotteita, jotka olivat erityisen suosittuja? Oletteko saaneet selville tutkimuksen yhteydessä tai muuten?


SO: Vanikka näyttäisi olevan sellainen, mikä tuli kaikkein eniten tilauksissa esiin. Ulkomaille tilattiin myös tosi paljon syöttötuoli Beniä, lastentuolia ja Anna-Maija Jaatisen pystynaulakkoa, mikä on edelleen Artekin valikoimassa.


MK: Mielenkiintoista, että edelleen tuotteet elävät, vaikka Noormarkun Käsityöt on lopettanut jo toimintansa. Ennen kuin päästään tähän toiminnan lopettamiseen, tässä oli tosiaan monenlaisia vaiheita. Oli pyrkimys ulkomaille, mutta se ei ilmeisesti ollut niin onnistunutta?


AS: Kyllähän nämä tuotteet varmasti saivat hyviä arvosteluja, menestyivät ja pääsivät näkyville kansainvälisissä taideteollisuusnäyttelyissä, mutta toisaalta toimitusvaikeudet olivat koko ajan ilmeisesti merkittäviä ja juurikin se, ettei pystytty vastaamaan kysyntään, eli tuotanto oli vähän heikosti organisoitua ja selkeä työnjohto puuttui Noormarkun verstaalta. Vaihteli, kuka oli vastuussa ja Maire asui ilmeisesti tuohon aikaan jo ulkomailla eli hän oli sellainen poissaolevampi johtaja suhteessa käytännön arkeen. Sitä kautta tuotanto kärsi sellaisista ongelmista, jotka tuottivat myös mainehaittaa yritykselle. Olihan myös tämä aspekti, että näitä huonekaluja pyrittiin toimittamaan osissa.


SO: Huonekalut saatiin pakattua hyvin pieniin laatikoihin kuljetuskustannusten säästämiseksi, mutta vastaanottajilla oli vaikeuksia saada niitä kokoon, kun ei ollut minkäänlaisia ohjeita mukana.


MK: Kuulosta hyvin nykyaikaiselta tosiaan. Edelleen Ikealla samoja haasteita.


AS: Tavallaan oltiin siten aikaansa edellä tässä suhteessa.


MK: Noormarkun Käsityöt oli pientuotteiden ja huonekalujen jälkeen vielä valtaamassa uusia tuotteita, eli mitä tuotteita tuli vielä 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa tuotantoon?


AS: Takorautatuotteet ja tekstiilit tulivat valikoimiin myös, mutta takorautatuotteista, jotka seppä Rabbe Wrede suunnitteli ja aluksi takoi myös itse, ei tullut mitään merkittävää myyntihittiä. Ne jäivät sitten jonkin ajan kuluttua pois valikoimasta, mutta lähteet eivät ihan tarkkaan kerro, että milloin. Ilmeisesti niitä myytiin myös varastosta jonkun aikaa.


MK: Sitten oli myös kutomotuotteet?


SO: Kutomo alkoi vuonna 1968, kun tekstiilitaiteilija Elisabeth Gripenberg muutti Noormarkkuun perheineen. Maire sai hänet heti houkuteltua kutomon perustamiseen tai johtoon ja suunnittelijaksi mukaan ja siitä se sitten lähti. Siitä tulikin tosi suosittu tuoteryhmä. Niitä myytin sitä mukaan valmiiksi kuin saatiin.


MK: Eli ne olivat ihan perusmattoja?


SO: Räsymattoja. Elisabeth Gripenbergin erikoisalaa oli tämä räsypuoli ja Porin Puuvillan jäännöserien räsyistä kudottiin niitä mattoja ja erilaisia poppanoita. Jossakin lähteessä sanottiin, että poppanatekniikka olisi Gripenbergin keksimä. Se oli saman tyyppisesti tehty kuin nämä räsymatot, mutta ohkaisemmista kuteista. Siitä tuli tiiviimpää ja ohuempaa kangasmateriaalia.


MK: Onko näyttelyyn tulossa esille mitään näistä?


SO: On ollut tosi hankala tämä tekstiilipuoli meidän tuotteiden metsästyksessä. Ollaan löydetty kaksi räsymattoa näytille. Niitä ei tunnu olevan missään ja on tietysti sekin hankaluus, että niitä ei ole aikanaan merkitty mitenkään, että ne olisivat Noormarkun Käsitöiden tuotteita. 17:26