|
 |
|
|
|
||||||||||||||||||
|
TAIDEMUSEO OSALLISTAVANA OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ Anni Venäläinen ja Mirja Ramstedt-Salonen Porin taidemuseo TaM Anni Venäläinen toimi Avara Museo -hankkeen Porin taidemuseon osahankkeen projektisuunnittelijana. Venäläinen on työskennellyt Porin taidemuseossa erilaisissa tehtävissä vuodesta 2005 ja vuodesta 2009 alkaen asiakaspalveluvastaavana. Hän suunnittelee ja toteuttaa erilaisia yleisötapahtumia sekä museopedagogista ohjelmaa yhdessä museolehtorin kanssa. FM Mirja Ramstedt -Salonen on toiminut Porin taidemuseon museolehtorina vuodesta 1997. Hän vastaa eri kohderyhmien ja yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettavasta pedagogisesta toiminnasta. Mirja Ramstedt-Salonen käynnisti Porin taidemuseon senioriohjelman Seniorien Suunnistus Nykytaiteeseen vuonna 1997. Hän on osallistunut Porin taidemuseon Avara museo -osahankkeen suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä projektisuunnittelijan kanssa. Porin taidemuseon näyttelyt ovat kolmen vuosikymmenen ajan pureutuneet kansainvälisen taiteen ajankohtaisiin ilmiöihin. Museon juuret ovat modernissa taiteessa. Peruskokoelmana on Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelma, jonka teemat lähtevät valon ja materian sekä värin, muodon ja tilan kysymyksistä. Porin taidemuseo on kehittänyt uudemman taiteen taidekasvatuksen työmenetelmiä yhdeksänkymmentäluvun alusta lähtien. Porin taidemuseon osahankkeessa museotyöntekijöiden osaamista kehitettiin huomioimaan aikuisväestöön kuuluvien yleisöjen tarpeita. Samalla tutkittiin mahdollisuuksia luoda senioreille ja muulle aikuisväestölle suunnattuja visuaalisen nykykulttuurin oppimismenetelmiä museon toimintaympäristössä. Avara museo -hanke selkiytti toiminnan tavoitteita erityisesti aikuisyleisöjen osalta. Hanke mahdollisti hedelmällisen vuorovaikutuksen muiden aiheesta kiinnostuneiden museoiden ja yleisötyön osaajien kanssa.
Museopedagogiikan luonteesta Taidemuseot ovat erikoistuneet tutkimaan, tallentamaan ja esittelemään taiteeksi kutsuttavaa inhimillisen toiminnan aluetta. Määrittelemällä taiteen juuri inhimillisen toiminnan alueeksi haluamme korostaa oppimisympäristöajattelun kannalta tärkeää lähtökohtaa. Taide on muuttuva, useiden erilaisten toimijoiden vuorovaikutteinen kenttä, ja taidemuseo paikka, jossa tälle toiminnalle on tilaa. Tästä syystä avoimuus kuuluu taidemuseon oppimisympäristöön perustavalla tavalla. Useiden toimijoiden myötä ja taiteen muuttuvan olemuksen vuoksi taidemuseo näyttäytyy potentiaalisesti myös konfliktien, tai ainakin neuvottelujen alueena, jossa arvot ja sisällöt joutuvat puntariin. Vastakkainasettelua taidemuseon eri yleisöjen ja tehtävien välillä voidaan välttää, jos museota ajatellaan alustana, jossa on tilaa erilaisille toimijoille. Museopedagogisen työn tultua näkyvämmäksi on 2010-luvulla alkanut myös keskustelu museopedagogiikan ja näyttelykuratoinnin välisestä työn jaosta. Keskusteluun on myös liittynyt pelko museopedagogian ylivallasta ja ristiriitaiset museopedagogien kokemukset toiminnan perifeerisyydestä museotyössä. Kyse lieneekin museopedagogiikan sijoittumisesta ”oikealla tavalla” museon tehtäväkenttään. Hyvässä museopedagogiikassa ei ole kyse oman olemassaolon alleviivaamisesta, vaan tavasta miten se tarjoillaan yleisölle, ja miten yleisö voi siihen halutessaan tarttua. Museopedagogiikan ja kuratoinnin yhteistyön kysymyksiä pohtineessa It´s All Mediating -konferenssissa Kiasmassa (1) toukokuussa 2012 puhunut Nora Sternfeld totesi kiinnostavasti, että hyvät käytännöt johtavat helposti jäykistyneisiin toimintamalleihin, joissa yleisön kuunteleminen unohtuu. Hyvien käytäntöjen sijaan tärkeämpää olisikin Sternfeldin mukaan pysyä solidaarisena yleisöä kohtaan ja arvioida kriittisesti omaa toimintaa säilyttäen samalla luottamus siihen, että niin kuratointi kuin yleisötyökin ovat mahdollisuus tehdä yhdessä asioita taiteen kanssa. Yleisötyön tavoitteiden on oltava selkeitä ja hyvin jäsentyneitä, jotta niiden soveltaminen käytäntöön on mahdollista. Tavoitteiden tulisi myös perustua yleisöjen tarpeiden tuntemiseen. Hyvien käytäntöjen etsiminen ja jakaminen on avuksi yleisötyössä, mutta siellä missä on aktiivista toimijuutta, on myös muuttuvia tilanteita, jotka pakottavat museopedagogisten toimintatapojen toistuvaan uudelleen arviointiin. Taiteen ja taiteen yleisöjen suhteen tämä pitää erityisen hyvin paikkansa. Porin taidemuseon kaltaisissa museoissa, joissa ei ole pysyviä näyttelyitä, sisällöt ja kysymyksenasettelut vaihtuvat jokaisen näyttelykokonaisuuden myötä. Museopedagogiikalta edellytetään tässä ympäristössä joustavuutta ja valmiuksia nopeaan reagointiin, eri kriteerein muodostuvien kohderyhmien tarpeiden kuulostelemiseen ja niihin vastaamiseen. Mutta myös kykyä nähdä pidempiä kaaria, ennakoida ajassa liikkuvia painotuksia sekä kuljettaa läpi vaihtuvan näyttelyohjelman johdonmukaisesti perusteltua yleisötyön linjaa. Porin taidemuseossa aikaisemmin tehtyä Avara museo -hankkeen toimintakaudet sijoittuvat ajallisesti Porin taidemuseon 30 vuotisjuhlavuoden 2011 ympärille. Avara museo -hankkeen sisällöt ja ydinkysymykset sekä museon juhlavuosi tarjosivat hedelmällisen maaperän arvioida Porin taidemuseon museopedagogisessa työssä jo tehtyä sekä tutkia ajan yleisessä museopedagogisessa keskustelussa esillä olevia painotuksia. Avara museo -hankkeen käynnistymisen aikaan ajankohtaisia termejä suomalaisissa museopedagogiikkaa koskevissa keskusteluissa olivat elinikäinen oppiminen, saavutettavuus, avoin oppimisympäristö, kulttuurin hyvinvointivaikutukset, osallistuminen ja osallistaminen. Osa termeistä oli tuoreempia, osa jo uuden vuosituhannen vaihteessa keskusteluun mukaan tulleita. Avara museo -hankkeessa niistä tuli toimintaamme arvioivia termejä, joiden merkityksistä ja toteutumisen tavoista suhteessa aikuisväestöön keskustelimme paljon. Vaikka edellä mainitut termit ovatkin nousseet keskiöön vasta 2000-luvulla, ovat monet niihin sisältyneet toimintamallit ja tavoitteet näkyneet Porin taidemuseon toiminnassa vuosikymmentä aikaisemmin. Porin taidemuseossa on tehty pitkään taidepedagogista työtä, joka tukeutuu modernin ja kansainvälisen ja kotimaisen nykytaiteen ilmiötä tutkivaan näyttelyohjelmaan. Porin taidemuseoon nimitettiin ensimmäinen museolehtori vuonna 1990. Ajatusta saavutettavuudesta, museosta avoimena ja elinikäisenä oppimisen paikkana ovat tukeneet museon ohjelmaan heti sen ensimmäisinä toimintavuosina sisältyneet näyttelyopastukset, luentosarjat, croquis-illat ja lasten taidekerho sekä vapaa sisäänpääsy vuoteen 1992 asti. Saman vuosikymmenen alussa käynnistyivät yleisölle avoimet keskiviikkoillan näyttelyopastukset sekä erilaisille yleisöryhmille räätälöidyt opastukset ja työpajatoiminta. Vuonna 1990 aloitettiin Lasten päivähoidon työpaja -toiminta (2) ja senioritoiminta vuonna 1997 (3). Taidemuseon pedagogista toimintaa esittelevä PEDAseinä museon kahvilassa otettiin käyttöön 2000-luvun alussa.(4) Suuren näyttelytilan Hallin yhteydessä oleva pysyvä PEDApiste perustettiin Avara museo -hankkeen myötä vuonna 2010. PEDApisteeseen voi pysähtyä näyttelyvierailun yhteydessä, ja sieltä löytyy näyttelyiden mukaan vaihtuvaa tietoa ja materiaaleja omaehtoiseen työskentelyyn.
Taidemuseo on opettanut – mainitsematta termiä opetus – yleisöilleen katsomisen ja kokemusten kautta paljon nykytaiteesta. Avara museo -hankkeessa Porin taidemuseon osahankkeen välilliseksi kohderyhmäksi määritellyt seniorit ja aktiivinen aikuisväestö ovat monet niitä, jotka ovat saaneet ensikosketuksensa nykytaiteeseen kolme vuosikymmentä sitten. He olivat aktiivisia osallistujia, katsojia ja kokijoita näyttelyissä, jotka edelläkävijän roolissaan eivät aina ole päästäneet yleisöä helpolla. Monen seniori-ikäisen nykymuseokävijän kokemukset tuntuvatkin usein peilautuvan, palautuvan, vertautuvan ja kasvavan aiemmista taidekokemuksista. Taiteen katsomisesta saadut kokemukset ovat myös lisänneet rohkeutta osallistua henkilökohtaisesti museopedagogisiin ohjelmiin. Henkilökunnan osaamisen kehittäminen Hankkeen alkuvaiheessa esiin nousi useita kysymyksiä, jotka liittyivät museopedagogiikan merkitykseen koko museon läpäisevänä toimintana. Museon henkilökunnalle järjestettiin museopedagogiikan moniulotteisuutta avaavia koulutustilaisuuksia. Koulutusten päätavoitteena oli hiljaisen tiedon ja osaamisen tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen sekä yhteinen keskustelu kehittämisen kohteista. Ulkopuolisten asiantuntija-kouluttajien avulla kehityskohteita oli mahdollista käsitellä avoimessa ja neutraalissa ilmapiirissä, jossa koko henkilökunta oli tasa-arvoisessa asemassa oppijoina. Koulutusten sisällöt nousivat niistä pohdinnoista ja havainnoista, joita olimme tehneet hankkeen alkuvaiheen aikana ja sen myötä kysymysten täsmentyessä. Alussa huomiomme kiinnittyi käytännön pedagogisiin taitoihin. Lähdimme liikkeelle oppaille ja työpajaohjaajille suunnatulla, esiintymisvarmuutta parantavalla koulutuksella (5), johon osallistui myös asiakaspalveluhenkilökuntaa ja jossa olimme itsekin mukana. Taidenäyttelyn sisältöjen saavutettavuutta näkövammaisten osalta parannettiin kuvailutulkkauskoulutuksella.(6) Järjestimme myös palveluiden suunnittelua käsittelevän koulutuspäivän, jossa kävimme läpi yleisön tietotaidon hyödyntämistä osana palveluiden suunnittelua ja osallistavan yleisötyön lähtökohtia.(7) Aloimme nyt tarkastella yleisötyön roolia uudesta näkökulmasta. Huomasimme, että kun yleisötyöstä aletaan puhua koko museon läpäisevän toimintana, tullaan yhä lähemmäksi museon yhteiskunnallista tehtävää käsitteleviä kysymyksiä. Tätä kautta päädyimme koulutuspäivään, jossa pohdimme yleisötyön roolia museon brändin kautta. Koulutuksessa tarkasteltiin taidemuseon erilaisia sidosryhmiä, asiakkaita ja yleisöjä, ja sitä panosta joka jokaisella työntekijällä on näiden ryhmien palvelemisessa ja taidemuseon toimintaa ohjaavan linjan rakentamisessa.(8) Näitä ajatuksia vietiin edelleen eteenpäin museon palvelujen tuotteistamista käsitelleessä koulutuksessa. Siinä tuotteistamista tarkasteltiin ”oppimisalustana, johon yksittäiset asiakaskokemukset voidaan kiinnittää ja luoda yhteistä ymmärrystä palveluorganisaatiossa”(9).
Molemmat koulutukset suunniteltiin tiiviissä yhteistyössä kouluttajina toimivien asiantuntijoiden kanssa. Koulutukset tavoittivat käytännössä koko taidemuseon henkilökunnan ja osaan koulutuksista osallistui henkilökuntaa myös maakunnan muista museoista. Hankkeessa tehty kehittämistyö on luonut yhteistä tietopohjaa ja jaettua asiantuntijuutta, johon taidemuseon yleisötyön kehittäminen voi jatkossa tukeutua. Tulevia haasteita ovat tiedon päivittäminen riittävän usein sekä opitun saattaminen osaksi museon käytännön yhteistyötä. Vuoden 2012 keväällä toteutettiin Avara museo -hankkeen osana Porin taidemuseon imagotutkimus.(10) Tutkimuskyselyyn vastanneita oli 127 henkilöä. Imagotutkimuksen mukaan Porin taidemuseo on ”laadukas suomalainen taidemuseo johon kannattaa tulla kauempaakin.” Tutkimuksesta kävi myös ilmi, ettei yleisö vielä yksiselitteisesti tunnista taidemuseota kohtaamispaikaksi siitä huolimatta, että museossamme on pitkään vaalittu tätä ajatusta. Imagotutkimus osoittautui hyödylliseksi antamalla tietoa siitä, missä museo on tähän mennessä onnistunut ja mitkä ovat tulevaisuuden kehittämiskohteita. Avoin oppimisympäristö? Keskustelimme hankkeen aikana paljon siitä kuinka avoin oppimisympäristö -termi istuu taidemuseoon. Pohdimme, että taiteen yhteydessä oppimista voisi kuvata taiteeseen liittyvän tiedon oppimisen rinnalla liikahduksina ihmisen mielessä, jälkinä kehon muistissa ja aistien harjaantumisena rikkaaseen havainnoimiseen. Sana oppimisympäristö tuntui avoin-etuliitteestään huolimatta hankekieleltä. Tästä syystä emme ole oikeastaan käyttäneetkään avoin oppimisympäristö -käsitettä muuten kuin hankkeen esittelyyn liittyvässä viestinnässä. Avoin oppimisympäristö on kuitenkin toimiva käsitetyökalu museopedagogiikan kehittämisessä. Avoimen oppimisympäristön pohtimisen lähtökohdaksi taidemuseoympäristössä sopi hyvin Maria Hirvi-Ijästä mukaillen ”oppiminen taiteesta, taiteen kautta ja taiteen kanssa”(11). Tätä ajattelua olemme noudattaneet jo aikaisemmin vuonna 2008 käynnistämässämme Taidetta lähellä -ohjelmassa, joka on suunnattu suomea vieraana kielenä opiskeleville aikuisille. Siinä opiskelijat harjoittelevat käyttämään suomenkieltä luovasti taiteesta keskustellen ja itse taidetta tehden ja rikastuttavat samalla sanavarastoaan ja itseilmaisuaan. Taiteen kautta oppimisen erityisluonteeseen kuuluu, että oppiminen tapahtuu usein taidekokemuksen ennakoimattomana sivutuotteena. Se mitä kukin katsoja oppii, ei ole museon tai pedagogin määriteltävissä, eikä katsojakaan välttämättä hakeudu taiteen äärelle tietoisesti oppiminen mielessään. Jokainen katsoja tarkastelee teoksia omista lähtökohdistaan, käyden läpi omia ajatuksiaan, tunteitaan ja aikaisempia taide- ja muita kokemuksiaan. Toki katsojalle voidaan tarjota taiteen tuntemukseen liittyvää tietoa taiteilijoista, taidesuuntauksista, teosten tekniikoista ja taustoista. Mutta näiden voisi ajatella olevan avustavia tietoja henkilökohtaisessa prosessissa, jossa katsoja oppii taiteen kautta ja taiteen kanssa. Työstimme muun muassa näitä avoimeen oppimisympäristöön liittyviä kysymyksiä pedagogisten näyttelyprojektien kautta. Yleisöyhteistyötä syventämässä Testasimme ka hdessa pedagogisessa näyttelyssä KoeTILA! – Pedagoginen prosessi ja näyttely (2011) sekä Mairen värit (2012) uudenlaisia lähestymistapoja yleisötyöhön. Molemmissa näyttelyissä tutkimuskohteena oli Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelma, joka muodostaa Porin taidemuseon peruskokoelman.
KoeTILA! – Prosessi ja Näyttely Koimme , että oppimisympäristöajatuksen tutkimiseksi olisi kiinnostavaa järjestää näyttelytilaan koeolosuhteet, jotka olisi suunniteltu varta vasten tämän ajatuksentavoitteen mukaan. Näin taidemuseon Projektihuoneeseen syntyi KoeTILA!, jossa kiinnostus kohdistui katsojan aktiiviseen rooliin oman taide- ja oppimiskokemuksensa syntymisessä. Koetila jakautui kahteen osaan, joista ensimmäistä kutsuttiin Prosessiksi. Prosessin aikana Koetilassa etsittiin museokävijöitä osallistavia pedagogisia menetelmiä ja pohdittiin miten voitaisiin luoda tilanteita, jotka houkuttelisivat katsojaa syventymään teoksiin. Tilassa oli myös mahdollisuus tutustua vuonna 2007 tuottamaamme Maire Gullichsenin kokoelman teoksiin perustuvaan sähköiseen peda-aineistoon, joka löytyy taidemuseon nettisivuilta.(12) Prosessia seurasi yleisön suosikkiteoksista rakentunut Näyttely.
Koetila järjestettiin Projektihuoneessa, joka toimii Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmaa esittelevien vaihtuvien näyttelyiden tilana. Yleisöllä oli Prosessin aikana mahdollisuus äänestää kokoelmasta suosikkiteoksiaan ja näin vaikuttaa museon näyttelytarjontaan. Yleisöäänestyksen lähtökohtana käytettiin havainnekuvia eli kokoelman teoksista forex-levylle teetettyjä valokuvakopioita. Valittavana oli noin neljäkymmentä teosta kokoelmateosten joukosta. Kaksi kuukautta kestäneessä yleisöäänestyksessä annettiin 1296 ääntä. Neljätoista eniten ääniä saanutta teosta tuli esille Koetilan Näyttelyyn. Äänestyksen suosituin oli Helene Schjerfbeckin Omakuva (1915–1926) ja toisena parin äänen erolla Juhani Linnovaaran Yön huone (1979–1981).
Prosessin aikana neljä kokoelmateosta ripustettiin esille alkuperäisinä teoksina.(13) Nämä neljä teosta olivat esillä vuoron perään, kukin parin viikon ajan. Tarkoituksena oli haastaa katsojaa käyttämään tavallista enemmän aikaa vain yhden teoksen tarkasteluun ja antaa näin tilaa keskittymiselle. Taiteilijaa ja teoksen syntykontekstia käsittelevä teksti oli luettavissa teoksen yhteydessä. Teokset esiteltiin myös radion kuuntelijoille YLE Satakunnan radion Koetilaan keskittyvässä juttusarjassa. Jokaista neljää esillä ollutta teosta varten suunnittelimme lisäksi omanlaisensa esittelyn, josta käytimme nimeä Elämyksellinen opastus.(14) Nimestä huolimatta kysymyksessä ei varsinaisesti ollut opastustapahtuma vaan tilanne, jossa kokoonnuttiin tarkastelemaan esillä olevaa teosta jonkin toisen taiteen lajin kautta tai muilla menetelmillä. Ensimmäisessä opastuksessa yleisö syventyi teoksen tutkimiseen työvälineenään croquis-piirtäminen.
Seuraavissa opastuksissa teoksiin tutustuttiin kuvailutulkkauksen, runoilijoiden ja flamencotanssijan välityksellä. Kokeilimme kuinka teos synnyttää sanoja ja sanat mielikuvan teoksesta, ja sitä kuinka teos synnyttää uusia teoksia runouden ja tanssin kielellä. Porin taidemuseossa on toki aikaisemminkin vieraillut mm. tanssija joka toteutti senioriyleisön edessä nykytanssi-improvisaatioita esillä olevasta näyttelystä. Koetilan myötä erilaisten osallistavien menetelmien ja taiteen lajien käyttäminen konseptoitiin opastusmuodoksi, jota voimme kehittää edelleen ja hyödyntää eri tavoin muiden opastusten rinnalla. Esimerkiksi croquis-piirtämistä hyödyntävä opastus toteutettiin jo myöhemmin samana vuonna myös Torger Eckellin maalauksia esittelevässä näyttelyssä.
Koetilassa yleisötyön näkökulma oli osa näyttelysuunnittelua ja näyttelyn sisältöä. Koetila suunniteltiin aikuiskävijöitä ajatellen, mutta sitä käyttivät kaikki taidemuseon kävijät lapsista aikuisiin. Koetilassa päästiin käytännössä tutkimaan osallistumista ja yleisön mukana oloa sisällön tuotannossa. Näyttelykokonaisuus oli yksi esimerkki toimintamallista, jonka kautta yleisön äänen voi tuoda esiin taidenäyttelyssä. Vaikka Koetilassa yleisöllä oli mahdollisuus vaikuttaa Prosessin tuloksena syntyneen Näyttelyn sisältöihin äänestämällä, oli kyse vielä pitkälti museon tuottamasta sisällöstä. Koetila antoi sysäyksen kasvattaa yleisöyhteistyön roolia seuraavassa Mairen värit -näyttelyprojektissa.
Mairen värit ja Seniorien suunnistus taidekokoelmaan -opintopiiri Seniorien suunnistus taidekokoelmaan -opintopiiri syntyi ajatuksesta tiivistää museon ja yleisön yhteistyötä ja samalla syventää osallistavaa, omaehtoista ja kokemuksellista oppimista taidemuseoympäristössä. Opintopiirissä oppimisympäristönä oli koko museo. Opintopiiriin osallistujiksi valikoituivat Avara museo -hankkeessa määritellyn kohderyhmämme mukaisesti seniorit. Halusimme mukaan taiteesta omaehtoisesti kiinnostuneita senioreita, joille museomme aikaisempi näyttelyhistoria olisi tuttu ja joilla olisi aikaa ja motivaatiota sitoutua projektiin. Kutsuja toimitettiin sähköpostitse sekä jaettiin senioriopastuksissa. Seniorien suunnistus taidekokoelmaan -opintopiiriin lähti mukaan yhdeksän senioria, kahdeksan naista ja yksi mies. Ryhmäläisistä muutama oli aikanaan käynyt Porin Piirustuskoulun, osa koki itsensä ”kuvataiteista kiinnostuneiksi amatööreiksi” tai ”taiteen nautiskelijoiksi” ja yksi kuvaili itseään ”ryhmän ainoaksi maallikoksi ”.
Työskentelyn tavoitteena oli tutkia näyttelykuratointiin liittyviä kysymyksiä tavalla, jossa seniorit osallistuvat näyttelyn teeman suunnitteluun ja teosten valintaan. Tarjosimme työryhmälle myös mahdollisuutta ideoida näyttelyyn liittyvää pedagogista ohjelmaa. Osallistuimme opintopiirin työskentelyyn ohjaavina neuvonantajina sekä asiantuntijoina ryhmän tapaamisissa, joissa käsiteltiin teosten valintojen ohella museoiden tehtäviä ja esimerkiksi näyttelyn rakentamiseen sekä yleisötyöhön ja saavutettavuuteen liittyviä kysymyksiä. Taidemuseon intendentti esitteli opintopiirin tapaamisessa kokoelmien kartuttamiseen ja hallintaan liittyviä käytänteitä. Opintopiirin ensimmäinen tapaaminen oli joulukuussa 2011. Säännölliset työryhmän tapaamiset alkoivat tammikuussa 2012. Seniorien kuratoima teoskokonaisuus sekä oppimisprosessissa syntyneet kokemukset ja ajatukset teoksista esiteltiin Maire Gullichsen ja modernismi -sarjan näyttelyssä Mairen värit syksyllä 2012. Artikkelin kirjoittamisen hetkellä näyttelyn suunnittelussa oltiin siinä vaiheessa, että alustavat teosvalinnat oli tehty ja opintopiiriläisillä oli kesätehtävänä kirjoittaa vapaamuotoinen näyttelyteksti yhdestä suosikkiteoksestaan. ”Saamme osallistua ja päättää näyttelyä koskevista asioista niin paljon kuin meillä on ’rohkeutta’…” Opintopiiriin osallistujille monet Maire Gullichsenin taidesäätiön teokset olivat tulleet tutuiksi museon vaihtuvien kokoelmanäyttelyjen myötä. Sen sijaan mahdollisuus tutustua taidevarastossa kokoelman teoksiin, joita he eivät olleet aiemmin nähneet, oli kaikille mielenkiintoinen kokemus. Keskusteluissa käytettiin apuna ja muistin virkistyksenä myös jo aiemmin mainittuja havainnekuvia sekä digitaalista kokoelmatietokantaa, jolloin voitiin työskennellä myös muualla kuin teosvarastossa. Ryhmän päätöksellä tulevan näyttelyn teemaksi valittiin väri. Näyttely sai nimeksi Mairen värit, joka kuvastaa hyvin myös keräilijän omia lähtökohtia taidekokoelmansa luomisessa.
Opintopiirin lähtökohtana oli taiteesta ja kulttuurista oppiminen ja virkistäytyminen tavalla, jossa lähtökohtana ovat seniorien oma elämänkokemus, omat kiinnostuksen kohteet sekä niistä kumpuavat kysymykset. Uudenlainen haaste koettiin ryhmän sisällä innostavana. Jokainen osallistuja toi ryhmässä esiin omat yksilölliset näkemyksensä, tunteensa ja kokemuksensa, joiden pohjalta päädyttiin yhteisiin ratkaisuihin näyttelyn teemasta ja teosvalinnoista. Ryhmäläiset kokivat monin tavoin etuoikeutena päästä näin lähelle museotyön ydintä. Monet kommentoivat työskentelyä myös ”heittäytymisellä” ja ”matkalla tuntemattomaan”. Monet kokivat ”uteliaisuuden” ja ”rohkeuden jakaa omat mielipiteet erittäin palkitsevina uuden oppimisessa ja uuden tuottamisessa. Oli kiinnostavaa seurata kuinka ryhmä heti tapaamisten alkuvaiheessa alkoi keskustella siitä, pitäisikö ”yleisölle tarjota helppoja vai vaikeita sisältöjä”. Asiasta oltiin ryhmän sisällä eri mieltä. Tämä keskustelu kuvasti sitä, että opintopiiriläiset ymmärsivät olevansa toteuttamassa jotain, missä heillä on mahdollisuus esittää asioita valitsemallaan tavalla. He myös kantoivat huolta yleisön näkökulman huomioon ottamisesta. Meille tuli yllätyksenä se, että ryhmän jäsenet eivät samaistaneetkaan itseään yleisöön vaan museoon. Näin raja museon ja yleisön välillä vedettiin jälleen kerran uudella tavalla. Taidemuseo, aikuiset ja osallistava oppiminen Oppimisympäristön rinnalle on noussut uusia avainsanoja projektin aikana. Osallisuus ja osallistaminen ovat tämän hetken museomaailman tärkeimmät puheenaiheet ja olemme kokeneet niillä olevan merkitystä myös Avara museon Porin osahankkeen kannalta. Oppimisympäristö-käsite kuvaa sitä, että museo tarjoaa yleisölle tietyn ympäristön, esimerkiksi näyttelyn, jossa voi tapahtua omaehtoista tutkimista, mutta myös asioiden tarkastelua yhdessä esimerkiksi oppaan kanssa. Osallistamisessa yleisö on mukana tuottamassa oppimisen ympäristöään ja on avointa oppimisympäristöä integroituneempi museon sisältöihin. Osallistava oppimisympäristö voisikin kenties olla tätä hyvin kuvaava käsite. Toisaalta avoin ja osallistava voivat olla olemassa rinnakkain. Emme halua ajatella erilaisia pedagogisia toimintamalleja itseisarvoisina, vaan paras malli on aina se, mikä on tilanteeseen sopivin. Hankkeen alkuvaiheessa pidimme tärkeänä sitä, että museopedagogiikan rooli tehdään näkyvämmäksi osaksi taidemuseon toimintoja. Hankkeen myötä olemme kuitenkin alkaneet yhä selvemmin nähdä, että tärkeintä ei ole tuoda esiin museopedagogiikkaa sinänsä, vaan että yleisötyön näkökulma olisi yhä tietoisemmin mukana kaikessa siinä mitä museo tekee. Ajattelemme nyt museopedagogiikkaa kokonaisvaltaisena yleisötyönä, joka kunkin museon sisäisessä toimintakulttuurissa saa erilaisia muotoja ja painotuksia. Yksi tapa käyttää museon palveluja voi olla osallistuminen museon sisältöjen tuottamiseen. Yhtälailla tärkeää museoympäristössä on tila ja rauha hitaalle katsomiselle, tavoitteista vapaalle olemiselle ja pohdiskelulle taiteen äärellä. Ehkä hiljaisuuden tarjoaminen voikin tulevaisuudessa olla yksi museoiden valttikortteja. Elinikäinen oppiminen on tällä hetkellä yleisesti museopedagogisen toiminnan peruslähtökohta. Perustaltaan elinikäinen oppinen on myös taiteen - ja erityisesti nykytaiteen - yhteydessä edelleen käyttökelpoinen käsite. Taiteen kautta oppimisen mahdollisuuksiin uskovan pedagogin toimintaa kannustaa käsitys siitä, että taide on kaiken ikäisille kokemuksen alue, joka voi haastaa aistit herkistymään ja kyseenalaistaa opitut ajattelutavat. Tästä lähtökohdasta katsoen nykytaiteen museo on erityisen lupaava paikka oppimiselle. Tätä kautta taide synnyttää välillisesti ja potentiaalisesti myös hyvinvointivaikutuksia. Toisaalta, mitä enemmän pedagogista toimintaa perustellaan painottaen sitä, mitä taide tekee ja miten se vaikuttaa ihmisiin, sitä kauemmaksi joudutaan teoksista ja siitä, miten kukin niistä on omassa erityisluontoisuudessaan olemassa, millaista katsomisen tapaa ja läsnäoloa teos houkuttelee esiin, millaisen maailman se avaa. Yhtä vähän kuin yleisöjä voidaan tuntea perusteellisesti, voidaan taide tuntea etukäteen. Se mitä taide on ja miten taide tapahtuu, pitäisi aina tutkia uudelleen ennakkoluulottomasti kussakin hetkessä, kunkin katsojan tai osallistujan kokemuksesta kiinnostuneena.
Seniorien mietteitä opintopiiristä ”Harmaantuneet kokoontuivat / sitä ankarasti puivat/ mitä esiin tuotaisiin näyttely kun luotaisiin / Väreillä on vaikutusta / aihe saikin kannatusta Mairen parhaat värit esiin / sukelletaan syviin vesiin / selkäpiissä kylmät väreet / näin on näreet” Kalevi Lipponen ”Olen koko ikäni ollut taiteiden nautiskelija – en tuottaja. Porissa asuessani olen taide-elämykseni kokenut pääasiallisesti nuorten nykytaiteilijoiden parissa. En oikein halunnut ikäisteni seuraa sekä mietin, että mitä minulla olisi annettavaa tai mitä saisin itselleni. Enpä ole katunut mukaan lähtemistä! Odotan innolla tutustumista Villa Maireaan ja nautin porukalla näyttelymme tekemisestä.” Paula Viander ”Joskus 1980-luvun alussa tiedustelin taidemuseon johtaja Marketta Seppälältä mahdollisuutta saada jonkin järjestämämme tilaisuuden ajaksi joitakin museon tauluja esille juhlapaikan aulaan. Hän totesi, ettei teoksia voi kuljetella noin vain ja ripustaa mihin vain. Olin pettynyt sillä ajattelin, että taiteen tulisi olla esillä monissa paikoissa. Nyt 30-vuotta myöhemmin tämän näyttelyn pysyttämiseen osallistuessani olen huomannut, että niin paljon eri näkökantoja on otettava huomioon, että ”kapsekki-jutut” eivät toimisikaan. On ollut etuoikeus päästä museon varastoon katsomaan Mairen kokoelmia ja valitsemaan esille tulevia töitä tämän senioriryhmän kanssa. Museolehtorien kanssa työskentely on raottanut näkökulmaa siihen osaan museotyötä, jota ei pelkästään näyttelyssä käydessään tule ajatelleeksi. Pystytys ja lopullisten töiden valinta on vielä edessä. Mitenkä siinä onnistumme jää nähtäväksi.” Marja -Terttu Lipponen ”Heti syntyi uteliaisuus ja innostus, mitä tuleman pitää. Oli kiva tunne, kun ei ollut yhtään tietoa tulevasta; ajattelin ottaa suunnistuksen ikään kuin matkana. Tosi hienoa on ollut tavata taiteesta kiinnostuneita senioreita ja ryhmä tuntui luontevalta samoin ryhmän vetäjät Mirja ja Anni. Kokoontumisten jälkeen on ollut virkistynyt olotila. Onhan tämä jotenkin etuoikeutettua saada tutustua Maire Gullichsenin taidekokoelmaan ja oppia uutta. Matkaa on tehty runsaat kolme kuukautta; on valittu havaintokuvista mieleisiä, kerrottu tuntemuksia niistä, mietitty näyttelyteemaa, kuultu kuratoinnista, mietitty ja pisteytettynäyttelyteemaa jne. Väri voitti. Se tuntui hyvältä, koska Mairellekin värioli tärkein elementti maalaustaiteessa. Viime kerralla pääsimme tauluvarastoon katsomaan Mairen kokoelman töitä. Huomasin, etten pysty tekemään valintoja niin nopeasti. Mä vaan halusin nähdä töitä ” livenä” ensin. Mutta onneksi ryhmässä on mukana sellaisia, jotka pystyivät heti valitsemaan. Huomaan odottavani Rafael Wardin ”Madamen” kohtaamista. Se on mielestäni työ, jossa värit puhuvat paljon. Paljon on jo koettu ja matka jatkuu. Matkaa olen tehnyt myös taaksepäin Muistoja 1960-luvulta on tullut mieleen mm. Maire Gullichsenista, Porin Piirustuskoulun alkuvuosista jne. Seniorisuunnistus taidekokoelmaan tuo mukavasti lisäväriä elämään. Se suo mahdollisuuden erilaisille kokemuksille.” Ulla Keski -Laturi ”Olen saanut mieleistä sisältöä elämääni. Minusta on ollut antoisaa olla mukana taidemuseon ”työssä” – saada suunnitella ja myöhemmin päästä mukaan toteuttamaan näyttelynkokoamista ja ripustusta. Mielestäni saamme osallistua ja päättää tätä tulevaa näyttelyä koskevista asioista niin paljon kuin meillä on ”rohkeutta” ja te olette ohjanneet työtä sopivasti. Olen tykännyt toimia tämän ryhmän kanssa ja jo tähän mennessä olen saanut uutta ajateltavaa sekä oppinut uusia asioita näyttelyn suunnittelusta. Meitä senioreja on vuosi vuodelta enemmän ja uskon tämän kaltaisen toiminnan saavan uusia ihmisiä liikkeelle ja tutustumaan taiteen moninaiseen maailmaan, saamaan sisältöä elämäänsä ja voimaan paremmin.” Ulla Lampinen ”Tähän mennessä kiinnostavinta ollut Maire-kokoelmiin tutustuminen. Teosten valinta näyttelyyn tuntuu haastavalta. Onneksi teemaksi valitsimme värin, joten seinät ovat kaukana ja katto korkealla. Kuvataiteesta kiinnostuneelle amatöörille on ollut mielekästä puuhaa.” Ritva Anjala ”Kuulin ryhmän kokoamisesta kesäyliopiston Torstai-akatemian luennolla Taidemuseossa. Ajatus jäi jotenkin itämään vaikka taiteesta en mitään ymmärrä, silti nautin teosten katselusta ja ilmoittauduin. Olen ryhmän ainoa maallikko ja ummikko, mutta nauttinut kokoontumisista erittäin paljon. Haastavaa on ollut pohtia näyttelyn teemaa ja haasteellista valita Maire Gullichsenin kokoelmista teemaan sopivia tauluja. Ihmeekseni aloin pohtia innolla näyttelyn teemoja. Olen omasta ideastani erittäin ilahtunut. Saas nähdä minkä verran siitä mahtuu lopulliseen versioon. Vetäjät ovat innostavia. Ryhmässä ideoita on riittänyt aika vain on rajallinen. Voi olla hyväkin asia.” Eija Kiiskinen ** 1 It’s all Mediating – outlining and incorporating the roles of education and curating, Kiasma, 30.05.–31.05.2012. Järjestäjät: Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry, Suomen kuraattorien yhdistys SKY, Aalto yliopiston CuMMa -maisteriohjelma ja Nykytaiteen museo Kiasma. Yhteistyössä Suomen museoliitto, Helsingin taidemuseo, Porin taidemuseo, Rauman taidemuseo ja Engage in the Visual Arts. 2 Lasten päivähoidon työpajatoiminta on ideoitu yhteistyössä Porin kaupungin sosiaalitoimen perhepäivähoidon ja päiväkotien toimialueiden edustajien kanssa. Mental Health Europe (MHE) valitsi Päivähoidon työpajan vuonna 2000 yhdeksi Euroopan Unionin Mental Health promotion for Children up to 6 Years -projektin eurooppalaisista esimerkkihankkeista. 3 Seniori-ikäisille suunnattu päiväohjelma alkoi seniorien aloitteesta. Ohjelman perustana ovat Seniorien suunnistus nykytaiteeseen -näyttelykierrokset sekä vuosittain järjestettävä ohjelmallinen Senioripäivä. Lisäksi ohjelmaan sisältyy erilaisia työpajoja ja retkiä. 4 PEDAseinän näyttelyohjelma toteutetaan yhteistyössä Porin lastenkulttuurikeskus – Satakunnan lastenkulttuuriverkoston kanssa. 5 Esiintymistaidon kouluttajana toimi Rakastajat teatterin Gestalt-terapiaan ja työnohjaukseen perehtynyt ammattinäyttelijä Miia Lindström. 6 Kuvailutulkkauskoulutuksen asiantuntijana toimi, itsekin näkövammainen kuvataiteilija Maarit Hedman. 7 Yleisön tietotaidon hyödyntämisestä olivat meille kokemuksiaan kertomassa Helsingin taidemuseon vastaava museolehtori Kaisa Kettunen yhdessä museonsa oppaan Antti Kauppisen ja Kiasman Kultut -toiminnasta vastanneen Päivi Matalan kanssa. 8 Brändikoulutuksesta vastasi KTT Tuula Mittilä Turun yliopiston kauppakorkeakoulusta. 9 Palvelujen tuotteistamisen asiantuntijana toimi FT Marja Toivonen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VTT:ltä. 10 Tutkimus tehtiin toimeksiantona Turun yliopiston Kauppakorkeakoulun kulttuuriyrittäjyyden kurssille. Toteutuksesta vastasivat kurssin opiskelijat jotka suunnittelivat tutkimuksen konsultoiden meitä lomakkeeseen tulevista kysymyksistä ja kyselyn toteuttamistavasta. Tutkimukseen kuului vielä opiskelijoiden tekemä taustatyö jossa he käyttivät kirjallisuutta sekä Porin taidemuseon vuosikertomuksia. Kysely toteutettiin sähköisesti Webropolll -lomakkeella, joka löytyi sekä taidemuseon omalta nettisivulta ja Facebookista ja jota jaettiin myös taidemuseon omien sähköpostilistojen ja Porin yliopistokeskuksen sähköpostilistojen kautta. Porin taidemuseon imagotutkimuksen loppuraportti, Usva Friman, Minna Karru, Arttu Malmivirta, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu. 11 Hirvi-Ijäs (2007). 12 MG-peda, ks. www.poriartmuseum.fi/fin/peda/mg-peda. 13 KoeTILA! -näyttelyn pedagogisessa Prosessissa esitellyt teokset olivat: Ellen Thesleff, Lydia (1897), Sam Vanni, Ratsastaja, (1963), Victor Vasarely, Garam (1949-1953) ja Tor Arne, Punaista valoa jossakin, (1980). 14 Elämyksellisistä opastuksista on kerrottu tarkemmin AKTIIVI-hankkeen hyvien käytäntöjen käsikirjassa Apuja aktiivisuuteen, välineitä verkostoihin (2012).
Porin taidemuseon kevätkuulumisia Yleisö sai KoeTILAssa 04.02 – 10.04.2011 välisenä aikana äänestää omia suosikkejaan Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta. Äänestykseen perustuvassa Näyttelyssä 15.04. - 29.05. esiteltiin neljätoista eniten yleisön ääniä saanutta teosta. Näyttelyssä oli esillä myös yleisön jättämiä ajatuksia niistä teoksista joita he olivat äänestäneet. Yleisöäänestyksessä annettiin 1296 ääntä. Yleisöäänestyksen voittaja oli Helene Schjerbeckin Omakuva, vuodelta 1915-26. KoeTILAssa toteutettiin lisäksi neljä eri tyyppistä elämyksellistä opastusta. Elämyksellisissä opastuksissa tutustuttiin Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta poimittuihin teoksiin piirtämisen, kuvailutulkkauksen, flamencon-tanssin ja runojen keinoin. Flamenco-esityksestä vastasi flamencotaiteilija Maria Kause ja runoista Jari Laasanen, Tiia Veneranta ja Taina Teerialho. Elämyksellisiin opastuksiin osallistui 194 henkilöä. KoeTILA! näyttelykonseptin kautta etsittiin uudenlaisia, aikuisyleisölle kiinnostavia museo-oppimisen tapoja. Se korosti vuorovaikutuksellisuutta, omaehtoisuutta ja siinä testattiin monipuolisesti erilaisia ”hands on”, ”minds on” ja ”hearts on” menetelmiä, jotka toivat taiteen kautta oppimiseen mukaan kokeilevan, tutkivan ja ihmisen persoonallisuuden ja tunteet aktivoivan lähestymistavan. KoeTILA! Toi Porin taidemuseon pedagogiseen osaamiseen uutta tietoa ja kiinnostavia uusia mahdollisuuksia joita voidaan myös jatkossa hyödyntää erilaisten aikuisryhmien kanssa. Avartajat-toimintaryhmä Porin taidemuseon ja Satakunnan Museon yhteinen Avartajat-toimintaryhmä kokoontui Porin taidemuseossa kaksi kertaa. Tapaamisessa 8.2. tutustuttiin näyttelyihin, ja taidemuseon tiloihin sekä tavattiin museon henkilökuntaa jotka kertoivat työnkuvistaan. Avartajien tapaamisessa 27.04. toteutettiin ääneen ajattelu -kierros näyttelyissä ja keskusteltiin näyttelyiden herättämistä ajatuksista sekä Avartajien avulla toteutettavasta ei-kävijätutkimuksesta. Ei-kävijätutkimus Loppu kevään aikana aloitettiin ei-kävijä tutkimus, jota jatketaan syksyn 2011 kuluessa. Ei-kävijä tutkimusta toteutetaan sitä varten tehdyllä kyselylomakkeella, ja sen tarkoituksena on selvittää niiden ihmisten ajatuksia taidemuseosta jotka eivät käy Porin taidemuseossa, sekä toiveita ja odotuksia. Avartajien haasteena oli tuoda taidemuseoon ainakin yksi ystävä, tuttava tai sukulainen joka ei ole aikaisemmin käynyt Porin taidemuseossa, tai jonka edellisestä vierailusta on kulunut huomattavan paljon aikaa. Vierailun yhteydessä he täyttivät kyselylomakkeen. Ei-kävijöiden tunteminen antaa tärkeää tietoa siitä, mitä ihmiset odottavat museoilta, ketä emme tavoita ja olisiko mahdollista joillakin keinoilla tehdä museoita kiinnostavaksi myös heille. Elämyksellinen opastus 02.03.2011 kello 18 / Sam Vannin Ratsastaja Esittelyvuorossa Sam Vannin Ratsastaja (1963) Elämyksellinen opastus Sam Vannin arvoitukselliseen öljyvärimaalaukseen Ratsastaja, 1963. Kuvailutulkkauksena toteutettavassa, kaikille avoimessa opastuksessa kokeillaan, kuinka kuva muuttuu sanojen kautta mielikuvaksi, millainen on kuviteltu teos verrattuna kuvailtuun teokseen. Tilaisuus sopii myös näkövammaisille. Kuvailutulkkauksen tarkoituksena on sanallistaa teoksen visuaalisuus. Kuvailutulkki pyrkii työssään objektiivisuuteen, mutta välittääkseen kuulijoille teoksen tunnelman ja sävyt hän tuo mukaan myös oman näkemyksensä ja kokemuksensa teoksesta.
Kevään ensimmäinen elämyksellinen opastus tutustutti Ellen Thesleffin Lydiaan Lydia toimi ikään kuin croquis-mallina piirtävälle yleisölle. Croquis- piirtäminen tarkoittaa nopeaa luonnostelua, jossa pyrkimyksenä on mallin olemuksen ja tilanteen tunnelman tavoittaminen. Tilaisuus oli avoin kaikentasoisille piirtäjille. Piirtäminen aloitettiin kehoa ja kättä lämmittelevillä harjoituksilla, joiden tarkoituksena oli rentouttaa ja saavuttaa keskittynyt ja läsnäoleva mielentila. Lydian piirtäminen aloitettiin hyvin nopeilla 30 sekunnin croquis-piirroksilla. Vähitellen aikaa pidennettiin, kunnes lopuksi piirtäjät saivat tehdä omaan rauhalliseen tahtiin pidemmän tutkielman maalauksesta. Työpajan tarkoituksena ei ollut maalauksen jäljentäminen, vaan piirtäjän oman persoonallisen tulkinnan toteuttaminen. Ohjaaja keskusteli työpajaan osallistuneiden kanssa kokemuksesta työpajan aikana ja sen jälkeen. Piirtäjät kokivat, että kuvan tyttö tuli prosessin kautta läheiseksi ja samaistuttavaksi, ja maalaukseen muodostui henkilökohtainen suhde. Teokseen paneutuminen oman tekemisen kautta tuntui inspiroivalta ja mielekkäältä. Ohjaaja Anni Venäläinen oli myös ilahtunut siitä kuinka hyvin piirtäminen toimi keskustelun herättäjänä ja teokseen syventymisen välineenä. Vastaavia työpajoja tehdäänkin varmaan myös jatkossa sopivissa tilanteissa. Samalla kun työpaja muoto tulee tutummaksi, mukaan uskaltautuu varmaankin myös enemmän piirtäjiä, ja myös niitä, joille piirtäminen ei ole niin tuttu harrastus. Porin taidemuseon KoeTILA -näyttelyn kevään 2011 elämyksellisissä opastuksissa kokeillaan kuinka maalaustaide kääntyy toisen taiteenlajin kielelle.Yleisölle avautuu mahdollisuus syventyneeseen katsomiseen ja omakohtaisten tulkintojen kautta syntyviin taidekokemuksiin. KoeTILA - näyttelyä esitellään Satakunnan radion juttusarjassa kevään kuluessa Juttusarjassa käsitellään neljää Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta poimittua teosta jotka ovat vuoron perään nähtävillä KoeTILAssa. Teokset edustavat kokoelmassa keskeisiä taiteilijoita ja tyylisuuntia. Jokaiseen teokseen toteutetaan elämyksellinen opastus. Satakunnan radion juttusarja seuraa teosten esittelyjä ja vie teoksia tällä tavoin myös museon ulkopuolelle, sekä houkuttelee yleisöä paikanpäälle tutustumaan teoksiin. Juttusarjan ensimmäinen osa kuultiin radiossa 2.2. jolloin museolehtori Mirja Ramstedt-Salonen ja projektisuunnittelija Anni Venäläinen kertoivat KoeTILAsta ja siihen liittyvästä yleisöäänestyksestä, jonka pohjalta toteutettava Näyttely avautuu samassa tilassa 15.4. Seuraavaksi 4.2. kuullaan Ellen Thesleffin Lydia -teoksen, 1897 esittely. Kevään kuluessa vuoroon tulevat Sam Vannin Ratsastaja, 1963, Victor Vasarelyn Garam, 1949 - 1953 ja Tor Arnen Punaista valoa, jossakin, 1980. Juttusarjaa toimittaa Pertti Pitkonen. Porin taidemuseon KoeTILA – näyttely kutsuu yleisöä osallistumaan Porin taidemuseon pedagoginen yksikkö on suunnitellut näyttelyn sisällöt, näyttelyarkkitehtuurin, sekä materiaalit. Kevään aikana Porin taidemuseon peruskokoelman, Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelman teoksia tarkastellaan erilaisista näkökulmista käsin. KoeTILA jakautuu kahteen osaan, Prosessiin ja Näyttelyyn. Ensimmäisen vaiheen, Prosessin ajan tilassa on esillä kokeilemiseen ja tutkimiseen houkuttelevaa aineistoa. Kokoelman teoksiin pääsee tutustumaan forex-levylle painettujen valokuvien kautta, sekä Porin taidemuseon tuottamassa sähköisessä MG-peda pelissä jota varten huoneeseen on tuotu hauska ja jo retrohenkinen internetissä surffailuun suunniteltu erikoistuoli. Tarkasteltavana on havainnekuvina noin viisikymmentä öljyvärimaalausta Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta. Yleisö saa kokeilla näyttelykokonaisuuden suunnittelua ripustamalla havainnekuvista haluamansa kokonaisuuden huoneen seinälle. Niiden pohjalta toteutetaan kevään kuluessa myös äänestys jossa yleisö valita Näyttelyyn esille tulevat teokset. Prosessin ajan tilaan on vapaa pääsy. KoeTILAssa esitellään lisäksi aitoja teoksia Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta. Kokoelmasta on poimittu neljä teosta, jotka ovat esillä yksi kerrallaan. Näin yleisölle avautuu mahdollisuus syventyneen ja keskittyneen katsomisen kautta syntyvään taidekokemukseen. Teoksiin tutustutaan eri tyylisten esittelyjen kautta, piirtäen, kuvaillen, liikkeellä ja äänellä, sekä runoillen. Ensimmäisenä vuorossa oleva Ellen Thesleffin nuorta tyttöä esittävä Lydia, 1897, toimii ikään kuin croquis-mallina piirtävälle yleisölle. Sam Vannin veikeästi abstraktin ja esittävän rajaa kokeileva Ratsastaja, 1963, esitellään kuvailutulkkauksen keinoin, ja flamenco-tanssija toteuttaa improvisaation Victor Vasarelyn upean punahehkuisen Garam, 1949-1953, teoksen pohjalta. Sarjan viimeisenä esiteltävä teos on Tor Arnen abstrakti värimaalaus Punaista valoa, jossakin, 1980, jonka nimi sekä maalaus itse, toimivat lähtökohtana kolmelle runoilijalle, jotka tulevat paikan päälle lausumaan teoksen innoittamana kirjoittamansa runot. Mitä teoksia esille kevään näyttelyyn? KoeTILASSA toteutetaan 04.02. - 10.04. yleisöäänestys, jossa saa antaa äänensä lempiteoksilleen Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta. Äänestystuloksen perusteella toteutetaan Näyttely, joka avautuu Projektihuoneessa 15.04.2011. Kiinnostavin teos voi olla uusi tuttavuus tai rakkaana mieleen jäänyt teos. Porin taidemuseo odottaa mielenkiinnolla mitkä teokset nousevat äänestyksessä yleisön suosikeiksi. Pedagoginen prosessi ja näyttely sarjassa Maire Gullichsen ja modernismi. Prosessi 04.02.-10.04.2011 / Näyttely 15.04.2011 Porin taidemuseon Projektihuoneessa. Sähköinen peli MG-peda on myös netissä osoitteessa: www.poriartmuseum.fi/fin/peda/mg-peda
|
|
