PORIN TAIDEMUSEO
Eteläranta, FI-28100 PORI, FINLAND
Avoinna ti-su 11-18, ke 11-20. Vapaa sisäänpääsy keskiviikkoisin klo 18-20.
Liput: 5 / 2,5 euroa, Perhelippu 10 euroa.


Näyttelyarkisto


 

  Valitse vuosi:

1979 1980 1981 1982
1983 1984 1985 1986
1987 1988 1989 1990
1991 1992 1993 1994
1995 1996 1997 1998
1999 2000 2001 2002
2003 2004 2005 2006
2007 2008 2009 2010
2011 2012 2013 2014
2015 2016

 

  tai
etsi hakusanalla tai sanan osalla

 

Näyttelyt vuonna 2000

 


S.E.L - PERFORMANSSI
11.01.2000 - 12.01.2000



Liettualainen taiteilijaryhmä S.E.L. (Super Ex Libris) vierailee Porissa. Vilnassa toimivan ryhmän jäsenistä mukana ovat Tomas Geciauskas, Sigitas Lukasuskas ja Sigitas Staniunas sekä äänitaiteilijat Sarunas Tamulaitis ja Rytis Tankevicius. Vuonna 1990 perustettu ryhmä ei ole aiemmin esiintynyt Suomessa.

LUENTO
Tiistaina 11. tammikuuta 2000 klo 18.00. ryhmän jäsenet esittelevät toimintaansa taidemuseon luentosalissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

PERFORMANSSI
Keskiviikkona 12. tammikuuta 2000 klo 19.00 S.E.L.- ryhmän performanssi. Esitykseen on vapaa pääsy. Samana iltana taidemuseon projektihuoneessa klo 18.00 alkaen Porin taidekoulun lopputyönäyttelyn – Rajalla: Jenni Hanhilammi, Petra Kuntsi, Mailis Saralehto – avajaiset.


S.E.L- ryhmän valikoidut projektit
1991: Rauhanaktio- seinämaalaus Liettuan Parlamentin barrikadeilla Vilnassa /
Tilateos kansalliseen Mazvydas-kirjastoon Vilnassa /
Näyttely Vilnan nykytaiteen keskuksessa
1992: Tilateos, galleria Getija, Vilna
1993: Tilateos, Arsenal, Riika
1995: Needle- tilateos, Flat Iron Building, Wicker Park, Chicago /
The Man of the World – performanssi, Chicago /
The Bath House- tilateos ja performanssi, Lincoln Park, Chicago /
Stone Powder Fort York –tilateos, Toronto
1997: Tilateos, Fransiskaaniluostari, Vilna /
Observatory – tilateos yhteistyössä chicagolaisen Walk- ryhmän kanssa, Vilna
1998: Mediawave – kansainväliset kuvataidefestivaalit, Gyor, Unkari /
Left – Right – kansainvälinen performanssiprojekti, Vilna
1999: Performanssifestivaalit, Paide, Eesti


RAJALLA
12.01.2000 - 13.02.2000
JENNI HANHILAMMI, PETRA KUNTSI JA MAILIS SARALEHTO

Porin taidekoulun IV-vuosikurssin lopputyönäyttely
Porin taidemuseon Projektihuone 12.1.-13.2.2000

Nämä nuoret naiset aloittivat taideopiskelunsa Porin taidekoulussa iltalinjan opiskelijoina. Nyt runsaan neljän vuoden kuluttua he valmistuvat ammatillisesti suuntautuneesta päiväkoulusta. Heidän kokemansa muutos opiskelussa on ollut merkittävä muutos myös kuvataiteilijakoulutuksessa Porin taidekoulussa. Neljän-viiden vuoden suunniteltu siirtymä ammatillista opetusta antavaksi taidekouluksi on yhteistä lähihistoriaamme.

Muutos ja tietynlainen epävarmuuden olotila ovat yhteiskunnassa ja myös taiteessa olennaisia ilmiöitä. Ne ovat aineistoa uuden taiteen ilmentymille tänä päivänä, sen sisältöjen ja näyttäytymistapojen eräitä lähtökohtia. Muutoksille altistuminen herkistää taiteilijaa toimimaan suodattimena tai heijastajana tai katalyyttinä ilmaisemaan todellisuutta ympärillämme. Taiteilijan tulkinnat siitä muotoilevat ja rikastuttavat käsityksiämme maailmasta, sen merkityksistä.

Jenni, Petra ja Mailis ovat pystyneet opiskelunsa aikana ottamaan hallintaan muutoksen tuomat ristiriidat ja kehittämään itsenäisiä ja henkilökohtaisia toimintamalleja oman ilmaisunsa rakentamisessa. He ovat myös hakeneet rohkeasti erilaisia kontakteja ja virikkeitä koulun ’turvallisen’ piirin ulkopuolelta. Vuorovaikutus ympäröivän maailman ja koulun välillä on merkittävää, asioiden ja ajatusten vaihto mahdollistaa koulun hengittävyyden ja poistaa vääränlaisen turvallisuuden tunteen.

Ryhmä on suorittanut syventävät aineopintonsa tila- ja materiaalilinjalla. Se on ollut luonteva, heidän omaa taiteellista suuntautumistaan tukeva valinta. Teosten prosessointi, erilaiset kysymyksenasettelut työskentelyssä ovat keskeistä nykytaiteen tematiikkaa. Materiaalit ovat vaihdelleet metallista ja puusta muoviin ja jokapäiväisen ympäristömme käyttömateriaaleihin. Valokuva ja video kuvataiteellisina välineinä ovat myös olleet luontevasti ja oikeutetusti mukana.

Teosten sisältömaailma kulkee tiukan ja konstruktivistisen rakenteen, karnevalistisen, tyylikkään kitchin ja tutkivan, prosesseja hyödyntävän työskentelyn alueilla puhkaisten muotoa merkitysten puolelle. Rajalla -näyttelyssä olevat lopputyöt kiteyttävät heidän tämänhetkisiä tavoitteitaan.

Tuleva on avoinna, menestystä.

Henry Merimaa
vs. rehtori, Porin taidekoulu


AJAN PUUTARHA
28.01.2000 - 18.02.2000
TIMO HEINO


Porin taidemuseon itäpäädyn porrashuoneessa on esillä taiteilija Timo Heinon (s. 1962) tilateos Ajan puutarha.

Pyöreistä peileistä ja niiden pintaan kiinnitetystä pölykerroksesta muodostuva teos kuuluu Porin taidemuseon kokoelmaan. Teos oli esillä vuonna 1997 Porin vanhassa Hotelli Otavassa järjestetyssä näyttelyssä ASärkyneen sydämen hotelli@.

Taidemuseon aulaa ja yläkerran luentosalia yhdistävä porrashuone on ainoa alkuperäisessä asussa säilynyt interiööri vanhassa, 1890-luvulta peräisin olevassa vaaka- ja pakkahuoneessa. Ajan puutarha liittyy tilan historiaan, symbolisesti peilien pintaan kiinnittyneen >ajan pölyn= myötä. Samalla se heijastelee porrashuoneessa tapahtuvaa liikettä, asettuen osaksi tilan käytännöllistä funktiota ja jokapäiväistä elämää.

Teoksen pitkäaikainen sijoitus taidemuseon porrashuoneeseen yleisön nähtäväksi on osa vuoden 2000 projektia, jolla korostetaan kokoelmien merkitystä vaihtuvien näyttelyiden rinnalla. Timo Heinon teokseen liittyvä julkaisu aloittaa omat -julkaisusarjan, joka jatkossakin esittelee tekstein ja kuvin kokoelman yksittäisiä teoksia tai yksittäisen taiteilijan teoskokonaisuuksia.

Näyttelyjulkaisu:
ISBN 951-9355-63-4
Timo Heino: Ajan Puutarha, sarjasta omat 1
Toimittaja: Jari-Pekka Vanhala
Kirjoittajat: Marja Jalava, tutkija, Helsinki
Jari-Pekka Vanhala, amanuenssi, Porin taidemuseo Käännökset: Mats Forskåhl
Valokuvat: Erkki Valli-Jaakola
Ulkoasu: Sami Kortemäki
Salpausselän kirjapaino, Kukkila_© Porin taidemuseo 2000



MICHEL VERJUX: ÜBERSICHTLICHE DARSTELLUNG
28.01.2000 - 03.12.2000
MICHEL VERJUX


VALOINSTALLAATIO PORIN TAIDEMUSEOSSA 28.1. - 12.3.2000

Ranskalainen taiteilija Michel Verjux (s.1956) ryhtyi 1980-luvun alussa tutkimaan valon ominaisuuksia taiteen kontekstissa. Verjux=n mukaan valo on kuvataiteen olennaisin tekijä, johon sisältyy niin muoto, väri kuin tila - maalaustaiteen ja kuvanveistotaiteen peruselementit. Verjux=n tyyli vakiintui vuoden 1987 tienoilla, mistä lähtien hän on pääasiallisesti käyttänyt erilaisia projisoituja valoympyröitä, mutta myös neliön tai suorakaiteen muotoisia intensiivisen valkoisia valoalueita, jotka ovat aina suhteessa ympäröivän tilan arkkitehtuuriin.

Verjux=n valoteokset toimivat tilaa jäsentävänä elementtinä, jotka korostavat tilaa kokonaisuutena, mutta myös sen sisältämiä yksityiskohtia - seinäpintaa, lattiaa, kattoa, portaita, pylväitä, ikkunoita, oviaukkoja. Verjux=n teokset toimivat myös konkreettisesti tilan valaistuksena, sähkövalon käytännöllisen funktion mukaan. Geometrista perusmuotoa noudattelevat valomuodot sisältävät kaikessa niukkuudessaan runsaasti assosiaatiokytkentöjä mm. näyttelyvalaistukseen, luonnon valolähteisiin tai abstraktin taiteen muotoihin. Myös tilassa liikkuvien katsojien varjoista tulee olennainen osa alati muuttuvaa teosta.

Michel Verjux on usein puhunut teoksistaan >näyttelyn merkitsijöinä=: valo on ainoa näkyvä merkki siitä, että tässä ja nyt ollaan viritetyssä näyttelytilanteessa ja -tilassa, joka sähkökatkaisijaa painamalla voidaan hävittää muutamassa sekunnissa. Teosten intensiteetti syntyy juuri tästä häviämisen ja katoamisen mahdollisuudesta, sekä valon luomasta energiakentästä. Porin taidemuseossa toteuttamansa teoksen nimeksi Verjux on valinnut saksankielisen, filosofi Ludwig Wittgensteinin termin Übersichliche Darstellung, eli >havainnollinen esitys=, jolla hän korostaa teostensa toteavan realistista ja empiiristä luonnetta.


ROSEBUD SIOUX - KANSA MUUTOKSEN TILASSA
12.02.2000 - 26.03.2000



Sata vuotta sitten työskenteli amerikanruotsalainen siirtolainen John Anderson (1869-1948) valokuvauksen edelläkävijänä sioux- intiaanien keskuudessa Rosebudin reservaatissa Etelä- Dakotassa. Kamerallaan hän tallensi brulé-siouxien vaelluksen vapaalta tasangolta uuteen, erilaiseen elämään suljetussa reservaatissa. Sioux-intiaaneista , heidän elämäntilanteestaan ja kulttuurinsa muuttumisesta tuli John Andersonin suuri kiinnostuksen kohde. Hän omisti yli viisikymmentä vuotta elämästään tuolle kansanryhmälle. Anderson auttoi intiaaneja eri tavoin löytämään paikkansa uudessa oudossa maailmassa. Nykyään Andersonia pidetään yhtenä Yhdysvaltain merkittävimmistä intiaanien elämää 1800- luvulla dokumentoineista valokuvaajista.

Työskenneltyään ensin puuseppänä John Anderson opetteli valokuvaajaksi. Varsinaisesti hän toimi reservaatin kauppiaana. Vuonna 1889 hän sai toimeksiannon kuvata sioux-intiaanien johtajia heidän neuvotellessaan kenraali Crookin kanssa. Näistä historiallisista hetkistä alkoi Andersonin elinikäinen ystävyys sioux-intiaanien kanssa. Valokuuvajana hän työskenteli enimmäkseen henkilökuvaajana, mutta hänen tuotantonsa sisältää myös ulkoilmakuvia. Hän Rosebudin reservaatin jokapäiväistä elämää kuten seremonioita, lihanjakotilaisuuksia, elinympäristöä ja käsitöitä sekä tietysti heimon päälliköiden muotokuvia. Hänen ottamansa muotokuvat sellaisista merkkihenkilöistä kuin Red Cloud, Hollow Bear, High Horse ja Fool Bull ovat ainutlaatuisia dokumentteja henkilöistä, jotka vuosikymmen aikaisemmin olivat taistelleet kansansa itsenäisyydestä. Näiden muotokuvien lähempi tarkastelu antaa katsojalle käsityksen niiden rikkaasta informaatiosta. Kuvissa ilmenee niin tasankointiaanien vaatetuksen perinteet kuin niiden symboliikkakin.

Käsityö oli tärkeä osa Pohjois-Amerikan sioux-intiaanien arkielämää. Esineiden muotoilua ohjasi unet ja näyt. Näyttelyssä on valikoima intiaaniperinteeseen liittyviä nykykäsitöitä ja perinteisiä esineitä. Elämäntavan muutos ei luonnollisesti näkynyt ainoastaan käytetyssä vaatetuksessa. Myös intiaanien kulttuuriset ja uskonnolliset arvostukset muuttuivat dramaattisesti sen jälkeen, kun heidät oli pakotettu asettumaan reservaattiin.

Näyttelyn kuvat ajoittuvat vuosille 1885-1925 ja ne on vedostettu vuonna 1986 jäljellä olevilta lasinegatiiveilta. Näyttelyä täydentävät Bob Goughin, Eric Haasen ja C-H Jacobsonin vuosina 1986-1992 ottamat valokuvat nykyisestä Rosebudista.

Näyttelyyn liittyy professori Markku Henrikssonin luento Pohjois-Amerikan intiaanit – se vihoviimeinen valkoisen miehen ongelma, jossa perehdytään intiaanien historiaan ja nykyisyyteen sekä intiaanien ja valkoisen miehen väliseen historiaan. Luento pidetään taidemuseon luentosalissa keskiviikkona 1.3. klo 18.30.

Näyttelyn on tuottanut C-H Jacobson Produktion Ab, Ruotsi.


OBSESSION
17.03.2000 - 24.04.2000
MACIEJ TOPOROWICZ


Puolalaisen Maciej Toporowiczin (s. 1958) video- ja valokuvainstallaatio OBSESSION tutkii 1930-luvun saksalaisen estetiikan yhteyttä 1990-luvun amerikkalaiseen mainoskuvastoon. Käyttämällä Calvin Klein - tuotemerkin hajuvesien Eternity, Escape ja Obsession (suom. ikuisuus, pako, pakkomielle) -logoja Toporowicz luo fiktiivisiä mainoksia, joissa mallien täydellisyyttä tavoittelevat vartalot korvautuvat kuvilla natsiajan monumenteista.

Videossa otteet mm. Leni Riefenstahlin, Viscontin ja Pasolinin elokuvista sekä Calvin Kleinin hajuvesimainoksista rytmittyvät Peter Greenewayn elokuvan Kokki, varas, vaimo ja rakastaja maagiseen musiikkiin. Mustavalkoinen videoprojisointi rinnastaa mainosfilmien kauniit mallit natsiaiheisten elokuvien hahmoihin. Natsien fantasioissa toistuvat vallan ja halun teemat ovat läsnä myös nykyajan kosmetiikka- ja muotimainonnassa. Mustavalkoisissa valokuvissa Toporowicz yhdistää kolmannen valtakunnan kuvanveistäjien ja arkkitehtien monumentaalisia teoksia sekä yksityiskohtia keskitysleirien tavararöykkiöistä tyylikkäisiin tuotemerkkeihin.

Installaatio käsittelee hienovaraisella tavalla oman aikamme ihmisihanteen suhdetta fasismin yli-inhimillisiin ideaaleihin. Käyttäen hyväksi mainonnan visuaalista koodistoa OBSESSION yhdistää hätkähdyttävällä tavalla nykyajan kauneuden ja viattomuuden etsinnän natsien utopioihin fyysisestä viriiliydestä ja puhtaasta yhteiskunnasta.

****

Näyttelyyn liittyy kirjailija Yrsa Steniuksen luento Elämäni mies - Arkkitehti Albert Speer, jossa pureudutaan Hitlerin hoviarkkitehtina ja varusteluministerinä tunnetun Albert Speerin kaksijakoiseen persoonallisuuteen ja elämänkohtaloon. Taidemuseon luentosali keskiviikkona 5.4. klo 18.30.

There is no ESCAPE from OBSESSION to ETERNITY


POHJOISMAISTA NYKYTAIDETTA
01.04.2000 - 23.04.2000
TORSTEN ANDERSSON, KARI CAVÉN, KRISTJAN GUDMUNDSSON, GEORG GUDNI, JAN HÅFSTRÖM JA JUSSI NIVA.


Porin taidemuseon projektihuoneessa on esillä 23.4. saakka Porin taidemuseon kokoelmista valikoitu katsaus pohjoismaista nykytaidetta. Näyttelyn teokset luovat läpileikkauksen taiteen tapahtumiin kahden viime vuosikymmenen ajalta: maalauksen uuteen tulemiseen ja kuva- ja merkkikielen muuttumiseen yhä käsitteellisemmäksi.

Näyttelyn teokset ajoittuvat 1980-1990-luvuille. Näyttelyn painopisteinä on pintaa ja materiaalia tutkiva maalaustaide sekä perinteisen kuvanveiston rajoja rikkova veistotaide. Mukana teoksia mm. Torsten Andersson, Kari Cavén, Kristjan Gudmundsson, Georg Gudni, Jan Håfström ja Jussi Niva.


KOHTEENA NAINEN
08.04.2000 - 31.05.2000
ALEXANDER RODTSENKO


Aleksandr Rodtsenkoa pidetään yhtenä niistä keskeisistä taiteilijoista, joiden ansiosta valokuvauksesta tuli 1900-luvun modernismia ilmentävä tärkeä taidemuoto. Hän ymmärsi hyvin nopeasti sen poikkeuksellisen ilmaisuvoiman ja hyödynsi siihen kätkeytyviä loputtomia kokeilumahdollisuuksia. Hän ymmärsi myös, kuinka olennainen kuvien ideologinen sisältö on, ja käytti hyväkseen niiden monia merkityksiä. Äärimmäisen muotonsa kokeilut saivat fotomonaaseissa.

Rodtsenkon muotokielen etsintä liittyi läheisesti jo kaksikymmentäluvun alusta lähtien pyrkimykseen selvittää taiteellisen ilmaisun perimmäinen tarkoitus mitä erilaisimmilla aloilla, yhtä lailla maalaustaiteessa kuin valokuvauksessa, kollaaseissa kuin typografiassa, elokuvissa kuin teatterissa. Konstruktivistisen ja sitten tuotantokonstruktivistisen suuntauksen keskeisenä hahmona ja teoreetikkona hänellä on ollut huomattava vaikutus avantgarden valokuvaan sekä idässä että lännessä.

Vuodesta 1924 kolmekymmentäluvun loppuun asti Rodtsenko omistautui yksinomaan valokuvaamiselle. Muotoa koskevien kysymysten taakse kätkeytyy merkityksen etsiminen, todellinen kuvan strategia, jonka hän joutui hylkäämään jo 1931 sekä avantgardistien että stalinistisen valtiokoneiston kritisoitua sitä. Vuonna 1934 siirryttiin sosialistiseen realismiin, jossa visuaalisen luomistyön asema on toisarvoinen verrattuna kirjallisuuteen ja mielen insinööreihin; tämä merkitsi loppua unelmille siitä, että avantgarde, jonka poikkeuksellinen luomisvoima oli palvellut tappavan tuhoavaksi osoittautunutta utopiaa, saisi virallisen aseman.

Naisten kuvaaminen, pysyi Rodtsenkon mieliaiheena. Tarjoamansa taiteellisen kauneuden lisäksi kuvat antavat mahdollisuuden tarkastella Neuvostoliiton avantgardepiirejä ja ymmärtää paremmin, miten Rodtsenkon oma valokuvaaminen kehittyi. Kuvissa ilmenee naisten sekä todellinen että myyttinen rooli neuvostoajan Venäjän poliittisessa elämässä. Vallankumouksellisten vapaan rakkauden teorioiden ja neuvostoliittolaisen rakkauselämän arjen välistä kuilua kuvastaa runoilija Majakovskin itsemurha; se osoitti hirvittävällä, järkyttävällä tavalla tuon kuilun, johon suuri osa taiteen avantgardea suistui.

Konstruktivisteja lähellä olevat naistaiteilijat, Rodtsenkon yksityiselämän jakaneet naistaiteilijat - Varvara Stepanova ja Jevgenia Lembergs - ja julkisissa tehtävissään tarkasteltavat naiset ovat näyttelyn kolme teemaa. Liittyipä tuo kohde sitten yksityiselämään ja rakkauteen, ideologiaan ja taiteeseen tai politiikkaan ja julkisuuteen, se heijastuu Rodtsenkon valokuvissa, joiden kautta voidaan tarkastella venäläisen taiteilijan monimutkaista kohtaloa muuttuvassa neuvostoyhteiskunnassa.



Rodtsenko käytti valokuvia ensimmäisissä kokeiluissaan fotokollaaseihin ja fotomontaaseihin. Kokeilut vaikuttivat olennaisesti hänen näkemykseensä valokuvaamisesta, erityisesti koska niiden kautta kehittyi sekä ajatus hajottamisesta aiheiden käsittelyssä että ajatus uudenlaisen kuvakulman käytöstä.

Rodtsenko halusi löytää reportaasin ja taiteellisen valokuvaamisen väliltä uuden tavan kuvata. Tuo tapa heijasti pyrkimystä muuttaa ihmisen ja hänen ympäristönsä, taiteilijan ja kansanmassojen välisiä suhteita, ja hän toivoi sen johtavan teollisen ajan kuvaan.

Rodtsenkolle valokuva oli täydellinen ilmaisumuoto, ihanteellinen tapa saada aikaan moderneja kuvia pienellä teollisella, kulttuuriseen käyttöön sopivalla laitteella. Laitteella oli hänen mieles-tään propagandan edellyttämät ominaisuudet,sillä sen avulla aiheet voi hahmottaa välittömästi ja se tarjosi uskomattomat toisintomahdollisuudet. Laite oli, filosofisemmasta näkökulmasta aja-teltuna, ennen kaikkea työkalu, joka mahdollisti kuvan katsojien perinteisen havaintokulman mullistamisen.

Rodtsenko halusi ehdottomasti käyttää valokuvissa kuvakulmaa, joka ei lähtisi keskitasosta, jossa kuvaa toisin sanoen ei otettaisi silmien tai vatsan tasolta niin kuin lineaarisen perspektiivin tradition mukaan on tehty aina renessanssista lähtien. Hän kokeilikin kuvaamista ylä- ja alaviistosta, käytti lyhyttä perspektiiviä ja odottamattomia kuvakulmia, jotka tuovat kuviin dynaamisuutta ja joista Rodtsenko loi oman tyylin. Hän kehitti teorian synteettistä, kokonaisvaltaista ja kertovaa kuvaa vastaan ja toi niiden tilalle analyyttisen, hajottamiseen perustuvan näkemyksen maailmasta kuvasarjoissaan, joissa näkökulmat eivät ole silmien odotusten mukaisia eivätkä heti ymmärrettävissä.

Tehdas- ja opiskelijasarjoissa ihmiset sulautuvat täysin abstraktiin, joskus jopa poissa olevaan ympäristöön, ja tilalle nousee käsitteellinen visio työstä: työläinen nähdään on koneensa ääressä, kuin mekaniikan jatkeena. Merkityksen ymmärtämiseksi sarjat on nähtävä kokonaisuu-dessaan, sillä yksittäiset osat ovat vailla narratiivisia yksityiskohtia, ne on suunniteltu valikoivaa, sattumanvaraista katsomista varten.

Kolmekymmentäluvun alussa vallanpitäjät arvostelivat Rodtsenkoa rajusti formalismista, koska he halusivat tuolloin esittää ainoastaan väärennetyn todellisuuden: työn sankari nostettiin jalustalle yksinkertaisissa kuvissa. Rodtsenko erotettiin 31. maaliskuuta 1932 Oktjabr-ryhmästä, jota hän oli ollut perustamassa. Kommunistinen puolue hajottikin koko ryhmän kuukautta myöhemmin, samalla kun kaikki muutkin neuvostoliittolaiset kulttuuri-instituutiot.

Näyttelyssä on mukana Rodtsenkon kuvista tunnetuin ja ehkä myös kaikkein traagisin kuva Tyttö ja Leica (1934). Kuvan rakenne on täsmällinen. Se perustuu diagonaaleihin, linjoihin ja massoihin, kuvakulma on kallistettu ja varjosta ja valosta muodostuu geometrinen kuviointi. Kuvassa kulminoituu Rodtsenkon valokuvauksellinen ajattelu. Kuvan ottamisajankohtana Jevgenia Lemberg ja Rodtsenko elivät rakkaussuhteensa päättymistä. Kuva on yksi viimeisim-mistä, joissa Lemberg esiintyy, sillä hän kuoli traagisesti muutamia kuukausia kuvan ottamisen jälkeen junaonnettomuudessa.

Tämän näyttelyn on toteuttanut Musée de l=Élysee, Lausanne ja Musée-Château d=Annecy yhteistyössä Musée Nicéphore Niepcen (Chalon-sur-Saônen) ja Moskovan Rodtšenko-arkiston kanssa.

Julkaisu:
ISBN 951-9355-64-2
Alexander Rodtsenko: La Femme enjeu/ Kohteena nainen
Suomennosliite näyttelyluetteloon
Ranskasta kääntänyt Päivi Sihvonen


KU00096
28.04.2000 - 28.05.2000
SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN KUVATAITEEN ENSIMMÄISET AMMATTIKORKEAKOULUSTA VALMISTUVAT KUVATAITEILIJAT


Satakunnan ammattikorkeakoulun kuvataiteen ensimmäiset ammattikorkeakoulusta valmistuvat kuvataiteilijat ovat valinneet opinnäytetyönäyttelynsä nimeksi KU00096, joka viittaa opetussuunnitelman kurssikooditukseen ja samalla yhteiskunnan koodiutumiseen, järjestelmien yhä systematisoituvaan otteeseen, joka pyrkii hallitsemaan myös luovia taiteilijoita.

Taidekoulujen opinnäytetyönäyttelyistä on mahdollista nähdä, mitä uutta suomalaiseen kuvataiteeseen on tulossa. Aikaisemmin vastaavat huomiot saattoi tehdä vuosittain järjestettävässä Nuorten näyttelyssä.

Opinnäytetyönäyttely museossa korostaa tekijöidensä tilannetta: teokset ovat vielä oppilastöitä, mutta ainakin toinen puoli kuuluu jo kuvataiteilijalle. Opiskelija saa taidekoulun loppuarvion, mutta nyt hänelle henkilökohtaisesti on jo yhtä tärkeää, miten taidemaailma suhtautuu hänen teoksiinsa. Opiskelijalla on ensimmäisen kerran mahdollisuus toteuttaa pitkäjänteisyyttä vaativa taiteellinen projekti, joka on henkilökohtaisesti käytävä läpi. Näyttely päättää neljän vuoden taidekoulutuksen ja aloittaa samalla uran kuvataiteilijana.

Vuonna 2000 Kankaanpäästä valmistuu 20 kuvataiteilijaa. Opiskelun viimeisinä kuukausina he ovat keskittyneet ennen kaikkea opinnäytetyöhön kuuluvaan taiteelliseen ja kirjalliseen osaan. Kirjallisessa työssään opiskelijat vastaavat kolmeen kysymykseen: mitä teen, miksi teen ja miten teen.

Näyttelyn taiteilijat: Hannele Ahokangas, Sanna Eloranta, Elina Hannula-Ketola, Petri Heikkilä, Ilpo Heinänen, Sari Kaitila, Kim Lindertz, Mari Luukko, Kalle Mälkki, Hanna Oinonen, Eliisa Paavola, Suvi Peltomäki, Tuukka Peltonen, Matti Reivi, Tommi Sarkapalo, Tero Simonen, Kaia Tamminen, Anne Toivanen, Mari Toivanen, Mikko Tolonen ja Tea Tuovila.


MAIRE GULLICHSEN JUHLANÄYTTELY: KUVATAIDE, TAIDETEOLLISUUS, ARKKITEHTUURI
10.06.2000 - 05.11.2000


Porin taidemuseon kesän juhlanäyttely esittelee professori Maire Gullichsenin (1907 - 1990) uraauurtavaa toimintaa Suomen kulttuurielämässä. Maire Gullichsen toimi perustajajäsenenä sekä kantavana voimana mm. Vapaan taidekoulun, Artekin, Nykytaide r.y:n ja Noormarkun käsitöiden yhteydessä. Hänet tunnetaan modernin taiteen ja kulttuurin sanansaattajana, mesenaattina ja taiteen keräilijänä, jonka nimeä kantavasta taidekokoelmasta näyttely esittelee keskeisiä teoksia. Näyttelyssä esitellään myös ensimmäistä kertaa Maire Gullichsenin taiteellista uraa, hänen lasisuunnitelmiaan ja maalauksiaan.

Maire Gullichsenilla oli 1930-luvulta lähtien keskeinen rooli esiteltäessä nonfiguratiivista taidetta maassamme. Vahvan pohjan moderniin taiteeseen hän sai opiskellessaan Pariisissa mm. Légerin johdolla. Alkunsa saivat sekä 1935 perustettu Vapaa taidekoulu, jonka perustavana ajatuksena oli tuoda Suomeen ranskalaisten vapaiden akatemioiden kaltainen taidekoulutus, että Galerie Artek, joka irrotettiin Artekista 1950-luvun alussa. Galerie Artek erikoistui heti kansainvälisen ja kotimaisen nykytaiteen esittelyyn ja Maire Gullichsenin linjauksen myötä galleria suhtautui myönteisesti nonfiguratiivisuuteen esittelemällä ranskalaispainotteisen abstraktin taiteen lisäksi myös nuorta kotimaista konkretismia. Galleria oli aikansa radikaali uudistaja.

Myös Porin taidemuseo syntyi Maire Gullichsenin työn tuloksena, hänen luovutettuaan taidekokoelmansa rakennettavan museon suojiin. Kristian Gullichsenin piirustusten mukaan museorakennukseksi muutetun vanhan pakkahuoneen avajaisia vietettiin 1981. Nyt taidemuseon uuden laajennusosan Siipi myötä juhlistetaan myös Maire Gullichsenin elämäntyötä.

Maire Gullichsen toimi voimakkaasti laadukkaan suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun puolesta. Villa Mairea, jota pidetään yhtenä maailman arkkitehtuurin merkittävimmistä yksityistaloista, rakennettiin läheisessä yhteistyössä Maire ja Harry Gullichsenin kanssa 1938-39, Alvar ja Aino Aallon suunnitelmien mukaan. Vuonna 1935 perustettiin sisustusliike Artek, joka laajeni Poriin vuonna 1941. Noormarkun käsityöt perustettiin Maire Gullichsenin ja Bertel Gardbergin aloitteesta 1960-luvun alussa. Tavoitteena oli edistää laadukasta käsityötä Satakunnassa. Toiminta lähti käyntiin puisista sorvatuista käyttöesineistä, joita suunnittelivat muotoilijat Bertel Gardberg, Birgitta Berg ja Nanny Still, ja laajentui myöhemmin mm. mattoihin, huonekaluihin ja taottuihin metalliesineisiin.

Näyttelyjulkaisu:
ISBN 951-9355-65-0
Maire Gullichsen: Kuvataide, taideteollisuus, arkkitehtuuri
Porin taidemuseo 10.6.-5.11.2000
Julkaisun toimittajat: Esko Nummelin ja Emilia Siltavuori
Kirjoittajat: Erik Kruskopf, Kaisa Koivisto, Kirsi Leiman, Elina Melgin, Kaarina Mikonranta, Esko Nummelin, Riitta Ojanperä, Kristiina Paatero, Susanna Pettersson, Emilia Siltavuori, Pekka Suhonen
Kääntäjät: John Arnold, Camilla Ahlström-Taavitsainen, Maija Kärkkäinen, Ylva Kosonen, Erik Rosendahl, Kaija Valkonen, Seppo Siuro
Graafinen suunnittelu: Sami Kortemäki
Kirjasintyyppi: StoolSans (jonka on erityisesti tätä julkaisua varten muovannut Sami Kortemäki)
Paperi: sisäsivut ja kannet: Lessebo Design Smooth Natural 150 g/m², esilehdet: Havanna Kaakao 200 g/m²
Salpausselän Kirjapaino, Kukkila 2000/8760
Julkaisun tukija: Ahlström


TRIPTYCHOS POST HISTORICUS
10.06.2000 - 03.09.2000
BRACO DIMITRIJEVIC

or Finnish Rhapsody with a Touch of Suprematism

Jugoslavialainen Braco Dimitrijevic (s.1948) on vuodesta 1976 lähtien toteuttanut teossarjaa Triptychos Post Historicus, jossa hän asettaa uuteen yhteyteen museoiden kokoelmiin kuuluvia taideteoksia. Dimitrijevicin triptyykki koostuu aina kolmesta taiteilijan valitsemasta osasta: museon kokoelmien taideteos, jokin esine ja luonnontuote. Samassa ajassa ja tilassa yhdistyvät elementit muuttavat taideteoksen vakiintunutta kontekstia. Rikkomalla perinteiset näytteille asettamisen tavat Dimitrijevic paljastaa teokseen liitetyt valmiit tulkintamallit ja ennakko-odotukset.

Installaatio yhdistää toisiinsa niin fyysisesti kuin käsitteellisestikin perinteisesti ristiriitaisina pidetyt arvot kuten esteettinen, käyttöarvo ja luonto sekä vastakkaisen ajan kulun: taideteoksen historiallinen arvo rinnastuu nykypäivään ja luonnon kiertokulkuun. Taiteilija purkaa installaatiossaan merkitysten rakentumista sekä esteettisen havainnon prosessia. Teoksen elementtien väliset jännitteet kiteytyvät niiden väliseen fyysiseen yhteyteen, käyttöesineen toimiessa usein taideteoksen jalustana.

Porin taidemuseoon toteutettava Triptychos Post Historicus on viimeisin osa taiteilijan installaatio-sarjaa. Dimitrijevic tulkitsee installaatiossaan Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta valitsemiaan taideteoksia yhdistäen niihin perinteisen Satakuntalaisen puuteollisuuden tuotteita ja musiikki-instrumentteja. Installaatio rinnastaa paikallisuuden ja kokoelman kansainvälisen luonteen nostaen esille myös keräilijän subjektin.


COWS IN NEW YORK CITY: REINTRODUCING THE SPECIES
16.09.2000 - 05.11.2000
KAISU KOIVISTO


Cows in New York City: Reintroducing the Species on valokuvasarja lehmistä New Yorkissa. Se syntyi Kaisu Koiviston New Yorkin oleskelun puitteissa keväällä 2000. Kaupungin vanhoja karttoja tutkimalla Koivisto selvitti kaupungin agraarimenneisyyttä ja kartoitti paikkoja, joissa farmeja ja laitumia oli aikaisemmin ollut. Koiviston kiinnostus heräsi hänen kuullessaan räjähdysmäisesti kasvaneen metropolin keskustan tuntumassa olleen lehmiä vielä vain muutama vuosikymmen sitten. Hän aloitti kuvaamisen Staten Islandilta ja tutki myös New York Cityn muiden alueiden eli Manhattanin, Brooklynin, Queensin ja Bronxin alueita.

Kaisu Koiviston rakentamat lehmät ovat vanhoista kierrätyshuovista valmistettuja lehmäntaljoja, joita taiteilija kuvasi eri puolilla kaupunkia. Ympäristön muuttumisprosessi on eräs valokuvasarjan keskeisiä teemoja: nämä urbaanit lehmät muistuttavat paikoista, jotka nopea kehitys on muuttanut kaupunkialueeksi tai jotka ovat juuri muutoksen alla. Huopalehmien lauma on kaupunkiyhteisössä koditon: selkeästi väärässä paikassa urbaanissa maisemassa. Ne nousevat kaupunkiympäristöstä esille, pistävät silmään häirikköinä. Niiden materiaalien kautta huokuu kodin lämpö ja turvallisuus, intiimi yhteys, joka monesti on kaupunkiyhteisössä kadotettu. Kirkkailla väreillään ne myös kilpailevat kaupungin mainoskylttien kanssa tai korostavat maiseman harmaata autioituneisuutta.

Kaisu Koiviston teoksissa toistuva aihe on ihmisen ja eläimen sosiaalinen yhteiselo. Aikaisemmissa teoksissaan hän on käyttänyt eläimiä konkreettisesti osana teoksiaan rakentaen ne mm. luusta, sarvesta ja jouhesta. Valokuvat ovat ensimmäistä kertaa esillä Suomessa, aiemmin ne ovat olleet esillä Newhouse Center for Contemporary Art:ssa (Staten Island, NY) ja menevät seuraavaksi Hafnarborgin museoon Hafnarfjörduriin, Islantiin.


OMALLA VASTUULLASI
16.09.2000 - 05.11.2000
FABRICE HYBERT


Ranskalaisen taiteilijan Fabrice Hybertin (s.1961) näyttely Omalla vastuullasi muuttaa taidemuseon näyttelyhallin nelikulmaisen pallon pelikentäksi, jossa pelataan maailman ensimmäinen nelikulmaisen pallon turnaus. Otteluita järjestetään yhteensä 8 kappaletta, loppuottelu järjestetään 1.11.2000.

Nelikulmainen pallo (POF no65), jolla peliä pelataan on yksi Hybertin luomista POF (prototype d'un object en fonctionnement - toimivan esineen prototyyppi) -esineistä. POF -esineiden lähtökohtana on usein valmis esine, jonka muodon tai käyttötarkoituksen Hybert muuttaa ja myös testaa sen toimivuuden 'tieteellisin' menetelmin. Hänen luomiaan esineitä tai 'näyttelytuotteita' on usein vaikea erottaa kulutushyödykkeistä ja ne vaativat yleisön osallistumista. Markkinoinnista vastaa taiteilijan perustama UR (Unlimited Responsibility) -yhtiö, joka pitää huolen taiteilijan tuotteiden/taideteosten jakelusta aivan kuten mikä tahansa yritys. UR:n tarkoituksena on edistää vaihtoa ja tukea projekteja niin taiteen, tutkimuksen kuin taloudenkin alalla.

Hybertin taide rakentuu avantgarden perinnölle pyrkimyksessään yhdistää taide ja elämä. Luonteenomaista Hybertin teoksille on jatkuvassa muutoksen tilassa oleminen, näyttely ei ole staattinen konstruktio, vaan 'kenttä', joka mahdollistaa elämysten, ideoiden ja kontaktien syntymisen. Porin taidemuseoon toteutettava näyttely toimii konkreettisena ja käsitteellisenä pelikenttänä, se ottaa kantaa sosiaalisen kanssakäymisemme sääntöihin ja kommentoi humoristisella tavalla taidemaailmaa ja sen sisällä vaikuttavia 'pelisääntöjä'.

Kultaisen Leijonan 1997 Venetsian biennalessa voittanut Hybert kuuluu tunnetuimpiin ranskalaisiin nykytaiteilijoihin. Hän on multitaiteilija, joka työssään rikkoo jatkuvasti perinteisen taidekäsityksen rajoja. Hän on tehnyt mm. piirustuksia, maalauksia, elokuvia, julkaisuja, installaatiota, sekä solminut yhteistyösopimuksen tunnetun kosmetiikkayrityksen kanssa. Viimeisin teos on Pariisin Riemukaaren ympärille tehty ympäristötaideteos, lisäksi tulossa on Palermoon rakennettava rauhanmuistomerkki.

Pelissä viisi joukkuetta kilpailee keskenään voitosta. Yhtaikaa kentällä on neljä joukkuetta ja joukkueiden vaihto tapahtuu 5 min. välien. Kussakin joukkueessa on kolme pelaajaa ja joukkueet erotetaan toisistaan erivärisin t-paidoin. Kokonaisuudessaan pelin kestää on noin 30 minuuttia. Neliömäisen kentän kulmat ovat maaleja, joiden väriä voidaan vaihtaa niin että kaikki 5 joukkuetta pääsevät pelaamaan. Neliömäinen pallo on asetettava kulmaan maalia tehdessä, sitä ei saa heittää. Joukkue saa omanvärisestä maalista 2 pistettä ja vieraan värisestä maalista 1 pisteen. Pallon pitää kiertää kaikkien kolmen pelaajan käsissä ennen maalin tekoa. Maalia ei hyväksytä jos vastustaja osuu välillä palloon. Palloa heitetään, sen kanssa ei saa juosta, ainoastaan voi ottaa kaksi askelta. Peli katkaistaan maalista tai virheestä, jolloin tuomari heittää pallon yleisölle, josta pallon käteensä saanut katsoja heittää pallon haluamalleen pelaajalle.

Näyttelujulkaisu:
ISBN 951-9355-68-5
Fabrice Hybert: Nelikulmaisen pallon pelisäännöt
Porin taidemuseo 16.9.-5.11.2000


SPIRITUS EUROPAEUS 1980-2000
11.11.2000 - 01.07.2001
RAX RINNEKANGAS

Valokuvataiteilijan retrospektio henkisestä valosta ja perusihmisistä valossaan reunakulttuurien Euroopassa.

Kahden vuosikymmenen ajan Rinnekangas on kartoittanut kamerallaan uutiskuvien takaista erilaista perusihmisen Eurooppaa Utsjoelta Gibraltarille, Atlantilta Uralille. Näyttely esittelee lopputuloksen. Rinnekangas kuvaa tavallisia ihmisiä, luovia taiteilijoita, nukkavieruja syrjäkatuja ja outoja kelmeästi valaistuja sisätiloja. Spiritus Europaeus -kokoonpanossa korostuvat aikaisempia näyttelyitä enemmän maiseman ja rakennetun ympäristön yksityiskohdat, lähes abstraktit pinta- ja muototutkielmat.

Rax Rinnekangas on parinkymmenen vuoden ajan kiertänyt Euroopan laitoja kamera kaulassa. Matkoillaan hän on viihtynyt (vauraan?) Keski-Eurooppan reuna-alueilla: Espanjassa, Venäjällä, Suomessa, Islannissa, Puolassa, Portugalissa. Hhän on pitänyt yli kaksikymmentä näyttelyä ja julkaissut seitsemän valokuvateosta.

Rax Rinnekangas on jo ennen Spiritus Europaeusta kuvannut useissa kirjoissaan, valokuvissaan ja näyttelyissään Euroopan henkeä. Se löytyy Rinnekankaan kuvissa tavallisten ihmisten arjesta, Aarjen pyhyydestä@, hän tarkentaa. Rinnekangas on myös toimittajana ja kirjailijana: häneltä on ilmestynyt romaaneja, rono-, novelli- ja kolumnikokoelmia. Tänä vuonna hän on myös tekemässä kolmea elokuvaa.

Kirjailijanäkökulma tuo valokuviin uudenlaisen, narratiivisen seisällön. Kiertonäyttelyn yhteydessä on ilmestynyt myös Spiritus Europaeus kuvateos, jonka esipuheen kirjoittaja arkkitehti, professori Juhani Pallasmaa myös näkee ARinnekankaan kuvissa ensin yhden tarinan, hetken päästä toisen ja niin edelleen, loputtoman ketjun tarinoita.

Näyttely koostuu suurista värivedoksista, jotka yksittäin, diptyykein, triptyykein ja usean kuvan rinnasteisina sarjoina antavat arken yksityiskohdille merkityksensä ja rumalle elokuvallisen kauneutensa. Juhani Pallasmaa näkee sukulaisuutta elokuvaohjaajien Michelangelo Antonionin ja Andrei Tarkovskin sekä Rax Rinnekankaan kuvakielen välillä.
Spiritus Europaeus näyttely on ollut esillä keväällä 2000 Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä sekä kesällä 2000 Reykjavikin taidemuseossa Islannissa. Kussakin museossa on näytteillä ollut erilainen kokonaisuus. Porissa nähdään muutamia tätä näyttelyä varten vedostettuja ennen näkemättömiä kuvia sekä 9 metriä pitkä Le Nord-Süd Express.


DEMOKRATIAN KUVAT
11.11.2000 - 31.12.2000
JODI BIEBER, JEAN BRUNDRIT, KAY HASSAN, SENZENI MARASELA, SANTU MOFOKENG, RUTH MOTAU, ZWELEHTU, MTHEWA, CEDRIC NUNN, TRACEY ROSE, JOACHIM SCHÖNFELDT, PENNY SIOPIS, MINNETTE VáRI


Demokratian kuvat. Valokuva ja kuvataide apartheidin jälkeen -näyttely esittelee kahdentoista etelä-afrikkalaisen nykytaiteilijan valokuvia ja videoteoksia. Taiteilijat ovat mukana demokraattisen maansa työläässä rakentamisessa; nykytaiteen ja eteläafrikkalaisen kuvaperinteen, identiteetin, alkuperän, henkilökohtaisen ja kollektiivisen muistin sekä historian rakentajina.

Huhtikuussa 1994 Etelä-Afrikassa pidettiin ensimmäistä kertaa vapaat ja demokraattiset vaalit. Kansalaiset ihonväristä riippumatta saivat vihdoinkin mennä äänestysuurnille ja äänestää kansanvaalissa. Apartheid, joka virallisesti tuli valtaan 1948 pitkällisen alistuksen ja konfliktien sävyttämän historian jälkeen, lopetti olemassaolonsa. Demokratisoitumisen prosessi, joka mahdollisti vaalit ei ollut tullut vielä päätökseensä, kun äänilaput laskettiin. Tosiasia on, että tämä mutkikas prosessi tuli vähän aikaa sitten todistetuksi totuuskomission loppuraportissa. Eteläafrikkalaisen kuraattorin Rory Besterin ja Uumajan BildMuseetin kuraattorin Katarina Pierren kokoama näyttely Demokratian kuvat. Valokuva ja kuvataide apartheidin jälkeen on ottanut lähtökohdakseen tämän vallankumouksellisen prosessin. Näyttelyn taiteilijat ovat tämän nykyhetken osanottajia.

Näyttelyn keskeisenä teemana on dokumentaarinen valokuva, joka apartheidin vuosina varsinkin dokumentti- ja lehtikuvauksena oli lupaava ala ja ilmaisun muoto. Taiteilijoiden tyyli ei eroa tekniikaltaan merkittävästi vaikkapa ruotsalaisten taiteilijoiden tyylistä ja monet käsiteltävät teemat ovat tuttuja myös muualla maailmassa. Tämä ei kuitenkaan himmennä sitä tosiasiaa, että näyttelyn teoksilla on hyvin erityinen sisältö. Ne esittävät tutkimuksia ja dokumentaatiota muuttuvasta Etelä-Afrikasta. Taiteilijoiden ja valokuvaajien tulkinnat perustuvat henkilökohtaiseen ja kollektiiviseen mukanaolon kokemukseen.

Näyttelyn teokset ovat kaikki valmistuneet uuden demokraattisen Etelä-Afrikan vaalien 1994 jälkeen. Tavoitteena on ollut tutkia historiaa ja nykyisyyttä suhteessa Etelä-Afrikan tämän päivän taiteeseen, mitä on tapahtunut dokumenttivalokuvauksessa apartheidin jälkeen sekä millaisia yhteyksiä on taiteen ja yhteiskunnan, taiteen ja yksityisen henkilön välillä.

Ehkä Demokratian kuvia voisi verrata visuaaliseen historaintutkimukselliseen projektiin, joka kuten kaikki tärkeä historiankirjoitus luo yhteyksiä nykypäivään. Taideteosten lähteet löytyvät yksityisistä ja julkisista arkistoista. Videoinstallaatiossaan Lovely day Penny Siopis käyttää äitinsä vuosisadan puolivälissä tekemiä amatöörivideoita ja Siopsin erittäin poeettisen ohjauksen kautta eri sukupolvien kokemukset tuodaan yhteen. Videon päähenkilönä on Siopsin Kreikasta kotoisin oleva isoäiti. Siopiksen maailmassa yksityiselämä kertoo meille jotakin julkisesta elämästä. Tai toisin sanoin henkilökohtaisista kokemuksista tulee poliittisia. Taiteilijan mukaan kuitenkin subjektiivisuus usein on vaarassa kadota Etelä-Afrikassa, johtuen paineesta omistautua 'tärkeille asioille'.

Apartheidin aikana monet tarinat jäivät kertomatta. Sensori oli tiukkaa ja tämä vaikutti luonnollisesti myös siihen, mitä voitiin tai ei voitu ilmaista ja näyttää. Mutta hiljaisuuteen saattoi olla muitakin syitä. Kun taistelu alistavaa järjestelmää vastaan oli taisteltu ei tilaa ollut tietynlaisille tarinoille. Tilaa ei ollut edes taiteellisessa ilmaisussa. Valokuvaaja Santu Mofokeng, jonka teoksissa on vahva historiallinen ulottuvuus, ehdottaa sellaista ajatusta. Diainstallaatiossaan Black Photo Album/Look at me 1890-1950 hän kirjoittaa tuntemattomien ihmisten historiaa näyttämällä vanhoja valokuvia perhealbumeista. Valokuvien ihmiset ovat mustia eteläafrikkalaisia, mutta he ovat pukeutuneet valkoisten siirtolaisten muodin mukaan. Mofokengin mukaan hänen oli alussa vaikea puhua kuvista ja kukaan ei ollut kiinnostunut projektista (joka on edelleen käynnissä). Siitä huolimatta, että kuvatut ihmiset haastoivat kolonialistista rasismia vaatteidensa ja elämäntyylinsä kautta, ei heitä hyväksytty porvarillisten pettymysten välittäjiksi. Tämä asenne on nyt muuttumassa.

Yllättämättä näyttely kehittyy identiteettikysymysten ympärille. Maassa, jossa useiden vuosikymmenien ajan laki määräsi, että ihmiset on rekisteröitävä ja rankattava rodun mukaan, tämä merkityksillä ladattu käsite on selvästi keskeinen identiteetin ymmärtämisessä ja kuvaamisessa. Tracey Rose tutkii videoinstallaatioissaan erilaisia prosesseja, jotka muokkaavat merkitystä ja valokuvaaja Cedric Nunn, joka painottaa subjektiivisuuden tärkeyttä ja samalla vertaa valokuvaustaan kampanjan läpiviemiseen, kuvaa sarjassaan Blood Relatives - Verisukulaiset mitä värillisenä olemisen kokemus merkitsee hänelle itselleen ja muille ihmisille. Hän kuvaa usein omaa perhettään. Vasta nyt hänellä on ollut mahdollista työskennellä tämän teeman parissa. Perinteisesti suunniteltu mustavalkoinen dokumenttivalokuva ei kampanjoi äänekkäästi, mutta paljastaa hienovaraisella tavalla ehtoja, suhteita ja tiloja, joissa läheisyys ja etäisyys ovat läsnä.

Näyttelyn toinen tärkeä puoli on suhde fyysisiin tiloihin. Apartheidin politiikka on muuttanut ja kontrolloinut myös niitä. Valokuvasarjassaan Ruth Motau herättää huomiomme halpoihin olutbaareihin nimeltä shebeens. Nämä köyhien baarit ovat monille paikkoja, joita ei ole olemassakaan, mutta Motau näkee niiden olevan tärkeä osa hänen kulttuurinsa arkipäivää, vaikka hän kuvissaan painottaa näkemystä, jonka mukaan shebeen on 'melko ikävä paikka'. Ne muodostavat vastakohdan Zwelethu Mthethwan värikkäille kuville kodeista mustien asuma-alueilla Kapkaupungin ulkopuolella tai Kay Hassanin sykkivä installaatio vaihtuvasta urbaanista maisemasta. Kaupunki on nyt avoin kaikille ja ihmiset tulevat sinne kantaen nyyttejä täynnä esineitä ja historiaa.

Demokratian kuvat on täynnä nyansseja, joka sisältää huomattavan sitoutumisen. Monet kysymykset nostetaan esille ja joihinkin itse asiassa vastataan ilman moraalista saarnaa. Näyttely on, positiivisessa mielessä, oppimisen paikka.


Näyttelyn tuottaja: BildMuseet, Umeå,
Näyttelyn kuraattori: Rory Bester yhteistyössä BildMuseetin kanssa.
Kiitokset: Pohjoismainen Ministerineuvosto, Ruotsin Pretorian suurlähetystö ja Ulkoasiainministeriö, Tukholma.



 

 

 

Kokoelmat & Arkisto

Kokoelmat

Vuosikertomukset

Näyttelyjulisteet

Museo- ja yleisötapahtumat

Näyttelyarkisto

Kausiohjelmat (Haitarit)

Luentosarjat

Mediajulkisuus

Kokoelmapoliittinen ohjelma

Tutkimus - Artikkelit

Performanssiarkisto D-ark

Videos

 

 

 

 
                 

 

 

 

 

 

Yhteystiedot


PORIN TAIDEMUSEO
Eteläranta, 28100 PORI, FINLAND
p. +358 44 701 1080
taidemuseo@pori.fi

 

 

©  Pori Art Museum | Porin taidemuseo