PORIN TAIDEMUSEO
Eteläranta, FI-28100 PORI, FINLAND
Avoinna ti-su 11-18, ke 11-20. Vapaa sisäänpääsy keskiviikkoisin klo 18-20.
Liput: 5 / 2,5 euroa, Perhelippu 10 euroa.


Näyttelyarkisto


 

  Valitse vuosi:

1979 1980 1981 1982
1983 1984 1985 1986
1987 1988 1989 1990
1991 1992 1993 1994
1995 1996 1997 1998
1999 2000 2001 2002
2003 2004 2005 2006
2007 2008 2009 2010
2011 2012 2013 2014
2015 2016

 

  tai
etsi hakusanalla tai sanan osalla

 

Näyttelyt vuonna 1990

 


PERUSKOKOELMIA
31.01.1990 - 18.02.1990





”VIDEOTIE”
17.02.1990 - 01.04.1990
KJELL BJØRGEENGEN


Tiedote:
Norjalaisen Kjell Bjørgeengenin VIDEOTIE on monitasoisista kokemuksista ja ideoista koostuva videoveistos, joka tutkii liikettä, aikaa ja kommunikaatiota. Taiteilija Peer Bode kirjoittaa näyttelyjulkaisussa: ”Kohtaamme kivisen polun, digitaalikiviä, ikivanhan kävelytien, ajotien, kommunikointivälineen, käytännöllisen mosaiikkiristikon, tienrakennustöitä, lineaarisia kivipaneeleja, litteän, maahan sidotun veistoksellisen muodon museon seinien sisällä. Väliin on merkeiksi asetettu videomonitoreja, elektronisia näyttöruutuja ja värillisiä valosuorakulmioita, jotka hehkuvat ja liikkuvat sisäisesti. Monitoreissa esitetään mm. sillanrakennustöissä käytettäviä kuljetusvälineitä ja junamatkoja maanalaisella. Näitä on muunneltu sähköisen kuvankäsittelyn keinoin taltioimalla digitaalisesti tila- ja aikaelementtejä ja esittämällä ne ”reaaliajassa” tai ”jatkuvassa” ajassa.

Teos on raskas, tonneittain kiviä, ja vanha, hitaassa geologisessa ajassa. Se on myös kevyt, nykyisessä hetkellisyydessä, elektronisessa kybertilassa. Tämä on teoksen ulkoinen puoli. On olemassa myös sisäinen puoli, katsojassa, yleisössä. Tuo sisäinen puoli on havainnon, muistin ja mielikuvituksen aluetta.

Kjell Bjørgeengen on löytänyt keinon päästä metaforan ja assosiaation tuolle puolen aiheuttamalla assosiaatiokatkoksen, yhteyksien katkon luodakseen uusia assosiaatioita, uusia yhteyksiä varsinaisen kohteen ja kuvan ympärille. Tällä tavalla hän on saanut mukaan havainnot havainnoista, jotka koskevat mielikuvituksen, muistin ja tiedon koko kirjoa. VIDEOTIE on topologia sisäisestä ja ulkoisesta; sisäinen on havaintoa, kokemusta ja ajatusta, ulkoinen materiaalista kiveä ja elektronista tapahtumaa.

Mikä on tämä elektroninen tapahtuma? Nykyajan magiaa tai shamanismia? Modernin/ postmodernin voiman spektaakkeli? Tieteen ja analyysin voimaa? Laskelma, kaava, malli? Tallennusta ja työstöä? Älykkyyden, näkemisen ja olemisen keinotekoisuutta/ kyberneettisyyttä/ automaattisuutta? Keinotekoista ja väärää aikaa? Epävarmuustekijä, puolittaista sattumaa?---

VIDEOTIESSÄ on kaksi rataa: kivinen polku ja sähköisen kuvan polku, jotka lävistävät ja merkitsevät toinen toisensa. Tunnemme olomme kotoisaksi kivien seurassa. Me tunnemme ne. Me luotamme niihin. Miten on sen kuvan laita, jota kontrolloimme signaalina ja joka on elektronisuutta? Onko se ikkuna? Peili? Säätöpöytä? Informaatiotaulukko? Verkoston muoto? Tai ehkä ei ollenkaan kuva vaan viivoja, vain viivoja merkitsemässä ja rajaamassa aikaa?

Tietämyksestämme ja kokemuksestamme huolimatta emme ole varmoja. Mutta tiedämme, havaitsemme, että aika, viivat, informaatio, kuva ja kivet virtaavat. Ne liikkuvat, ne matkaavat, ne vaeltavat tilassa ja ajassa. VIDEOTIE on maisemaa maisemassa, katkos tiedossa ja havainnossa sekä samalla niiden aluetta.

Kjell Bjørgeengen käyttää teknologiaa voittaakseen sen teknologisen näkemyksen elämästä, että kaikkea, myös itseämme, pitää hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. VIDEOTIE ei ole tehokkuutta, vaan hidasta paljastamista ja aukaisemista, aivan kuin matkalla moninaisen havainnoinnin ja ajattelun avaruudessa. ”

Kjell Bjørgeengen on syntynyt Norjassa 1951. Hän on opiskellut sosiologiaa, psykologiaa ja filosofiaa Oslon yliopistossa 1973-76. Valokuvauksen parissa hän on työskennellyt vuodesta 1969 lähtien. Alkuvaiheessa hän työskenteli ilman kameraa suoraan valokuvauspaperille käyttäen lämpö- ja kemikaalikäsittelyjä. Vuodesta 1979 lähtien hän toteutti etupäässä fotogrammeja. Videon parissa Bjørgeengen on työskennellyt vuodesta 1981 lähtien. Hän opiskellut alaa etupäässä Yhdysvalloissa (Portable Channel, Rochester, New York; Downtown Community Television, New York City; The Experimental Television Center, Owego; New York).

VIDEOTIE toteutetaan vuoden 1990 aikana kolmessa eri tilassa, kolmen pohjoismaisen museon yhteistyönä; Porin taidemuseossa, Randers Kunstmuseumissa (Tanska) ja hiljattain avatussa Oslon nykytaiteen museossa. VIDEOTIE on saanut tukea Pohjoismaiselta kulttuurirahastolta, Norjan kulttuurineuvostolta ja Vederlagfondetilta.

Näyttelyjulkaisu:
ISBN 951-9355-25-1 Kjell Bjørgeengen: Videotie
Porin taidemuseo 1990
Toimitus: Jari-Pekka Vanhala
Artikkeli: Peer Bode, New York
Käännökset: Ritva Päivömaa (artikkeli), Virpi Vainikainen
Kuvat: Fin Serck-Hanssen, Esko Nummelin, Jalo Porkkala
Lay-out: Hilkka Kuusijärvi
100PRINT, Pori 1990


EINO RUUTSALO, KINEETTISIÄ RUNOJA, KUVIA JA MAALAUKSIA
24.02.1990 - 21.03.1990
EINO RUUTSALO

Tiedote:
Näyttelyni materiaali koostuu pääasiallisesti 60-luvun teoksistani. Työni ovat aikajaksolta, jolloin perinteinen maalaaminen oli jäänyt sivummalle ja rupesin tavoittelemaan väljempää ilmaisua vapain materiaalivalinnoin. Halusin laajentaa henkistä rekisteriäni, yhdistää elokuvieni materiaalin maalariuraani, tavoittaa spontaanimman ilmaisukielen, kolmiulotteisuuden ja erilaisia liikkeen tulkintaa tavoittelevia toteutuksia. Tämä tapahtui kohdallani ennen konkreettisen kineettisen liikkeen ”löytymistä”.

Näiden pyrkimysteni myötä kuin itsestään törmäsin myös kirjaimeen, tekstiin, kirjainkuvaan, kuvarunoon; moniulotteiseen kirjainilmaisuun, monikerroksiseen luettavuuteen. Katson tämän ilmaisutavan kohdallani kuuluvan enemmän kuvan kuin sanallisen ilmaisun piiriin. Minulle kysymys oli pelkästään kuvataiteellinen.

Asiat miellyttivät minua kahdesta syystä. Ensinnäkin; halusin tekemiseni liikkuvan kuvan alueella vaikka käytinkin kirjainta. Toiseksi; suppeaan kielialueeseen lukeutuvana katsoin, etteivät omalla ”kielelläni” kirjoitetut viestit tarvinneet käännöstä.

Kyseiseen työskentelyjaksoon lukeutui runo- ja kirjainkuvien lisäksi myös kirjainreliefejä, yksittäisiä neonvalokirjaimia, muovilaatikoita kolmiulotteisine kirjainkollaaseineen ja kirjainten käyttöä elokuvissa.

Tuohon työjaksoon lukeutuivat myös maalaukset filminegatiiville, filmiruutujen manipulointi kuviksi, kokeiluelokuvat, dia-maalaukset, naulaboxit, jätemateriaalikollaasit ja kuvamontaasit. Ääninauhat olivat myös osa tila-ajattelua. 60-luvun työskentelyni keskeisiä teemoja olivat siis kirjaimen, numeron ja kuvan työstäminen ja kehittely eri tavoin.


Eino Ruutsalo


BABY-RETROSPEKTIO
31.03.1990 - 29.04.1990
JAN-ERIK ANDERSSON

Tiedote:
Porin taidemuseossa avataan lauantaina 31.3.1990 turkulaisen taiteilijan Jan-Erik Anderssonin (s.1954) Baby- Retrospektio, joka viettää taiteilijan kuvataiteellisen toiminnan kymmenvuotisjuhlaa. Hänen ”tavaramerkkinsä”, klassisen modernismin perusmuodot, kolmio, ympyrä ja neliö ilmestyivät kuvaan mukaan opiskeluvaiheessa 1980-luvun alussa. Siitä lähtien ne ovat uskollisesti seuranneet mukana hauskassa leikissä, eräänlaisessa pelissä, jota taiteilija on pelannut tavallaan outsiderina, mutta tavallaan myös tiiviisti osallisena suomalaisen taidemaailman säännöstöissä.

Lähes koko vuosikymmenen ajan Jan-Erik Andersson on käynyt vuoropuhelua itselleen tärkeiden taiteilijoiden kanssa – joskus jo klassikoiksi korotettujen, mutta useimmiten lähimenneisyytemme tai aivan oman aikamme mestareiden kanssa. Taidehistorialliset viitteet yhtyvät vahvaan omaelämäkerrallisuuteen tavalla, jolla katsoja joutuu kyseenalaistamaan totutut ”pyhät” arvot ja opitut hyvän maun kriteerit. Tässä kokonaisvaltaisessa prosessissa monet maailmantaiteen sankarit ovat joutuneet astumaan areenalle tasa-arvoiseen ja suoraan keskusteluun.

Samoin kuin Jan- Erik Anderssonin taide itsessään on jatkuvaa kommentointia, samoin myös hänen näyttelynsä kommentoi erästä kansainvälisen taide-elämän ajankohtaista ilmiötä, myyttiä nuoresta nerosta, taiteilijasankarista. Viimeinen vuosikymmen on osoittanut, miten tärkeäksi taiteilija – mieluiten juuri nuori ”lupaus” – voi kohota ylikuumentuneiden taidemarkkinoiden koneistossa. Kokonainen nuori taiteilijapolvi siirtyi ennennäkemättömän varhaisessa vaiheessa ”museotaiteilijoiksi”. Kritiikki kiitti ja arvostuksen myötä hinnat kohosivat. Seurauksena oli vaatimus entistä tehokkaammasta tuottamisesta, myynnistä ja menestyksestä taidemaailman mekanismien säännöllisen ruuansulatuksen turvaamiseksi. Jan- Erik Anderssonin näyttely tuntuukin itseironisesti kysyvän: ”too much too soon?”.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan suomen-, ruotsin- ja englanninkielinen Baby- Retrospective Catalogue runsaasti kuvitettuna. Tässä yhteydessä julkaistaan mm. Åbo Akademin taidehistorian professorin Sixten Ringbomin artikkeli ” Taide JÄRKJESTELMÄN sisällä” ja kuvataidekriitikko Leena- Maija Rossin artikkeli ”Silmän ilo ja naurun asia – saako taide pitää hauskaa tosissaan?”

Näyttelyjulkaisu:
ISBN 951-9355-26-X Jan-Erik Andersson: The Baby Retrospective 1980-1990
Toimitus: Marketta Seppälä
Käännökset: Karen Kimball, Virpi Vainikainen, Kari Vähäpassi
Valokuvat: Henry Edman, Antonin Halas, Esko Nummelin, Yrjö Räikkälä, Juhani Niiranen
Graafinen suunnittelu: Manno Kalliomäki
Grafia, Turku 1990


NO MAN IS AN ISLAND – NUORTA TAIDETTA KUUBASTA
06.05.1990 - 17.06.1990



Tiedote:
Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään ; jokainen on osa mannermaata, kokonaisuuden osa ; jos meri huuhtaisee mukaansa maakimpaleen, niin Eurooppa pienenee vastaavasti, samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila, joka kuuluu sinun ystävillesi ja sinulle itsellesi; jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua, sillä minä sisällyn ihmiskuntaan; äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään kenelle kellot soivat; ne soivat sinulle.

John Donne (1572-1631), runo Ernest Hemingwayn romaanissa ”Kenelle kellot soivat?”.


Kuuban nuori taide nostaa tänä päivänä erityisen mielenkiintoisesta ja tuoreesta näkökulmasta esille ajankohtaiset kysymykset kansainvälisyyden ja kansallisen tai keskustan ja periferian suhteista.

Kuubalainen kulttuuri- osana karibialaista kulttuuria – on synteesi monien rotujen ja kulttuurien vuorovaikutuksesta. ”Karibialainen kulttuuri on eräänlainen aikakone, joka on yhdistänyt sosiaalihistoriallisenkehityksen eri asteita edustavia ihmisiä eri puolista maailmaa”, toteaa kuubalainen kirjailija ja kriitikko Gerardo Mosguera, ja jatkaa:” kuulumme yhtälailla itämaiseen ja ei- länsimaiseen kulttuuriin ja olemmekin etuoikeutetussa asemassa mitä tulee sekä vaikutteiden omaksumiseen että synteesiin”.

Karibialla kukin on tuonut mukanaan ”niin rotunsa ja omaan etnokulttuuriseen identiteettiinsä kuuluvan moraalisäännöstönsä kuin myös historialliseen vaiheeseensa kuuluvan sisäisen tietoisuudenkin”. Tämän vuoksi esim. ajattelun erilaisten mytologisten muotojen olemassaolo on luonnollista – muotojen, jotka elävät arkipäivän käytännöissä ja yhtyvät siihen läntiseen pragmaattiseen rationaalisuuteen, jonka Mosguera nimeää (maailmanlaajuisesti) ” vähemmistön pakkolahjaksi enemmistölle”.

Tuo monimuotoinen yhdistelmä ilmenee tämän päivän kuubalaisessa kuvataiteessa eräänlaisena visuaalisena vastineena sille latinalaisamerikkalaiselle, marquezmaiselle ”maagiselle realismille”, jota leimaa niin sisäistetty oman kulttuuritradition kuin läheisen, arkipäiväisen populaarikulttuurin hyödyntäminenkin. Kyse ei kuitenkaan ole nostalgisesta kaipuusta omille juurille tai pitäytymisestä folkloristiikkaan. Kansainvälisen taiteen ajankohtaisemmatkin ilmiöt hyödynnetään yhtälailla käyttökelpoisina menetelminä taiteen tekemisen prosesseissa , joissa kulttuurinen vuorovaikutus on itsestään selvä lähtökohta. Originaalisuuden ”ongelmaa” ei sanan läntisessä merkityksessä yksinkertaisesti ole olemassa. Sen sijaan estoton oikeus lainoihin ja omimiseen synnyttää sen kuubalaisen taiteen paradoksaalisen omaperäisyyden, joka heijastuu nyt nähtävästä näyttelystä.

Oman kulttuurin tunnistaminen ja sen mahdollisuuksien oivaltaminen on synnyttänyt varsinaisen kuubalaisen nuoren taiteen ”renessanssin”. Vaikka tuon renessanssin mielenkiinto kaikkea myyttistä kohtaan tulkittaisiinkin kuubalaisen runoilijan ja kriitikon Osvaldo Sanchezin sanoin ”tarpeeksi korvata retorinen (teennäinen) rituaalisella ( transkendentaalilla)”, se ei kuitenkaan tyydy sopeutujan tai sopeuttajan rooleihin. Päinvastoin, se on ottanut oikeuden kysymysten ja vaihtoehtojen esittämiseen, kokeiluun ja uuden luomiseen. Ja mikä tärkeintä, tuosta renessanssista heijastuu se myyttien ja magian, kitshin ja ironian, etiikan ja kriittisyyden kiehtova sekoitus, joka kyseenalaistaa itsestään selvänä pidetyn yhtäläismerkin länsimaisen ja nykyaikaisuuden välillä.

Näyttely todistaa, kuinka kuubalainen nuori taide voi omista lähtökohdistaan, omalla itsetietoisella ennakkoluulottomuudellaan puolustaa taiteen uuden, tasa-arvoiseen vuorovaikutukseen perustuvan monikeskisenkansainvälisyyden vaatimusta. Se vaatii itselleenkin oikeutta vaikuttaa tuossa kansainvälisyydessä ja muokata sitä, mutta samalla Mosqueran tavoin rauhoittelevan :”teidän ei tarvitse pelätä, olen varma ettei tulos muistuttaisi tämän päivän läntistä kulttuuria”.

***
NO MAN IS AN ISLAND - Kuuban nuorta taidetta – näyttely esittelee neljätoista taiteilijaa, jotka ovat iältään 26-37 vuotiaita. Mukana ovat Alejandro Aquilera, Josè Benia Valdés, Adriano Buergos, Magdalena Combos, Consuelo Castaneda, Tomas Esson, Antonio Eligio(Tonel), Flavio Gaciandia, Rogelio López Marin ( Gory), Glexis Novoa, Marta Maria Pèrez, Segundo Planes, Ciro Quintana ja Carlos Rodriquez Cardenas.

Näyttely on toteutettu Suomen ja Kuuban välisen kulttuurivaihto-ohjelman puitteissa Suomen opetusministeriön ja Kuuban kulttuuriministeriön tuella.
Näyttelyn järjestäjinä ovat Centro de Desarrollo de las Artes Visuales Havannassa, Porin taidemuseo ja Suomen taiteilijaseura.

Näyttelyyn on kuvitettu julkaisu, jossa on suomen- ,espanjan-, ja englanninkielisenä julkaistu mm. Gerardo Mosqueran, Osvaldo Sanchezin ja Antonio Eligion (Tonelin) artikkelit.

Näyttelyjulkaisu:
ISBN 951-9355-27-8 No Man Is an Island, Kuuban nuori taide
Porin Taidemuseo 6.5.-17.6.1990
Toimitus: Marketta Seppälä
Graafinen suunnittelu: Hilkka Kuusijärvi
Käännökset: Päivi Sihvonen-Hautecoeur, Santiago de la Torre Moral, Sari-Hanna Hänninen, Roger Luke, Alan West
Valokuvat: Ramón Martinez Grandel
100PRINT, Pori 1990


PERUSKOKOELMIA
22.06.1990 - 16.09.1990





KANKAANPÄÄN TAIDEKOULU 25-VUOTISJUHLANÄYTTELY
23.09.1990 - 21.10.1990


Tiedote:
Kankaanpään Taidekoulun toiminnan alkamisesta on tänä syksynä kulunut 25 vuotta. Yltiöpäiseltä tuntunut ajatus maaseudulle asettuvasta taideoppilaitoksesta on osoittanut elinkelpoisuutensa. Koulun perustajien kuvanveistäjä, sittemmin professori Kauko Räikkeen sekä taidemaalari Juhani Tarnan työ ei ole jähmettynyt paikoilleen uran aukaisijoiden väistyttyä tai jättäydyttyä taustalle. Koulu on jatkuvasti kyennyt uusiutumaan, vastaamaan ajan haasteisiin.

Kahdeksankymmentäluvun loppupuoli on ollut koulun kehityksen kannalta monella tavalla merkittävä. Kankaanpään taidekoulu siirtyi kolme vuotta sitten, 1.8.1987 alkaen, ammattikasvatushallituksen alaisuuteen kuvataiteen keskiasteen oppilaitokseksi. Alusta asti taidekoulua ylläpitänyt ja toiminnasta vastannut Kankaanpään Taideyhdistys r.y. luovutti vetovuoronsa Kankaanpään kaupungille pari vuotta myöhemmin, 1.8.1989. Samalla päivämäärällä kuvataideoppilaitoksista annettu asetus vahvisti lopullisesti Kankaanpään Taidekoulun aseman valtakunnallisena taideoppilaitoksena.

Porin taidemuseossa sunnuntaina 23.9.1990 kello15.00 avattava Kankaanpään Taidekoulun 25-vuotisjuhlanäyttely esittelee 19 taidekoulusta valmistunutta nuorta taiteilijaa. Mukana ovat Anne Alho, Tuomo Blomqvist, Pirkko Holm, Ensio Härkönen, Pekka Kaikkonen, Markku Kivinen, Kaisu Koivisto, Assi Madekivi, Pekka Mattila, Irmeli Mäkilä, Pertti Mäkinen, Jaakko Niemelä, Reijo Paavilainen, Antti Raitala, Jukka Remes, Teemu Saukkonen, Marjo Suikkanen, Kari Tykkyläinen ja Riitta Uusitalo. Kokonaisuus esittelee joukon selkeästi tiedostavia, kansainvälistä taiteen kehitystä hyvin tuntevia nuoria taiteilijoita, joiden kautta Kankaanpään Taidekoulusta välittyy kuva aikaansa seuraavana, monipuolisena oppilaitoksena.

Kankaanpään Taideyhdistys julkaisee näyttelyn yhteydessä laajan, toimittaja Raimo Liljan kirjoittaman historiikin Kankaanpään Taidekoulusta vuosina 1965-1990. Näyttelyn keskittyessä kartoittamaan taidekoulun kasvattien mielenkiintoista nykypäivää valottaa historiikki 25 vuoden aikana tapahtunutta kehitystä, kirjaa tapahtumia ja esittelee eräitä taideyhdistyksen ja koulun toiminnan vaikuttajia.

Kankaanpään Taidekoulun 25-vuotisnäyttelyn lehdistötilaisuus järjestetään Porin taidemuseossa 21.9.1990 kello 11.30 alkaen. Tilaisuudessa ovat paikalla Kankaanpään taidekoulun pitkäaikainen kuvanveiston opettaja, vuosina 1974-74 ja 1980-82 rehtorina toiminut Ossi Somma ja taidekoulun oma kasvatti, maalauksen opettaja, rehtorina vuosina 1986, 1988-89 ja 1990 toiminut Pekka Mattila sekä historiikin toimittaja ja kirjoittaja Raimo Lilja.


JEAN-CHARLES BLAIS, MAALAUKSIA JA PIIRUSTUKSIA
03.11.1990 - 09.12.1990
JEAN-CHARLES BLAIS

Tiedote:
Porin taidemuseossa avataan perjantaina 2.11. kello18.00 ranskalaisen taiteilijan Jean-Charles Blais’n (s.1956 Nantes) näyttely, joka esittelee hänen uusinta tuotantoaan vuosilta 1987-1990.

Jean-Charles Blais aloitti taiteellisen toimintansa 1970-luvun lopulla toteuttamalla mm. installaatioita, joissa oli mahdollista yhdistellä erilaisia materiaaleja ja kuva-aiheita. Tuo materiaalien yllättävä yhdistely ja uudenlaiset sovellutukset ovat seuranneet mukana hänen 1980-luvun maalauksiinsa. Blais’lle tyypillisin ratkaisu on maalata irtirevittyjen julisteiden tai niiden palasista koottujen yhdistelmien muodostamille maalauspohjille, joita elävöittävät muotojen sattumanvaraisuus ja materiaalien karheus.

Blais’n maalaukset luovat mielikuvan fragmenteista; ne voisivat olla osia suurista seinämaalauksista. Niiden maailma on täynnä latausta, joka syntyy voimakkaiden ja elävien väripintojen sekä usein tummin voimakkain vedoin luonnostellun anonyymin figuurin läsnäolosta. Maalausten figuuritkin ovat luonteeltaan fragmentaarisia: näkyvissä voi olla vain valtava jalka tai päätä vaille oleva ruumis, jotka ovat syntyneet intuitiivisen työskentelyprosessin tuloksena, niitä ei ole etukäteen harkittu tai luonnosteltu.

Blais on eri vaiheissaan käynyt vuoropuhelu modernin taiteen lukuisten traditioiden välillä. Hän ei ole tehnyt sitä niinkään harkittuna eleenä, vaan hyödyntäen, sovittaen ja muuntaen omaa kulttuuriperintöään, päämääränään aina persoonallinen synteesi, joka luo aivan omat, riippumattomat traditionsa. Esim. 1980-luvun alussa hänen lähtökohtanaan oli Malevitsin fauvistiset maalaukset ja niiden jättiläismäiset ja kömpelöt figuurit, jotka näyttävät rakentuvan kartiomaisista kappaleista. Sittemmin monet muutkin modernin taiteen mestarit ovat saaneet antaa oman osuutensa Blais’n maalauksiin samaa uudelleenkierrätyksen menetelmää noudattaen, jolla vanhat julisteet tai mikä muu tahansa materiaali ovat päätyneet maalausten elementeiksi.

Vaikka raskastekoiset figuurit tai niiden osat ovat toistuvat aihe Blais’n maalauksissa, hän itse pitää jokaista teostaan ”itsenäisenä ja yksinäisenä”, jota ei voi liittää mihinkään sarjaan tai ennalta suunniteltuun teemaan. Vastaavasti hiilellä tai pastellilla toteutetut piirustukset, jotka ovat olennainen osa taiteilijan tuotantoa, ovat itsenäisiä töitä. Ne eivät muodosta sarjoja eivätkä ole luonnoksia maalauksiin. Piirustuksilla on oma luonteensa, niiden välityksellä voi kertoa aivan erilaisia tarinoita kuin maalaamalla.

Jean-Charles Blais’n näyttelyyn liittyy julkaisu, jonka on toimittanut Nizzan Matisse -museon
johtaja , taidekriitikko Xavier Girard. Julkaisu tuo näyttelylle taustaa esittelemällä taiteilijan tuotantoa Rennes’n Ecole des Beaux Arts’n opiskeluvuosilta tähän hetkeen asti.

Porin jälkeen näyttelyyn kuuluvista piirustuksista kootaan näyttelykokonaisuus Tallinaan Eesti Riiklike Kunstmuuseumiin tammi-helmikuulle 1991. Maalis-toukokuussa näyttely tulee olemaan esillä Tanskassa, Nordjyllands kunstmuseumissa Aalborgissa.

Näyttelyn järjestelyjä ovat tukeneet Association Francaise d’Action Artistique ja Sampo-yhtiöt.

Näyttelyjulkaisu:
ISBN 951-9355-29-4 Jean-Charles Blais
Julkaisun toteuttanut: Atelier d`Éditions ”Deux Trois Façons”
Graafinen suunnittelu ja toteutus: Grégoire Gardette ja Xavier Girard
Tekstin yhteydessä julkaistut kuvat: André Morin, François Fernandez, Jacques Hoepffner, Konstantinos Ignatiadis
Kansi: Xavier Girard
Porin taidemuseon julkaisuja 12 / Pori Art Museum Publications 12


PERUSKOKOELMIA
13.12.1990 - 27.12.1990





PERUSKOKOELMIA
13.12.1990 - 10.01.1991





 

 

 

Kokoelmat & Arkisto

Kokoelmat

Kokoelmapoliittinen ohjelma

Tutkimus - Artikkelit - TUTKA-sarja

Performanssiarkisto D-ark



Vuosikertomukset



Näyttelyarkisto

Kausiohjelmat (Haitarit)

Luentosarjat

YouTube-videokanava

 

 

 

 
                 

 

 

 

 

 

Yhteystiedot


PORIN TAIDEMUSEO
Eteläranta, 28100 PORI, FINLAND
p. +358 44 701 1080
taidemuseo@pori.fi

 

 

©  Pori Art Museum | Porin taidemuseo