PORIN TAIDEMUSEO
Eteläranta, FI-28100 PORI, FINLAND
Avoinna ti-su 11-18, ke 11-20. Vapaa sisäänpääsy keskiviikkoisin klo 18-20.
Liput: 5 / 2,5 euroa, Perhelippu 10 euroa.


Näyttelyarkisto


 

  Valitse vuosi:

1979 1980 1981 1982
1983 1984 1985 1986
1987 1988 1989 1990
1991 1992 1993 1994
1995 1996 1997 1998
1999 2000 2001 2002
2003 2004 2005 2006
2007 2008 2009 2010
2011 2012 2013 2014
2015 2016

 

  tai
etsi hakusanalla tai sanan osalla

 

Näyttelyt vuonna 1982

 


ULKOSAARISTOSSA - VALOKUVANÄYTTELY
07.01.1982 - 31.01.1982
SEPPO KERÄNEN JA ARNO RAUTAVAARA


Tiedote:
SEPPO KERÄNEN
s. 1947, Porilainen puhelinmestari ja luonnonvalokuvaaja. Kuvannut merensaariston lisäksi kosteikkoluontoa, mistä on pitänyt näyttelyn ja julkaissut kirjan ’Kosteikko – maata, vettä ja elämää’ (1979) yhdessä Kari Sorverin kanssa. Pitänyt lisäksi omia näyttelyitä mm. merikukista. Kuvia julkaistu lukuisissa luontoaiheisissa tieto- ja kuvateoksissa sekä oppikirjoissa, kalentereissa, postikortteina ym. Tekeillä merensaaristoa käsittelevä kirja yhdessä Arno Rautavaaran kanssa.

ARNO RAUTAVAARA
s. 1947, Helsinkiläinen luonnonvalokuvaaja ja kuvatoimittaja. Kuvannut merensaaristoa sekä biotooppeja, eläimiä ja kasveja eri puolilla maata. Ollut toiminnanjohtajana ja Molekyyli –lehden toimittajana Luonto-Liitossa. Suurteossarjan ’Suomen Luonto 1-5’ (sarja valmistunut 1981) kuvatoimittaja sekä yksi ’Luonnonvalokuvauksen käsikirjan’ (1981) tekijöistä. Kuvia julkaistu kirjoissa, lehdissä, julisteina, kalentereissa, postikortteina ym. Suomen luonnonvalokuvaajat ry:n puheenjohtaja 1978-.

Tätä näyttelyä ovat tukeneet Oy Canon Ab, Eiri Ky, Kirjapaino E. Kuronen ky., Porin kaupungin kulttuurilautakunta sekä Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy. Lisäksi Maj ja Tor Nesslingin säätiö on tukenut kuvaajien saaristossa tapahtuvaa kuvaustyöskentelyä.

Osa näyttelyn kuvista on julkaistu Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy:n kustantamana postikorttisarjana.


EMILIO GRECO: GRAFIIKKAA, VEISTOKSIA.
13.01.1982 - 07.02.1982
EMILIO GRECO


Tiedote:
Emilio Greco, kuvanveistäjä, piirtäjä ja graafikko, on syntynyt 1913 Catanissa Italiassa. Hän on saanut ensimmäiset oppinsa hautamuistomerkkejä valmistavassa käsityöläispajassa ja opiskellut myöhemmin Palermon taideakatemiassa. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän järjesti Roomassa19..ja seuraavana vuonna muutti Guttson ja eräiden muiden nuorten taiteilijoiden kanssa asumaan yhteiseen ateljeehen Roomassa.

Greco on tämän hetken tunnetuimpia italialaisia taiteilijoita; hänen teoksiaan on ollut esillä eri puolilla maailmaa, Euroopan maissa, Japanissa, Neuvostoliitossa ja Yhdysvalloissa. Grecon kansainvälinen kuuluisuus perustuu yhtäläisesti hänen saavutuksiinsa sekä kuvanveistäjänä että graafikkona. Noin vuodesta 1950 lähtien Grecon on sanottu löytäneen omaperäinen tyylinsä, jolle hän on läpi tuotantonsa pysynyt uskollisena. Hänen pääasiallisena teemanaan on ollut kauneuden, erityisesti naisellisen kauneuden kuvaaminen. Esimerkiksi hänen veistostaan ”Kylpevä” pidetään eräänä uudemman eurooppalaisen kuvanveiston kauneimpana saavutuksena. Greco on mestarillinen muodon ja viivan oivaltaja.

Emilio Greco on toiminut Napolin taideakatemian professorina ja 1967 hän sai Rooman taideakatemian professuurin. Lisäksi hän on toiminut vierailevana professorina mm. Münchenin taideakatemiassa.

Emilio Greco esittäytyy Porissa yli 70 teoksellaan Porin taidemuseon kutsumana. Näyttelyn järjestelyissä on ollut mukana Eurographica Oy ja Italiassa Olivetti. Vuoden 1982 aikana näyttely kiertää useissa museoissa suomessa. Porin taidemuseossa on aikaisemmin esitelty Albero Burrin, Giacomo Manzùn, Enrico Pauluccin ja Walter Piacesin tuotantoa. Emilio Grecon näyttely jatkaa italialaisten mestareiden esittelysarjaa.


PABLO PICASSO 1881-1973.
13.01.1982 - 07.02.1982
PABLO PICASSO


Pablo Picasso, espanjalainen taidemaalari, -graafikko ja kuvanveistäjä (1881-1973) on vuosisatamme merkittävimpiä taiteilijoita, jonka tuotannossa ilmenevät lukuisat tyylisuunnat. Mikään tekniikka ei ollut hänelle vierasta; hän teki maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, keramiikkaa, lavastuksia ja monumentaalitaidetta paljastaen loputtoman ilmaisukykynsä.

Picasson lahjakkuus näkyi jo varhain. Viidentoista ikäisenä hän kävi jo taidekoulua ja 17-vuotiaana hänet hyväksyttiin Madridin kuninkaalliseen taideakatemiaan. Vuonna 1901Vollard järjesti hänen ensimmäisen näyttelynsä Pariisissa. Pariisiin asumaan Picasso muutti vuonna 1904 ja asettui kuuluun Bateau - Lavoiriin.

Picasso sai aiheitaan lähiympäristöstään, asuinympäristönsä, harrastustensa ja perheensä piiristä. Hän vastasi taiteellaan myös välittömästi yhteiskunnallissiin ilmiöihin ja tapahtumiin ja ilmaisi näkemyksensä voimakkaasti taiteensa avulla.

Vuoden 1937 Espanjan sisällissota innoitti Picassoa tekemään erään merkkiteoksensa, ”Guernican” tulkiten kansansa kohtalon, sodan tuskan ja kauheuden. Rauhan symbolin, rauhankyyhkysen, Picasso loi Pariisissa järjestetylle maailman rauhankongressille 1949.

Picasso vietti suurimman osan elämästään Ranskassa, mutta hänen tuotantoonsa vaikutti voimakkaasti sekä hänen synnyinmaansa Espanjan taiteen perinne, että kreikkalainen tarusto.

Picasson grafiikan näyttely on koottu hänen syntymänsä 100- vuotisjuhlan kunniaksi. Näyttely on ollut esillä Helsingissä Galerie Artekissa ja Turussa Galerie Grafiartissa. Porin taidemuseossa on lisäksi esillä parisenkymmentä professori Maire Gullichsenin omistamaa Picasso- teosta. Näyttely antaa siten varsin kattavan kuvan Picasson koko graafisesta tuotannosta. Näyttelyssä on esillä runsaat sata teosta vuosilta 1904-1971.


TEOKSIA VUOSILTA 1965-82
12.02.1982 - 07.03.1982
IMMO TUOMINEN


Tiedote:
Kautta koko Suomen taidehistorian on luonto ollut kuvataiteilijoidemme voiman ja innoituksen lähde, mutta se on ollut myös käsite, jonka taakse, sen mystiseen hämäryyteen on ollut helppo kätkeytyä silloin, kun ei ole ollut muuta sanottavaa. Tai niin kuin Markku Valkonen eräässä artikkelissaan on luonnehtinut viimevuosikymmenten taiteen tilaa: ” Luonto on tämän vuosikymmenen suuri uoma. Se virtaa vääjäämättä ottaen imuunsa kadonneet lampaat ja ne, jotka eivät ole kauaksi eksyneet. Luonnosta on tullut se kaikkien hyväksymä nöyryyden alttari, jolla osallistuja voi saada porvarilta syntinsä anteeksi, ja jolla abstraktikko voi anoa kansalta armahdusta ilman, että tarvitsee kääntää elämänkatsomuksen pitkäjalaksista kelkkaa.”
Edellä esitetyt seikat synnyttävätkin osaltaan kriittisiä kysymyksiä, kun tulee sellaisten teosten eteen, joiden tekijälle luonnon keskeiset elementit ovat työskentelyn lähtökohtana.

Näin on myös tämän näyttelyn kohdalla, sillä koko parikymmenvuotisen taiteilijauransa aikana Immo Tuominen on korostanut luonnon merkitystä liikkeellepanevana voimana tuotannossaan. Vaikkei ympäristön, Immo Tuomisen tapauksessa Rauman ja sen voimakkaasti merihenkisen maiseman, merkitystä voikaan väheksyä, niin luonto on kuitenkin ollut hänelle vain työhypoteesi tai sillä on korkeintaan symboliarvo. Hänen vaikeutensahan ei ole luonnon erittely abstraktein keinoin, vaan hänen problematiikkansa on väreissä, sillä hän on ennen kaikkea väritaiteilija.

Värien alistaminen omaan tahtoonsa onkin hänen päämääränsä, ja värien avulla hän rakentaa myös kompositionsa käyttäen niiden itseisarvoja sommittelun pohjana. Tämä on ollut helpoimmin havaittavissa hänen varhaisimmissa töissään ns. informalistiselta ajalta. Tämän kauden mielenkiintoisimpia töitä ovat siniset maalaukset, joihin hän pinnan tasossa tapahtuvan liikkeen lisäksi rakensi tilan aukeavaksi myös syvyyssuuntaan. Teosten antama vaikutelma syntyy siniselle värille epätodellisesta hehkusta ja saman värin kylmien alueiden keskinäisestä jännitteestä. Tuon ajan tuotannolle olivat ominaisia myös voimakkaat vastakohtaisuudet, ei ainoastaan värien vaan myös muodon käsittelyssä. Vaikka kuvan tekotapa on raju, niin sisältö oli herkkä, lähes lyyrinen.

Nykyistä tuotantoa hallitsee etenkin keltainen. Sen tulon myötä ovat teokset saaneet selkeämmän muodon. Uusimmissa töissä sommittelu rakentuukin pysty- ja vaakasuorien linjojen varaan. Omimmillaan Immo Tuominen on työskennellessään suurten töiden parissa. Niissä väripintojen ilme on rikkaampaa ja kontrastien välinen vuoropuhelu mielekkäämpää. Nämä teokset vaativat enemmän katsojalta, mutta myös antavat enemmän. Mikään helppo taiteilija ei Immo Tuominen ole koskaan ollut, ja hän luonnehtiikin itseään eliittitaiteilijaksi.

Toista puolta hänen tuotannossaan edustavat pienimuotoiset työt ja akvarellit. Ne ovat useimmiten osia rajun työskentelyn suvantovaiheesta, mutta ne ovat johtaneet usein myös uusiin muoto- ja väri-ideoihin.

Tämä näyttely antaa selkeän kuvan Immo Tuomisen taiteilijapersoonasta – varhaisimmat työt ovat hänen taiteilijauransa alkuvuosilta. Näyttely valottaa hyvin kehitystä eri aikoina, mutta myös luo kuvan ehdottomasta ja tinkimättömästä taiteilijasta. Immo Tuominen luo omalle näkemykselleen uskollisena, luontoa ja ympäristöä analysoiden, esteettisiä arvoja, joilla on jatkuvuutta – ne kohoavat niiden arvojen yläpuolelle, jotka ovat luotu polvistumalla ”sovituksen alttarille”, Markku Valkosta edelleen lainatakseni.

(Näyttelyluettelosta ”Immo Tuominen”, kirjoitus ”Väri – Immo Tuomisen taiteen voima”, kirjoittanut Erkki Linnala, julkaissut Porin taidemuseo)



TEOKSIA VUOSILTA 1965-82
11.03.1982 - 04.04.1982
AARNE ELOMAA


Tiedote:
Jo kolmenkymmenen vuoden ajan satakuntalaisen taiteen kärkiryhmään kuuluneen Aarne Elomaan tulo paikallisiin ja valtakunnallisiin näyttelyihin tapahtui lähinnä marraskuulaisen ekspressionismin merkeissä. Näissä 1950-luvun alkuvuosien tummahkossa väriskaalassa liikkuvissa maisema- ja henkilöaiheissa kiintyy huomio etenkin aiheen selkeään jäsentelyyn ja maalauksen ehyeen kokonaisilmeeseen.

Eräissä töissään päätyi taiteilija tuolloin jo lähes täysin abstraktiin ilmaisuun ( ”Sirkus” 1952) kokeillen myös palettiveitsitekniikkaa pintastruktuurin elävöittämiseksi. Hyvällä piirustustaidolla varustettu nuori tekijä tunsi mielenkiintoa myös taiteen teoreettisiin ongelmiin ja alkoi entistä tiiviimmin työskennellä sommitteluun liittyvien kysymysten parissa. Tunneperäisellä pohjalla liikkunut ilmaisu ei tuntunut vastaavan hänen olemustaan ja niinpä Elomaa suuntautuikin varsin pian tutkimaan maalauksen rakentamista lähinnä kubistisesti tyyliteltyä muotokieltä käyttäen.

Taiteilijan ilmaisu pysyi edelleen esittävänä, mutta sitä leimasi entistä määrätietoisemmin kurinalainen sommittelu ja värien entistä rikkaampaan vuorovaikutukseen perustuva kolorismi. Nämä piirteet tulevat vahvasti esiin myös lukuisissa 1950-luvulla maalatuissa asetelmissa. Maalauksen rakenteelliseen puoleen paneutuminen johtikin sitten vuosikymmenen lopulla Elomaan täysin abstraktiin, geometrisellä pohjalla liikkuvaan ilmaisuun. Abstrakti kausi jäi kuitenkin melko lyhyeksi, eikä uuden vuosikymmenen valtasuuntaus informalismikaan jättänyt kuin joitakin ohimeneviä, lähinnä pinnan elävöittämiseen liittyviä vaikutteita.

Taiteilija palaakin jälleen esittävään ilmaisuun, hän haluaa säilyttää yhteyden ympäröivään todellisuuteen säilyttäen kuitenkin rakenteellisen näkemyksensä. Juuri 1960- luvun maalauksissa kiteytyykin Aarne Elomaan sommittelutaide eräisiin vankimpiin saavutuksiinsa. Luonteenomaisena esimerkkinä mainittakoon olemukseltaan monumentaalinen maalaus ”Louhos” vuodelta 1964. Siinä taiteilija luo tiukan rytmisellä pintajaolla sommittelullisesti jäntevän tilatapahtuman. Tähänkin vaiheeseen liittyy vahvasti muotoiltuja henkilökuvia (”Nunna” 1964) ja taiteilijalle luonteenomaisia pitkälle pelkistettyjä rakennusryhmiä.

Viime vuosikymmenen realismi heijastuu Aarne Elomaan tuotannossa lähinnä maagisen realismin hengessä. Viime vuosien maalauksissa ja puupiirroksissa hän on jälleen palannut kurinalaiseen maisema- ja henkilökuviinsa, joiden keskeisenä geometrisrakenteellisena elementtinä esiintyy tavallisesti rakennusryhmä. Sille muodostaa lyyrisemmän vastakohdan rikkain vivahtein käsitelty taivas. Vastakohtaiset elementit sitoo tavallisesti yhteen puiden runkojen vertikaalinen rytmikuvio ja herkkänä haaroittuva oksisto. Toisaalta lyyrisempi vastakohta lomittuu rakenteelliseen osaan myös vivahteikkaana pintakäsittelynä.

Taiteilijan lähtökohtana on usein reaalinen, olemassa oleva kohde, mutta työn kuluessa se muuttuu rakenne-elementeiksi, joista muovautuu uusi kokonaisuus vain teoksen omia sisäisiä lakeja noudattaen. Lopputulos ei kuitenkaan ole pelkästään sommitteluratkaisu: maisemaan latautuu tavallisesti myös voimakas, ajattomuuden tunnussaan hieman ylirealistinen tunnelma.

Aarne Elomaan taiteessa erottuu kaikissa vaiheissa keskeinen perusjuonne, jonka voi sanoa luonnehtivan hänen tuotantoaan sen erilaisista tyylillisistä ilmeistä huolimatta. Tämä hallitseva piirre on rationaalinen asenne luomistapahtumaan, teoksen tarkoin harkittu kuvaelementtejä jäsentelevä rakenne ja teknisten keinojen suunnitelmallinen ja hallittu alistaminen palvelemaan ilmaisua. Tässä hän liittyy siihen Suomen taiteen Ihotelaiseen perinteeseen, jonka keskeinen edustaja Unto Pusa on todennut, että taide ei ole velttoa estetiikkaa eikä taiteesta salamyhkäisesti mumisevaa hurmahenkisyyttä.


(Näyttelyluettelosta ”Aarne Elomaa” alkukirjoitus ”Aarne Elomaa – askeettinen sommittelija” kirjoittanut Pertti Ala-Outinen, julkaissut Porin taidemuseo)


PUOLAN TEKSTIILITAIDETTA
14.04.1982 - 16.05.1982



Tiedote:
Puolan taideteollisuuden pitkässä historiassa kudonnalla on aina ollut tärkeä osa. Tekstiilejä käytettiin moniin eri tarkoituksiin ja ne olivat mukana elämän tärkeissä tapahtumissa. Ne olivat jokaiselle sosiaaliryhmälle välttämättömiä kaikissa sisätiloissa.

Vanhat, säilyneet luettelot linnojen, palatsien, kirkkojen ja luostareiden sisustukseen kuuluneista taideteoksista sisältävät suuren määrän tekstiilejä, joita on kokoelmissa usein määrällisesti enemmän kuin maalauksia. Jo pelkästään tämä seikka osoittaa puolalaisten mieltymyksen ja samalla sen, että tekstiilit sopivat parhaiten juuri heidän kauneuden tajuunsa. Ne sijoitettiin mielihyvin esille. Puolaan tuotiin tekstiilejä niin idän kuin lännenkin johtavista keskuksista. Kuningas Sigismund Augustin rikkaan flaamilaisten gobeliinien kokoelman hyvin säilynyt osa, jossa on 355 työtä 1500-luvulta, on paras todiste puolalaisten asiakkaiden hyvästä mausta.

Kirjoitetut lähteet kertovat myös kirjontatöiden, tekstiilien ja mattojen paikallisesta tuotannosta. Valitettavasti niitä vain on säilynyt hyvin vähän. Monet tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että tekstiilejä ei ole säilynyt. Sellaisia ovat luonnollinen kuluminen, taideteosten tuhoa ja ryöstöä aiheuttaneet sodat sekä kirkolliset säännökset, jotka määräävät tuhoamaan esineet, joita ei enää käytetä jumalanpalveluksissa. Voimme sanoa, että monet esineryhmät osoittavat perinteen jatkuvuutta 1700-luvulta lähtien.

1700-luku oli tekstiilitaiteen suuren nousun vuosisata Puolassa. Kuninkaallisten ja ylimysten toimesta tuotettiin gobeliineja ja luostareiden työhuoneissa tehtiin kirjontatöitä. Lisäksi toimintaa harjoittivat mattotehtaat. Paikallisten kutojien tyypillisimpiä tuotteita olivat Puolan aateliston viitoihin kuuluneet huivit. Kuvioidut huivit tehtiin silkistä ja usein niissä oli kulta- ja hopealankoja. Vaikka Puolan aatelisto käytti yleisesti näitä huiveja 1700-luvulla, ne olivat tosiasiassa itäiseen vaatetukseen liittyviä asusteita, jotka olivat lainatut Puolan kulttuurin itämaistumisen kaudella. Vierasmaalaisesta alkuperästään huolimatta huiveilla oli tunnusmerkilliset muotonsa, jotka olivat tyypillisiä paikallisessa taiteessa. Puolalainen kudontataide oli luonut nämä muodot läntisen ja itäisen taiteen vaikutuksesta huolimatta. Taiteellisen laatunsa ansiosta puolalaiset huivit kuuluvat maailman antiikkiesineiden parhaimmistoon. Ne ovat monen museokokoelman ylpeys kotimaassa ja ulkomailla.


MARE VINT: GRAFIIKKAA
21.04.1982 - 06.05.1982
MARE VINT


Tiedote:
Eestiläinen Mare Vint on monipuolisen koulutuksen saanut ja kansainvälisestikin tunnustettu graafikko. Lisäksi hän kuvittaa ahkerasti lastenkirjoja sekä valmistaa julisteita ja muuta käyttögrafiikkaa. Hän on osallistunut useisiin kansainvälisiin grafiikan näyttelyihin, ja hänen töitään on palkittu mm. Ljubljanan ja Rijekan grafiikan biennaaleissa.

Tallinnassa vuonna 1942 syntynyt Vint kävi Eestin valtion taidekorkeakoulun vuosina 1962-1967 ja erikoistui lasitaiteilijaksi. Opetettuaan aluksi keskikoulussa kuvaamataitoa hän vuonna 1969 antautui vapaaksi taiteilijaksi.

Vintin töissä yhdistyvät eestiläisen taidekriitikon Martti Soosaarin mukaan tunne ja äly mutta siten, että naisellinen romanttinen syke säilyy. Näennäisen kauniista kuvista katsoja saattaa löytää yllätyksen. Pinnan takana on tavallaan toinen todellisuus. Mare Vintin töissä vallitsee tunteen ja älyn, luonnon ja geometrian tasapaino.

Mare Vintin 13 omaperäistä litografiaa ovat taidemuseon kahvilassa esillä 6. toukokuuta asti. Sen jälkeen näyttely siirtyy Neuvostoliiton tiede- ja kulttuurikeskukseen.


NANCYN ARKKITEHTUURIA
06.05.1982 - 20.05.1982



Tiedote:
Tämä näyttely esittelee Nancyssa 1890 – luvun lopulla ja 1900- luvun ensimmäisinä vuosina vaikuttaneiden arkkitehtien ja taiteilijoiden tuotantoa, josta käytetään nimikettä Nancyn koulukunta. Näyttely koostuu paneeleista, jotka käsittävät väri- ja mustavalkovalokuvia teksteineen. Se on alun perin koottu Nancyssa 1976.

Nancyn kaupunki itäisessä Ranskassa on tärkeä tarkasteltaessa vuosisadanvaihteen eurooppalaista arkkitehtuuria ja taideteollisuutta. Yleisilmeeltään sen muotomaailma liittyi maantieteellisestikin läheisen Belgian samanaikaisiin pyrkimyksiin sekä tietysti ajan pariisilaiseen taiteeseen. Käsite Nancyn koulukunta alkoi muodostua 1890- luvun pulivälin jälkeen, jolloin liikkeen olemassaolon totesi mm. belgialainen taideteollisuuspioneeri Henry van de Velde. Kaupungin taideteollisuuden eri alat, varsinkin huonekaluteollisuus, metallinpakotus ja lasimaalaus olivat korkealla tasolla. Kaikki tämä yhteistyössä kokoavan tekijän, arkkitehtuurin, kanssa nosti Nancyn erääksi Euroopan huomattavimmaksi uuden taiteen, art nouveaun, keskukseksi.

Nancyssa kehitys kulki peruspiiteissään samaan tapaan kuin muualla Euroopassa 1890-luvulla. Uudistuspyrkimykset ilmenivät ensin sovelletuissa taiteissa, Nancyssa varsinkin puusepäntyöhuoneiden tuotteissa ja vasta yksittäisistä esineistä siirryttiin suurempaan kokonaisuuteen, arkkitehtuuriin. Belgialainen Victor Hortan inspiroimana suunnitteli huonekalutehtailija Eugene Vallin 1896 rakennuksen, jossa hän hylkäsi historialliset muotoaiheet julkisivussa. Kuitenkin vasta 1900- luvun alkuvuosina alkoi arkkitehtuurin varsinainen kukoistuskausi, johtavina niminään Lucien Weissenburger, Henri Sauvage ja Emile Andre. Uuden arkkitehtuurin esilletuloa vauhditti kaupungin voimakas kasvuvaihe. Julkisivuissa ja osaksi myös pohjakaavioissa syrjäyttivät epäsymmetria ja luonnosta haetut aiheet klassisen jäsennystavan. Rakennukset suunniteltiin kokonaistaideteoksiksi viimeistä piirtoa myöten huoliteltuine sisustuksineen ja lasimaalauksineen. Pyrittiin ikään kuin valettuun lopputulokseen, jossa eri rakennusaineet alistuvat yhteiselle muotoperiaatteelle. Korostettiin orgaanisuutta ja keskeisenä muotoelementtinä olikin kasvin varsi ja kukinto, jota mukaillen luotiin häkellyttävän rikas muotomaailma. Mikään kohta rakennuksessa ei saanut olla toisen kaltainen eikä yksi rakennus muistuttaa toista. Nancyn koulukunnan arkkitehtuuri on perusteeltaan epätektonista. Kiveä ja puuta muovailtiin, kuin ne olisivat olleet vahaa. Tärkeä lisäpiirre oli Nancyssa tuolloin yleistyneet rautarakennelmat, joita käytettiin varsinkin liikkeiden, ravintoloiden ja pankkien näyteikkunoissa ja valokatoissa yhdessä loistavina hehkuvien lasimaalausten kanssa.

Nancyn koulukunnan arkkitehtuuri oli osa sitä yleiseurooppalaista taideteollisuuden ja arkkitehtuurin uudistamiseen tähtäävää liikettä, joka samanaikaisesti ilmeni Suomessa omana, kansallisromanttisesti värittyneenä arkkitehtuurinamme. Näyttely tuo esiin sen, ettei kansainvälinen aatetausta kahlitse suunnittelijoita ja tuota samanlaisia muotoja kunhan kaikupohjana on kansallinen omaleimaisuus.

Järjestänyt Cercle Francais ja Porin taidemuseo


PORIN TAIDEKOULUN KEVÄTNÄYTTELY
21.05.1982 - 09.06.1982


Näyttelyssä oli mukana töitä seuraavilta opiskelijoilta:
Tarja Dunder, Tuija Grönholm, Mirja Hakala, Leena Harhaluoma, Ritva Harjula, Marja-Leena Hietanen, Anne Honkasalo, Merja Kalliomäki, Sirpa Kettula, Urpo Koivunen, Sirpa Koskinen, Laila Kylä-Tuomola, Jorma Lahti, Pirkko Lepistö, Markku Mäkelä, Lea Mäkilä, Sirkku Nordling, Liisukka Oksa, Soili Pitkälä, Tuula Raunela, Sirpa Rintala, Sinikka Santikko, Petri Seittonen, Paula Sookari, Riita Tuomola, Sini Tyni, Jari-Pekka Vanhala, Marjo Vanha-Patokoski, Ulla Vestu ja Hilkka Virtanen.



VAPAA TAIDEKOULU TÄNÄÄN, OPETTAJIA JA OPPILAITA
21.05.1982 - 09.06.1982


Markku Arantila, Tor Arne, Carolus Enckell, Kauko Hämäläinen, Leena Karlsson, Markus Konttinen, Riitta Korhonen, Kim Kylmälä, Åke Mörtengren, Arto Palin, Oili Perä-Takala, Ilpo Pynnä, Markku Pääkkönen, Markku Rantala, Heinrich Ilmari Rautio, Mervi Rämö, Pirjo Saanio, Rauni Sipilä, Tapio Syrjänen, Malla-Stina Tallgren, Jorma Toivanen, Satu Törmälä, Lena Viljanen ja Reijo Viljanen.

Tiedote:

Vapaa Taidekoulu on vuonna 1935 perustettu, Vapaan Taidekoulun Kannatusyhdistys ry:n ylläpitämä kokeilevan maalaustaiteen perusoppilaitos. Alunpitäen koulu on esiintynyt kansainvälisen modernin taiteen edustajana maassamme ja sen voidaan perustellusti sanoa kehittäneen uuden värimaalauksen perinteen Suomessa.

Taidekouluissa opetuksen taso on olennaisesti riippuvainen opettajien persoonallisuudesta ja taiteilijalaadusta. Vapaassa Taidekoulussa on koko toimintansa ajan ollut selkeä joustavuus opetuksessa, koska opettajat on valittu taiteilijalaatunsa perusteella ja usein ovat koulun entiset oppilaat siirtyneet opettajiksi.

Kun opetus taidekouluissamme yleensä on sommitteluun ja piirustukseen keskittynyttä, on Vapaan Taidekoulun ominaisalueeksi opetussuunnitelman uudistamisen jälkeen selvästi muodostunut havaintoon perustuva väri-ilmaisu. Teoriapohjaisen spekulatiivisen taideopetuksen vastapainona Vapaan Taidekoulun opetus tähdentää avointa vastaanottavuutta luontoon, valoon ja väriin nähden. Koulussa on oppilasmäärältään laajempi avoin taso sekä rajoitetumpi ammatillinen taso. Opiskelu on luonteeltaan joko peruskasvatuksellista tai taidemaalauksen ammatilliseen opiskeluun valmistavaa, oppilaan henkilökohtaisesta tavoitteesta riippuen.

Porin taidemuseon peruskokoelmassa, Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmassa, ovat painokkaasti edustettuina useat Vapaan Taidekoulun piirissä toimineet tai edelleen toimivat opettajat ja oppilaat. Professori Gullichsen oli yksi Vapaan Taidekoulun perustajista vuonna 1935. Porin taidemuseo on nyt kutsunut Vapaan Taidekoulun esittelemään toimintaansa, jotta nähtäisiin mitä koulun piirissä tapahtuu tänä päivänä. Näyttelyssä on esillä valikoima koulun opettajien sekä entisten ja nykyisten oppilaiden teoksista.


AINE/MUISTI TOISENLAINEN LÄHTÖKOHTA
14.06.1982 - 01.07.1982



Tiedote:
Tämä projekti on kasvanut jatkuvasta vuoropuhelusta taiteilijoiden Bård Breivik, Jan Håfström ja Anders Knutsson sekä taidearvostelijoiden Douglas Feuk, Bo Nilsson ja Lars Nittve kesken. Projekti on saanut konkreettisen muotonsa näyttelyssä Aine/Muisti.

Olemme pyrkineet pääsemään irti tavanomaisesta näyttelyjärjestelmämenettelystä, jonka mukaan taiteilija joko aivan itsenäisesti tai yhteistyössä laitoksen kanssa valmistelee näyttelyn. Näyttelyssä Aine/Muisti on lähtökohtana ollut yhteistyö taiteilijoiden, järjestävän laitoksen ja kriitikoiden kesken. Tämä yhteistyö on ollut sekä ajatuksellisesti että käytännön tasolla antoisaa kaikille osapuolille. Luettelotekstit ja näyttelyaineisto muodostavat elimellisen yhteyden.

Näyttely esitetään Lundin taidehallissa, Kunstnernes Husissa Oslossa, Porin taidemuseossa ja Helsingin Taidehallissa sekä Charlottenborgin näyttelyhallissa Kööpenhaminassa.

(Kirjoittanut Cecilia Nelson / Lundin taidehalli)


80 TAITEILIJAA: KOTIMAISTA JA ULKOMAISTA TAIDETTA MAIRE GULLICHSENIN KOKOELMISTA
09.07.1982 - 31.08.1982


Tiedote:
Nyt Porin taidemuseossa esillä oleva Maire Gullichsenin taidekokoelmien osa kuvastaa kokoelman kansainvälistä taustaa ja samalla sen aikaansaajan elämäntyön merkitystä oman maamme taiteen kehitykselle.

Maire Gullichsenin mielenkiinto on kohdistunut voittopuolisesti Ranskan moderniin taiteeseen. Kosketus Ranskan taiteeseen on aina ollut Suomen taiteelle hedelmällinen kasvupohja. Kun maassamme viime vuosisadalla ei vielä ollut omaa pitkälle vievää taidekoulutusta, suomalaiset taiteilijat saivat Pariisissa sen teknisen valmiuden, jonka varassa luotiin vuosisadan lopun kultakausi. 1910-luvulla sai taiteessamme virinnyt uudenlainen värisuuntaus virikkeensä Ranskan jälki-impressionismista. Silloin oli jo selvästi havaittavissa kuvataiteemme jakautuminen tähän kansainvälisesti suuntautuneeseen väritaiteeseen ja raskaspoljentoisempaan kansalliseen ekspressionismiin. Maan valtiollisen itsenäistymisen myötä kansalliset arvot olivat voittopuolisesti suosiossa, mutta toivat mukanaan Suomen taiteen kuvaan myös yksitoikkoisuutta ja raskautta, tietynlaista oikeaoppisuutta, joka vei taiteen luomisesta ilon ja vapauden tuulahdukset.

Kun Maire Gullichsenin aktiivinen työskentely taiteen parissa 1930-luvulla etsi pysyvät muotonsa – aluksi Vapaan taidekoulun oppilaana, sitten Artekin ja Nykytaide ry:n perustajajäsenenä, tapahtui tämä kaikki taiteellisen luomisen vapauttamisen merkeissä. Vapaan taidekoulun oppilaat halusivat väriä, väriä ja taas väriä. Mistäpä esikuvat olisi etsitty muualta kuin lämpimästä Etelästä, Ranskasta ja osin myös Italiasta. Artekin ja Alvar Aallon modernismi pohjautui kansainväliseen funktionalismiin, ja Galerie Artekin ensimmäiset ulkomaiset näytteillepanijat olivat Fernand Léger ja Alexander Calder.

Juuri sodan alla 1939 järjesti Artek Helsingin taidehallissa suuren Ranskan modernin taiteen näyttelyn, jossa olivat mukana ranskalaisen modernin klassikot aina Bonnardia, Picassoa, Braquea ja Matissea myöten. Tämän saman näyttelyn tiimoilla syntyi myös ajatus Nykytaide ry:n perustamisesta päämääränään kiinteän kontaktin luominen suomalaisen ja kansainvälisen taiteen kehityksen välille.

”Puolustamani taide on kirkasta, se on älyn ja harmonian ilmaus”, lausui ranskalaisen konkretistisen taiteen puolustaja Denise René. Denise Renén galleria on ollut yksi niistä, joiden kanssa Maire Gullichsen on vuosien saatossa ollut yhteistyössä. Modernismin kirkkaus ja harmonia ovat myös Maire Gullichsenin kokoelman hallitsevat piirteet. Fernand Léger’stä kulkee selkeä linja 1950-luvun Klar Form 1951-näyttelyn taiteilijain – Arp, Pillet, Léger, Calder, Magnelli, Vasarély, Deyrolle, Mortensen ja Baertling – kautta suomalaiseen konkretistiseen suuntaukseen, jonka vahva tuki Maire Gullichsen on ollut läpi vuosikymmenten. Ohi abstraktin informalismin ja ohi rajujenkin realististen vaiheiden konkretismi on sitkeästi säilyttänyt jalansijansa meidän taiteessamme, jopa niin, että se on Suomen nykyisen abstraktin taiteen voimakas ja miltei ainoa elävä suuntaus. Tämä linja on ilmeisen hallitseva myös nyt nähtävän kokoelman niin ulkomaisessa kuin kotimaisessakin taiteessa.

Kansainvälisen taiteen kokoelmista köyhässä maassamme Maire Gullichsenin kokoelma on arvokas ja omaleimainen kokonaisuus. Harvinaisin ja tasokkain esimerkein se valaisee erästä kansainvälisen modernismin tärkeää osa-aluetta ja sen vaikutuksen säteilyä oman maamme taiteeseen.

Ohi tämän kubismista lähteneen linjan – jonka näyttävimpiä esimerkkejä ovat Juan Grisin voimakas asetelma, Léger’n, Braquen ja Vasarelyn kokoelmat – Maire Gullichsenin valpas silmä on kiintynyt moniin ainutlaatuisiin teoksiin, joiden tekijät luetaan uudemman kuvataiteen eittämättömiin klassikoihin: Max Ernst, Kandinsky, Paul Gauguin, Raoul Dufy, Jean Arp, Aristide Maillol, Henri Matisse, Joan Miro, Georges Rouault, Wols ym.

Maire Gullichsenille taide ei merkinnyt ensisijaisesti kokoilun kohdetta, vaan se on ollut erottamaton osa hänen rikasta elämäänsä. Siitä näkyvinä osoituksina ovat näyttelyyn liittyvät kuvakudokset, keramiikkatyöt, kirjat, shakkipeli… Hän on käytännössä toteuttanut taiteen uudistajien jo viime vuosisadalla hellimän ajatuksen, ettei ole korkeaa taidetta ja alempia taidelajeja, vaan että TAIDE ON YKSI.

(Näyttelyluettelosta ”Kotimaista ja ulkomaista taidetta Maire Gullichsenin kokoelmista” kirjoitus ”Taide on yksi”, kirjoittanut Salme Sarajas-Korte, julkaissut Porin taidemuseo)


JOHNNY FRIEDLAENDER: GRAFIIKKAA
04.09.1982 - 26.09.1982
JOHNNY FRIEDLAENDER


Tiedote:
Johnny Friedlaender on syntynyt 21.6.1912 Pless’ssä ( nyk. Pszczyna) apteekkarin poikana. Koulun jälkeen hän opiskeli 1920-luvun lopulla Preslaun taideakatemiassa professori Otto Müllerin, myöhemmin Carlo Mensen johdolla. Tuolta ajalta ovat peräisin hänen ensimmäiset etsauksensa ja litografiansa. 18-vuotiaana hän muutto Dresdeniin, missä osallistui ensimmäiseen näyttelyynsä. Hitlerin valtaantulon jälkeen Friedlaender, vapauduttuaan keskitysleiristä, uutti Tsekkoslovakiaan 1935. Ensimmäisen huomiota herättäneen akvarelli- ja grafiikkanäyttelynsä Friedlaender järjesti Haagissa 1937 siirryttyään Tsekkoslovakiasta Itävallan, Sveitsin, Ranskan ja Belgian kautta Hollantiin. Joulukuussa 1937 Friedlaender muutti Pariisiin, missä hän pakolaisena viikoittain joutui uusituttamaan opiskelulupansa. Pariisissa hänen töitään oli esillä useissa ryhmänäyttelyissä ( ”L’Equipe”, ”Matiéres et Formes”), ja mm. Andre Lhote kirjoitti jo 1937 Friedlanderin töistä artikkelissaan La Nouvelle Revue Francaisessa.

Toisen maailmansodan jälkeen Friedlaender toimi Pariisissa vapaana taiteilijana ja teki kuvituksia useisiin aikakauslehtiin. Vuodesta 1947 hän oli säännöllisesti esillä Salon de Maissa (1969 asti) ja 1948 hän perusti ateljeensa ”L’Ermitage” Rue St. Jaquesilla. Noista ajoista lähtien Johnny Friedlaender on järjestänyt lukuisia näyttelyitä eri puolilla maailmaa Euroopassa, Yhdysvalloissa, Latinalaisessa Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa. Freidlaender on koonnut ympärilleen myös lukuisia nuoria taiteilijoita ns. Friedlaenderin Pariisin kouluun 1950- ja 1960-luvulla.

Porin taidemuseossa esillä olevassa Johnny Friedlaenderin Grafiikannäyttelyssä on esillä 128 työtä vuosilta 1950-1982. Näyttely osoittaa, että Friedlaender on vuosien aikana pysynyt uskollisena hienostuneelle ja persoonalliselle muoto- ja värikielelleen.


SATUKUVIA PÄIVÄKOTINÄYTTELY
04.09.1982 - 19.09.1982



Tiedote:
Matka taiteen maailmaan alkaa lapsena. Ensimmäiset porrasaskelmat astutaan. Ne on hyvä astua kun mieli on avoin, mielikuvitus rajaton.

Satukuvia –näyttelyn ajatuksena on ollut antaa ainespuita matkalle kuvaan, runoon. Herätellä, viritellä, tuoda lähelle.

Satukuvia –sarjan taulut on valittu Porin taidemuseossa pidetyistä näyttelyistä. Taiteilijoina ovat Nikolai Lehto, Raimo Kanerva, Eira Ruottunen, Virpi Vanas, Sinikka Palonen ja Pirkko Valo.

Satukuvat ovat iloista taidetta. Niille, joissa asuu unelma, satu ja huumori. Satukuvat löytävät aineksensa kansantaiteesta, lasten maailmasta, unesta, tarinoista, lipan alta, mielikuvituksen rikkaudesta. Sen maailma on täynnä inhimillisyyttä, yksityiskohtien rikkautta, oikeutta nähdä asiat tavallaan.

Iloisuus on päällimmäinen ilme. Sen takana paljastuu elämä koko tuntojensa laajuudessa, tummatkin sävyt, muistot, pelot, toiveet, haaveet.

Satukuvia –näyttelyn taulujen yhteyteen on runot kirjoittanut Kari Levola, nuori porilainen kirjailija, joka on kirjoittanut lastennäytelmiä, nuoren romaanin ”Kattohaukka”, runokokoelman ”Avovedet”, filmikäsikirjoituksia ja lauluja. Esikoiskokoelmastaan Kari Levola sai Porin kaupungin taidepalkinnon 1980 ja J.H. Erkon palkinnon 1981.

Runoissa on pyritty löytämään polkuja maalauksiin, tunnelmien virityksiä, näkemään värejä, yksityiskohtia, miettimään niiden ajatuksia. Polut jatkuvat, hyvässä taideteoksessa voi vaeltaa loputtomiin. Löytää aina uutta, ajateltavaa, kuviteltavaa.

Satukuvia –näyttely on tarkoitettu päiväkoteihin ja ala-asteille ja kaikkialle lasten keskelle, virikkeeksi kuvaan, runoon. Tämä on alkua. Näistäkin taideteoksista voi kirjoittaa toisia runoja, lukemattomia. Ja runoista voi maalata toisia tauluja. Jatkakaa te.

Näyttely on esillä Porin taidemuseossa 4.-19.9.1982. Sen jälkeen näyttely on lainattavissa Porin taidemuseosta. Näyttelystä on valmistettu myös erillinen lainattava diasarja.


LATVIAN KUVATAIDETTA
01.10.1982 - 24.10.1982


Tiedote:
Latvian ammatillisen taiteen historia lasketaan vajaaksi kahdeksi vuosisadaksi. Ensimmäiset latvialaiset taiteilijat saivat ammattikoulutuksensa tsaarin Venäjän taidekeskuksissa, pääasiassa Pietarissa ja Moskovassa, mistä tuotiin realismi taiteen perinteisiin. Tämän vuosisadan alkupuolella suuntaus entisestään rikastui saatuaan vaikutteita Länsi-Euroopan taiteen uusista virtauksista, impressionismista, ekspressionismista, täplämaalauksesta, kubismista ja fauvismista. Tämän päivän neuvostolatvian kuvataiteen pääasialliset piirteet kaikessa monipuolisuudessaankin ovat elämän realistinen kuvaus, pelkistetty muoto, värin tutkimus ja oman väri-ilmeen kehittäminen. Samalla on tunnusomaista taiteellisen käsialan moninaisuus ja yksilöllisyys.

Latvian nykytaiteen yleisilmeestä saa käsityksen Porin taidemuseon näyttelystä, jossa on mukana 45 eturivin taiteilijaa. Heistä mm. Leo Svemps (1897-1975) on toiminut professorina ja rehtorina Latvian taideakatemiassa, Indulis Zarinš (s.1929) toimii professorina Latvian taideakatemiassa ja on saavuttanut Latvian SNT:n kansantateilijan arvonimen ja Džemma Skulme (s. 1925) on niinikään saavuttanut Latvian SNT:n kansantaiteilijan arvonimen.

Latvian kuvataiteen näyttely liittyy ystävyyskaupunkien Porin ja Riikan kulttuurivaihto-ohjelmaan vuonna 1982.


HELMTRUD NYSTRÖM: GRAFIIKKAA
29.10.1982 - 07.11.1982
HELMTRUD NYSTRÖM


Tiedote:
Helmtrud Nyström on syntynyt 1939 Hannoverissa, mutta asuu ja työskentelee nykyisin Ruotsissa, jonne hän saapui 1961 tarkoituksenaan alun perin opiskella puutarhataidetta ja valmistua puutarha-arkkitehdiksi. Kasvitieteen tuntemus ja kasvien ryhmittely hänen teoksissaan tarjoavatkin tämän suuntaisia vinkkejä.

Nyström tekee monivärivedoksensa kolmella eri laatalla ja käyttää useimmiten pehmeäpohjaa yhdistettynä akvatintaan. Hänen väriskaalansa on kauttaaltaan sinisen, punaisen ja keltaisen eri muunnelmia. Alin ”kantava kuva” on usein sininen. Taiteilija työskentelee aina suoraan ja impulsiivisesti ilman luonnoksia ja mallia itse työn tapahtuessa laatalla ja kuvan syntyessä syövytysprosessin kuluessa. Hänen teoksistaan henkii satumaailman kiehtova todellisuus, jolla on runollista voimaa. Teemana esiintyy usein ekologiaan ja luonnonsuojeluun liittyvät aiheet, ja teoksille on ominaista leikillinen naiivius.

Helmtrud Nyström opiskeli 1963-67 Malmössä Forumin taidekoulussa maalausta, mutta löysi sitten tiensä Bertil Lundgrenin grafiikkakouluun, josta valmistui 1972. Hän on osallistunut vuodesta 1968 alkaen kansainvälisiin grafiikkanäyttelyihin ja –biennaaleihin mm. Firenzessä, Krakovassa, Bradfordissa, Buenos Airesissa, Grenchenissä, Göteborgissa, Tukholmassa, Heidelbergissä, Frechenissä ja Jyväskylässä. Graphica Creativa ’81 näyttelypalkinnon lisäksi taiteilija sai I palkinnon Frechenin 5.grafiikkabiennaalissa 1978.

”Ruotsin taide-elämässä – ehkä myös suuremmissa yhteyksissä – Helmtrud Nyström on kukoistava ja hyvin erikoinen taiteilija. Hän on outo lintu”, kirjoittaa ruotsalaisgraafikko Svenrobert Lundqvist Taide-lehdessä 4/1982.

Näyttely on ollut esillä Helsingissä Suomen Taidegraafikot -galleriassa ja Jyväskylässä Alvar Aalto –museossa.


ENSIO LAMBERG: TEOKSIA VUOSILTA 1939-82
11.11.1982 - 12.12.1982
ENSIO LAMBERG


Tiedote:
Ensio Lamberg, taidemaalari ja –graafikko on syntynyt Sortavalan maalaiskunnassa v.1922. Hän opiskellut Vapaassa taidekoulussa sekä yksityisesti Unto Pusan johdolla. Opintomatkoja hän on tehnyt Ranskaan, Espanjaan ja Marokkoon vuonna 1955 sekä Norjaan 1959. Lamberg on osallistunut lukuisiin kotimaisiin ja ulkomaisiin yhteisnäyttelyihin vuodesta 1952 lähtien, viimeksi mm. Banska Bystrican kansainväliseen puupiirrosbiennaleen Tsekkoslovakiassa tänä vuonna. Yksityisnäyttelyitä hänellä on ollut useilla paikkakunnilla v:sta 1956. Ensio Lambergin teoksia on mm. Suomen valtion, useiden kaupunkien sekä museoiden kokoelmissa.

Porin taidemuseossa esillä olevassa näyttelyssä on yhteensä 174 työtä vuosilta 1939-82. Vanhimmat työt ovat akvarelleja, aiheena mm. Sortavalan seutu ja Äänisjärven näkymät. Ensimmäiset öljyvärityöt ovat 1940- luvun loppupuolelta. Opiskelu Vapaassa taidekoulussa ja Unto Pusan johdolla 1950-luvulla antoi töille uutta kubistista leimaa. Informalismin vaikutteet taas tuovat teoksiin kokonaan uudenlaista aiheen käsittelyä seuraavalla vuosikymmenellä, mainiona esimerkkinä ”Sortuneet muurit” vuodelta 1962. Lisäksi näyttelyssä on sekatekniikkatöitä, joihin tuotanto viime vuosina on painottunut, sekä puupiirroksia, joiden aihemaailma keskittyy läheiseen elinympäristöön ja luontoon. Näyttelyn töistä noin kolmasosa on väripuupiirroksia.

Näyttely on avoinna Porin taidemuseossa 12. joulukuuta asti.


ITALIAN MAISEMIA
12.11.1982 - 12.12.1982
JOHANNES RANTANEN


Tiedote:
Johannes Rantasen näyttely käsittää kolmisenkymmentä Toscanassa maalattua öljymaalausta vuosilta 1981-82. Taiteilija on työskennellyt talvella 1981 kolme kuukautta Grassinan ateljeetalossa Firenzen lähellä. Marraskuusta 1981 toukokuuhun 1982 hän työskenteli yli seitsemän kuukautta Arsinan kylässä Luccan lähellä. Näyttelyn teoksista heijastuu ihastus noihin rikkaisiin maisemiin: vuorten ja kukkuloiden alati vaihtuviin väreihin, uudenlaiseen sineen, viini- ja oliivitarhojen rytmeihin, kukkiviin mantelilaaksoihin, erilaiseen valoon, vanhoihin maalaistalorykelmiin, pinjoihin, sypresseihin.

Johannes Rantanen on syntynyt Muuramessa v. 1945. Fil.lis. Rantanen on toiminut taidehistorian assistenttina 1968-74 ja apulaisprofessorina 1974-78 Jyväskylän yliopistossa. Vapaana taiteilijana hän on ollut 1978 lähtien. Johannes Rantanen on osallistunut yhteisnäyttelyihin vuodesta 1972 lähtien. Yksityisnäyttelyitä hän on järjestänyt vuodesta 1967 lähtien.

Johannes Rantasen yleisöluento aiheesta ”Taiteilijan asema kuvataiteen historian valossa” järjestetään Porin taidemuseossa sunnuntaina 12.12.1982 kello 15.


PORIN TAIDE- JA TAIDETEOLLISUUSYHDISTYKSEN 75-VUOTISJUHLANÄYTTELY
15.12.1982 - 16.01.1983


Tiedote:
Porin Taide- ja Taideteollisuusyhdistys perustettiin vuonna 1907. Tässä maan viidenneksi suurimmassa teollisuuskaupungissa oli silloin runsaat 16 000 asukasta. Kaupunki eli kiivasta nousukautta kuten koko maakin. Teollistuminen oli hyvällä alulla. Oli varaa kulttuuriin. Noususuhdanne yhdistettynä siihen korkeaan kansalliseen itsetuntoon, joka oli herännyt edellisellä vuosisadalla innosti kiinnittämään huomiota erityisesti suomalaiseen taiteeseen ja taideteollisuuteen. Suomalainen kulttuuri haluttiin tunnustaa ja sitä haluttiin tukea. Porin Taide- ja Taideteollisuusyhdistyksen syntyä ei siis voi ihmetellä. Sen sijaan voi ihmetellä sitä, että vastaavia yhdistyksiä perustettiin maahamme niinkin vähän kuin niitä perustettiin.

Näyttelyssä oli mukana töitä seuraavilta taiteilijoilta:
Grigori Auer, Willy Baer, Emil Cedercreutz, Gambogi Elin Danielson, J.W. Dielhardt, Albert Gebhardt, Elis Ismari, Hugo Koivuniemi, Ensio Lamberg, Reino Lehikoinen, Into Linturi, Viktor Malmberg, Kaisa Mäkelä, Otto Mäkilä, Jussi Pohjonen, Antti Saarela, Alpo Sailo, Olga Schehanova-Schishkova, Lennart Segerstråle, Vilho Sjöström, Anna Snellman, Eero Snellman, Eveliina Särkelä, Johannes Takanen, Erkki Tanttu, Aukusti Tuhka, Einari Vehmas ja Jussi Vikainen.


PORIN TAITEILIJASEURAN 35-VUOTISJUHLANÄYTTELY
17.12.1982 - 16.01.1983


Tiedote:
Näyttelyssä oli mukana töitä seuraavilta taiteilijoilta:
Noora Aarnisalo, Seppo Anttila, Aarne Elomaa, Leena Harhaluoma, Marja-Leena Hietanen, Anne Honkasalo, Tuula Hölsö, Tuula Juti, Anja Karkku-Hohti, Sievä Kauppinen, Onni Kerola, Elli Kirmanen, Anna-Liisa Koskinen, Sirpa Koskinen, Mikko Kättylä, Jorma Lahti, Ensio Lamberg, Jouni Lehtinen, Jarmo Lepistö, Anja Levoranta, Henry Merimaa, Markku Mäkelä, Leea Mäkilä, H. Mäkinen, Pertti Mäkinen, Alli Nurmi, Tuula Raunela, Eira Ruottunen, Sulo Salmi, Aarre Salminen, Erik Sermala, Pekka Solin, Tuula Solin, Tauno Söderberg, Toivo Tala, Juhani Tarna, Marja Tarna, Lea Turto, Jari-Pekka Vanhala, Helky Wiren, Ari Virtanen, Alpo Vuorisalo sekä lisäksi Olavi Jalkasen muistoryhmä.



 

 

 

Kokoelmat & Arkisto

Kokoelmat

Vuosikertomukset

Näyttelyjulisteet

Museo- ja yleisötapahtumat

Näyttelyarkisto

Kausiohjelmat (Haitarit)

Luentosarjat

Mediajulkisuus

Kokoelmapoliittinen ohjelma

Tutkimus - Artikkelit

Performanssiarkisto D-ark

Videos

 

 

 

 
                 

 

 

 

 

 

Yhteystiedot


PORIN TAIDEMUSEO
Eteläranta, 28100 PORI, FINLAND
p. +358 44 701 1080
taidemuseo@pori.fi

 

 

©  Pori Art Museum | Porin taidemuseo