PORIN TAIDEMUSEO
Eteläranta, FI-28100 PORI, FINLAND
Avoinna ti-su 11-18, ke 11-20. Vapaa sisäänpääsy keskiviikkoisin klo 18-20.
Liput: 5 / 2,5 euroa, Perhelippu 10 euroa.


Näyttelyarkisto


 

  Valitse vuosi:

1979 1980 1981 1982
1983 1984 1985 1986
1987 1988 1989 1990
1991 1992 1993 1994
1995 1996 1997 1998
1999 2000 2001 2002
2003 2004 2005 2006
2007 2008 2009 2010
2011 2012 2013 2014
2015 2016

 

  tai
etsi hakusanalla tai sanan osalla

 

Näyttelyt vuonna 1981

 


JEAN BAZAINE: AKVARELLEJA
30.01.1981 - 22.02.1981
JEAN BAZAINE

Tiedote:
Jean Bazaine syntyi Pariisissa 1904. Hän kuuluu uuden ranskalaisen maalarisukupolven perustajiin – sukupolveen, joka alkoi saada huomiota osakseen juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä. Bazaine on säännöllisesti pitänyt näyttelyitä vuodesta 1949 lähtien mm. Galerie Maeghtissa Pariisissa.

Esillä oleva näyttely on valikoima taiteilijan uusimpia akvarelleja. Bazainen akvarellitekniikka on ”puhdasta ja kovaa työtä”, kuten hän itse sanoo. Se ei ole sitä kevyttä luonnostelua, mitä akvarellilla yleensä tarkoitetaan, vaan Bazainen sanotaan olevan taiteen historiassa ensimmäinen, joka omaperäisellä tavallaan on pystynyt hyödyntämään akvarellitekniikan äärimmäiset mahdollisuudet. Hän on pystynyt akvarelleillaan esittämään jotakin aivan ainutlaatuista. Bazaine käyttää paksua, huokoista paperia, kastelee ja hankaa väripintaa rievuilla, käyttää eri vahvuisia siveltimiä saadakseen esille värien eriasteisen läpikuultavuuden ja paperin huokoisuuden. Tuloksena on erikoinen, rikas ja tuore ilmaisu.

Osa esillä olevista teoksista heijastaa ylimenovaihetta Bazainen taiteessa. Akvarellitekniikka on hänelle keino mahdollisimman askeettiseen ja yksinkertaiseen ilmaisuun sekä muodon ja värin tiivistämiseen. Vaikka Bazainen akvarellit ovat ”nimettömiä”, hän ei kuitenkaan ole kehittämässä puhtaasti abstraktia ilmaisua. Töiden taustalla on Bretagnen luonto – meri, valo ja avaruus.


CIACOMO MANZÚ: GRAFIIKKAA, PIIRUSTUKSIA, VEISTOKSIA
30.01.1981 - 22.02.1981
CIACOMO MANZÚ

Tiedote:
Ciacomo Manzú, kuvanveistäjä ja graafikko, on syntynyt 1908 Bergamossa, Italiassa. Opiskeltuaan Pariisissa hän muutti Milanoon 1930. Myöhemmin Manzú palasi Pariisiin ja syventyi moderniin taiteeseen, ja jo 1930-luvun lopulla hänen työnsä herättivät suurta kiinnostusta Pariisissa, Milanossa, New Yorkissa ja Venetsian biennaaleissa.

Kuvanveiston ohella piirros ja etsaus ovat aina olleet Manzún tuotannossa etusijalla. Manzúlle piirros on muodon visuaalinen ilmentymä, ja jotta runouden pystyy ilmentämään piirroksella, on tajuttava sen rakenne, ulottuvuudet ja rytmi. Lisäksi Manzún uskollisuus muutamille, muodon ongelmia käsitteleville teemoille osoittaa, että hän on figuratiivisen taiteen ja elävän muodon mestari.

Manzú nimitettiin vuonna 1940 Milanon Accademia di Brenan professoriksi sekä Torinon akatemian professoriksi. Hän on osallistunut lukemattomiin kansainvälisiin näyttelyihin ja saanut merkittäviä tunnustuksia.

Suomeen Ciacomo Manzún grafiikkaa ja piirustuksia käsittävän näyttelyn on tuottanut Eurographica. Esillä olevat pronssiveistokset on lainattu Ateneumin taidemuseon kokoelmista.



ANITRA LUCANDER: MAALAUKSIA, PIIRUSTUKSIA, GRAFIIKKAA
28.02.1981 - 22.03.1981
ANITRA LUCANDER

Tiedote:
Vuonna 1918 syntynyt Anitra Lucander on opiskellut Vapaassa taidekoulussa 1946-49. Hän kuului 1950-luvun alun ensimmäisiin abstraktin taiteen edustajiin. Ensimmäisen kerran Anitran Lucanderin töitä oli esillä Helsingissä 1951. Sen jälkeen hän kehittyi nopeasti kuuluisaksi taiteilijaksi ja on osallistunut lukuisiin näyttelyihin ulkomailla Yhdysvaltoja ja Kiinaa myöten.

Nyt esillä olevat maalaukset ovat vaaleita, ilmavia, osittain abstrakteja töitä. Näyttely käsittää 42 maalausta, joista suurin osa on taitelijan uusinta tuotantoa. Anitra Lucanderin uusimmista töistä on kuitenkin abstraktin vaikutelman ohella löydettävissä muotoja ja hahmoja, usein impressionismin sävyttämiä. Mukana on piirroksiakin, mutta hän itse on kiinnostunut erityisesti väreistä.

Anitra Lucander on suunnitellut myös tekstiilitöitä, mm. kirkollisia tekstiilejä sekä toiminut asiantuntijana julkisten rakennusten värejä määrättäessä.



INA COLLIANDER: GRAFIIKKAA, PIIRUSTUKSIA, MAALAUKSIA
09.04.1981 - 28.04.1981
INA COLLIANDER


Tiedote:
Ina Colliander (s. 1905 Pietarissa) on opiskellut sekä Venäjällä että Suomessa. Taiteilijauransa alusta lähtien hän on pysynyt uskollisena omaksumalleen ilmaisutavalle. Collianderin taiteen lähtökohtana on ollut Pietarissa eletty nuoruus ja siellä omaksuttu harras ortodoksinen, sielullisesti syventynyt näkemys. Tätä hän on ilmentänyt bysanttilaiseen perinteeseen nojautuvissa, yksinkertaisen juhlavissa enkelihahmoissaan, joissa on selviä muistumia ikonitaiteesta. Toisaalta hänen puupiirroksistaan saattaa löytää slaavilaisen kansantaiteen riemukasta väri- iloa samoin kuin haurasta ja herkkää ilmaisua Ellen Thesleffin tapaan.

Ina Colliander on tehnyt myös metalligrafiikkaa, varsinkin 1960-luvun alkupuolella sarjan kuivaneulapiirroksia. Näyttelyssä mukana olevat öljymaalaukset sekä pääasiassa Keski- ja Etelä- Euroopassa maalatut akvarellityöt ovat valoisia ja ilmavia, ranskalaisen väritaiteen perinteen hengessä tehtyjä. Mukana on myös muutamia väriliitutöitä.

Näyttelyssä on esillä 62 teosta.


VALOKUVIA STRALSUNDISTA,
SUOMI-DDR-SEURAN 25-VUOTISJUHLANÄYTTELY

09.04.1981 - 28.04.1981


Tiedote:
1. Stralsundin kaupungin raatihuone
2. Vilkasta hyörinää bulevardilla
3. Rathausplatzin suihkulähteet
4. Leninplatz Vanhassa kaupungissa
5. Stralsundin raatihuone kaupunginvaakunoineen
6.-9. Vanhoja päätytaloja entisöidään
10. Nuorisoravintola ”Torschliesserhaus”
11. Näkymä nuorisoravintolaan ”Torschliesserhaus”
12. Puolalaiset rakennustyöläiset entisöivät kaupunginmuuria
13. Juhlaesityksiä museossa
14. Osa kaupunginmuuria entisöinnin jälkeen
15. Juhlaesityksiä museossa
16. Näkymä kaupungin arkistoon
17. Ravintola ”Störtebekerkeller” entistämistöiden jälkeen
18. Merimuseo
19. Avaruuslentäjä Siegmund Jahn tutustumassa kaupungin arkistoon
20. Työläisten kulttuurijuhlien avajaiset raatihuoneen edustalla
21. Vanhaa hääperinnettä
22. Kansanjuhla kaupungin kaduilla
23. SED:n keskuskomitean edustajia Stralsundissa työläisten kulttuurijuhlan merkeissä
24. Hyörinää kaupungin muurilla
25. Kaikkein nuorimpia kamppailemassa mitaleista
26. Leikkiä ja urheilua
27. Vanhuksillemme on taattu rauhallinen elämänehto
28. Jürgen Heuser, painonnoston raskaansarjan maailmanmestari, keskustelemassa nappulasarjan urheilijoiden kanssa
29. Uusi asumalähiö, Knieper West
30. Uusia ostoshalleja
31. Asumalähiön kouluja
32. Omakotitaloja
33. Omakotitaloja
34. Virkistäytymistä uimarannalla
35. Koggeja Stralsundin satamassa työläisten kulttuurijuhlan merkeissä
36. Näkymä aallonmurtajalta Stralsundin satamaan
37. Näkymä purjehdussatamaan Rügendammilla
38. Purjeveneitä Strelasundilla
39. Lastausta satamassa
40. Supertroolari Atlantik satamalaiturissa lipunvaihtoa suorittamassa
41. Sataman sisääntuloväylä lintuperspektiivistä katsottuna
42. Kaupungin suurin työpaikka ”Volkswerft” -telakka
43. Ankara talvi 1978/79
44. Stralsundin asukkaita lumitöissä
45. Stralsundin ympäristöä
46. Ferdinand von Schill, husaarirekimentin komentaja kaatunut 1809 Strelasundissa
47. Kaupunkimme entisen pormestarin Lambert-Steinwichin muistopatsas
48. Veistoksen vihkiminen uudella asuinalueella
49. Työläisjohtaja Ernst Thälmannin muistopatsas
50. 2. maailmansodassa kaatuneille neuvostosotilaille pystytetty muistomerkki


PORIN TAITEILIJASEURAN VUOSINÄYTTELY
03.05.1981 - 31.05.1981


Tiedote:
Porin taiteilijaseuran vuosinäyttely esittelee noin 80 työn voimin taiteilijaseuran jäsenten ja seuraan kuulumattomien lahjakkaiden taiteilijoiden töitä, joista valtaosa on maalauksia. Porin taiteilijaseura järjestää myös näyttelyyn liittyen erilaisia tilaisuuksia.

Taiteilijaseuran näyttelyssä on töitä seuraavilta taiteilijoilta: Nora Aarnisalo, Seppo Anttila, Aarne Elomaa, Raimo Huittinen, Vesa Ilmaranta, Sauli Iso-Lähteenmäki, Pirjo Jorma, Tuula Juti, Sievä Kauppinen, Onni Kerola, Esko Koivukari, Annaliisa Koskinen, Ensio Lamberg, Anja Levoranta, Into Linturi, Assi Madekivi, Henry Merimaa, Pertti Mäkinen, Airi Nummelin, Erkki Pispala, Olli-Pekka Riihikoski, Eira Ruottunen, Kaarina Salmelin, Sulo Salmi, Erik Sermala, Pekka Solin, Eeva-Liisa Sorainen, Tauno Söderberg, Toivo Tala, Juhani Tarna, Marja Tarna, Olavi Vaahtera, Ari Virtanen ja Alpo O. Vuorisalo.


KANKAANPÄÄN JA PORIN TAIDEKOULUJEN KEVÄTNÄYTTELYT
09.05.1981 - 20.05.1981


Tiedote:
Satakunnassa on kaksi taidekoulua, mikä on harvinaislaatuista koko Suomessa. Kankaanpään taidekoulu toimii kolmivuotisena ja päiväkouluna. Porin taidekoulun on puolestaan kolmivuotinen iltakoulu. Tämä näkyy myös kevätnäyttelyissä. Kankaanpään taidekoulusta on esillä suurikokoisia maalauksia ja veistoksia sekä grafiikkaa. Kankaanpään taidekoulussa on oppilaita 47, ja töitä on esillä kaikilta vuosikursseilta yli 200. Porista on maalauksia ja grafiikka, veistokset puuttuvat koulun tilanpuutteen takia.

Porin taidekoulun opiskelijoita
Tuija Grönholm, Mirja Hakala, Ritva Harjula, Reijo Hautaoja, Marja-Leena Hietanen, Anne Honkasalo, Pirjo Jorma, Sinikka Kallio, Merja Kalliomäki, Sirpa Kettula, Mikko Kivitie, Sirpa Koskinen, Laila Kylä-Tuomola, Jorma Lahti, Pirkko Lepistö, Tiina Liivola, Markku Mäkelä, Liisukka Oksa, Pia Puisto, Tulla Raunela, Armas Rintala, Sinikka Santikko, Petri Seittonen, Riitta Tuomola, Sini Tyni, Marjo Vanha-Patokoski ja Ulla Vestu.

Kankaanpään taidekoulun opiskelijoita
Tuomo Blomqvist, Päivi Helin, Juha Helminen, Kari Jylhä, Anne-Maria Kari, Anne Karjalainen, Sirpa Ihanus, Ari Kiiskilä, Marja Kolu, Ari Kutila, Eija Lappalainen, Jari Luukkanen, Rauno Lepistö, Kari Maijala, Sisko Mäkelä, Heikki Mäkinen, Irmeli Mäkilä, Tuula Moilanen, Anne Niemi, Jussi Nuolivaara, Leena Ojala, Caroline Pipping, Eino Räsänen, Susanne Sandström, Raija Suutari, Mikko Uotila, Anna-Liisa Vertanen ja Tuula Ylivinkka.


RUUSUPALETTI, KOTIMAISTA NYKYTAIDETTA
03.06.1981 - 28.06.1981


Tiedote:
Ruusupaletti on kutsunäyttely, johon osallistuu 48 taiteilijaa 241 teoksella. He edustavat tasaisesti erilaisia ilmaisukeinoja, tyylisuuntia ja ikäluokkia. Taiteilijoiden kotipaikat painottuvat ymmärrettävästi Helsingin ympäristöön, mutta muukin Suomi on edustettuna kohtalaisen hyvin. Ruusupaletti valloittaa kokonaan ison näyttelyhallin. Se antaa hyvän kuvan tämän päivän suomalaisesta maalaustaiteesta, grafiikasta ja kuvanveistosta. Jokaiselta tekijältä on mukana monta teosta, joten katsojalla on mahdollisuus tutustua monipuolisesti kunkin taiteilijan tuotantoon.

Seuraavat taiteilijat ovat mukana Kulttuurityöntekijäin Sosiaalidemokraattisen yhdistyksen ja Työväen Sivistysliiton järjestämässä Ruusupaletti -näyttelyssä:
Olavi Aaltonen, Lauri Ahlgren, Ilppo Alho, Veikko Eskolin, Mauri Favén, Maria Hall, Esko Heikkilä, Ilppo Heikuri, Raimo Heino, Kauko Hämäläinen, Tuomo-Tapio Immonen, Ahti Isomäki, Raimo Kanerva, Erkki Kannosto, Oka Karvonen, Vladimir Kopteff, Veikko Koskinen, Ipi Kärki, Seppo Kärkkäinen, Tero Laaksonen, Markku Laitakari, Lauri Laitala, Veikko Laukkanen, Pirkko Lepistö, Tauno Leppänen, Tuomas Mäntynen, Antti Neuvonen, Asta Niemistö, Antti Niinimäki, Hannu Ojala, Antero Olin, Vieno Orre, Olli Pohjola, Olavi Pulkkanen, Kimmo Pyykkö, Päiviö Pyöttiälä, Olli Reima, Helga Reinikainen, Toivo Rossi, Katriina Salo, Erkki Santanen, Aimo Taleva, Seija Toivola-Koski, Pentti Tulla, Heikki Tuomela, Tanja Ubaleht, Pirkko Valo ja Carl Wargh.


BELGRADIN NUORTEN TAITEILIJOIDEN NÄYTTELY SUOMESSA
09.06.1981 - 28.06.1981


Tiedote:
Perusajatus tätä näyttelyä suunniteltaessa on ollut seuraavanlainen: on haluttu esittää ystävällisessä mutta maantieteellisesti ja kulttuurisesti kuitenkin kaukaisessa ympäristössä erilaisia nuoremman, Belgradissa vaikuttavan tai siellä aloittaneen ja muualla, joskus jopa Jugoslavian rajojen ulkopuolella, jatkavan taiteilijapolven (yleensä alle 35-vuotiaiden) edustamia suuntauksia.

Tällainen lähtökohta ei ole syntynyt siitä käsityksestä, että nykypäivän taide jakaantuisi joidenkin ”paikallisten” koulukuntien mukaan tai että yhden alueen taidetta tulisi tarkastella vain omana itsenäisenä kokonaisuutenaan, kuin jotain suljettua ja eristettyä maailmaa. Samoin on muistettava, että taide-elämä on erottamaton osaympäristönsä sosiaali- ja kulttuurioloja ja että se on monessa suhteessa riippuvainen kokonaistilanteesta ja että se myös vaikuttaa tuon ilmapiirin henkisen olemuksen jatkuvaan kehittymiseen ja muuttumiseen. Siten voidaan sanoa, että vaikka nuorten taide on sidoksissa Belgradin keskukseen, on se samalla osa sitä yleistä (kansainvälistä) tilannetta, joka tänään vallitsee Jugoslaviassa. Se on myös osa lähiympäristönsä kulttuuria, mistä seuraa, että juuri tässä ympäristössä välittömimmin huomataan näiden prosessien seuraukset.

Ilmiöiden monimutkaisuus, tämän näyttelyn taiteilijoiden ja näyttelyesineiden määrä on kyllin laaja välittämään mielenkiintoisen katsauksen Belgradin nuorten taiteilijoiden työhön viimeisten kymmenen vuoden aikana. Lisäksi tällä näyttelyllä halutaan enemmänkin antaa ymmärtää kuin avoimesti osoittaa, minkälaisessa henkisessä ja yhteiskunnallisessa ilmapiirissä nämä ilmiöt muotoutuivat ja kehittyivät. Osatekijöiden yhdistämisestä ja taiteilijoiden henkilökohtaisesta panostuksesta on syntynyt tämän näyttelyn taiteellinen tuotanto.

(Julkaisusta ”Jugoslavialaisia kuvia” Jerko Denegrin kirjoituksesta ”Belgradin nuorten taiteilijoiden näyttely Suomessa” referaatti)


UNKARIN AVANTGARDE
03.07.1981 - 26.07.1981


Tiedote:
Unkarin historiassa on myrskyisiä piirteitä, jotka voidaan liittää maan maantieteelliseen sijaintiin. Unkarin taide on myös kautta aikojen joutunut valtapoliittisten ja kansainvälisten tapahtumien pyörteeseen. Jo esihistoriallisina aikoina kulttuurin kukoistuskaudet ovat rajusti katkenneet mutta paremmat suhdanteet ovat jälleen pian tulleet tilalle.

Unkari on saanut usein seistä tapahtumien keskipisteessä. Valitettavasti usein dramaattisten ja onnettomien tapahtumien keskellä. Näihin voidaan meidän aikanamme lukea maata toisen maailmansodan aikana kohdannut laaja hävitys joka koski tietenkin myös maan kulttuurielämää.

Meidän vuosisatamme dramaattiset tapahtumat heijastuvat myös tästä Unkarin taiteen ja kulttuurin näyttelystä, joka on aikaisemmin ollut esillä Lontoossa, Roomassa, Genevessä, Pariisissa ja Budapestissä ja joka nyt esitellään suomalaiselle yleisölle. Näyttely osoittaa sen kuinka unkarilainen taide, jota 1900-luvun alkuun asti hallitsi akateeminen maalaus ja eklektiset tyylit, sai äkkiä elää avantgardistisen hyökyaallon.

Nykytaide syntyi Unkarissa suurin piirtein samaan aikaan kuin meillä mutta se sai kiihkeämpiä muotoja johtuen muun muassa siitä, että maan sosiaalinen rakenne erosi niin suuresti muista Euroopan maista. Kuvaavaa Unkarin taiteen tilanteelle oli myös se, että monien radikaalien taiteilijoiden täytyi jättää maa epäonnistuneen vallankumouksen jälkeen 1919. Heidän ansiostaan tuli kuitenkin muu maailma tietoiseksi Unkarin modernista taiteesta.

Unkarilaisen avantgardismin näyttely on rengas Suomen ja Unkarin välisessä kulttuurivaihtosopimuksessa. Lienee yleisesti tunnettua, että maidemme välillä on jo kauan ollut erityisen vilkas yhteistyö kulttuurin alueella. Kuvataiteen alueella lienee myös aihetta muistuttaa tämän vuosisadan aikana tapahtuneesta runsaasta vuorovaikutuksesta suomalaisen ja unkarilaisen taiteen välillä.

Näyttelyn vastaanottajat täällä Suomessa haluavat kiittää kaikkia niitä laitoksia ja yksityisiä ihmisiä, jotka ovat hoitaneet näyttelyn järjestelyt Unkarissa. Erityiset kiitokset ansaitsee rouva Gyöngyi Eri, Budapestissa sijaitsevan Kansallisgallerian apulaisjohtaja, joka on vastannut sekä tästä näyttelystä että viime vuonna Budapestissa näytteillä olleesta suomalaisesta Muoto ja rakenne -näyttelystä. Haluamme kiittää myös miellyttävästä yhteistyöstä Unkarin suurlähetystöä Suomessa, sen johdossa olevaa suurlähettiläs tohtori Tivadar Matusekia ja Tamás Gátin johdolla toimivaa vasta avattua Unkarin kulttuurikeskusta, joka sijaitsee Helsingissä. Suomalaisista viranomaisista kiitämme opetusministeriötä ja haluamme myös lopuksi ilmaista arvostuksemme sitä työtä kohtaan, jonka Suomen suurlähetystö ja suurlähettiläs Osmo Väinölä Budapestissa ovat tehneet Suomen ja Unkarin välisen näyttelyvaihdon hyväksi.

( Julkaisusta ”Unkarin avantgardismi: Ryhmä Kahdeksan ja aktivistit” Bengt von Bonsdorffin kirjoittama esipuhe)


TURUN TAIDEGRAAFIKOT
04.07.1981 - 26.07.1981


Tiedote:
Vuonna 1932 pidettiin Turussa tiettävästi ensimmäinen taidegrafiikan näyttely, jonka järjesti Grafica –niminen ryhmä. Näyttelyryhmästä muodostui turkulaisten taidegraafikkojen pysyvä järjestö ja vuotta myöhemmin rekisteröitiin Turussa Suomen ensimmäinen ja edelleenkin ainoa paikallinen taidegrafiikan yhdistys: Turun Graafillisen Taiteen Yhdistys. Vuonna 1967 yhdistyksen nimi muutettiin Turun Taidegraafikot ry:ksi.

Yhdistyksen toiminta on alusta asti ollut vireää. Toiminnan keskeisimpänä tavoitteena on taidegrafiikan tunnetuksi tekeminen sekä jäsenten tukeminen ammatillisissa kysymyksissä. Vuodesta 1967 on yhdistys ylläpitänyt grafiikan työhuonetta, jossa jäsenillä on mahdollisuus työskennellä litografian, metalligrafiikan ja serigrafian menetelmillä.

Turun taidegraafikot ry:n näyttelytoiminta on ollut vilkasta. Vuosittain on pidetty keskimäärin kolme näyttelyä eri puolilla Suomea. Ulkomailla turkulaiset taidegraafikot ovat esiintyneet mm- Neuvostoliitossa, Länsi-Saksassa, Tsekkoslovakiassa, Englannissa ja Ruotsissa. Yhteistyö varsinkin ruotsalaisen Grafiska Sällskapetin kanssa on ollut merkityksellistä, mistä ovat osoituksena useat vaihtonäyttelyt Tukholman ja Turun välillä.

Turun taidegraafikot ry:ssä on tällä hetkellä 59 taiteilijaa ja 99 kannatusjäsentä. Yhdistyksen puheenjohtaja on Juhani Vikainen ja hallituksen muut jäsenet ovat Martin Ahlström, Matti Helenius, Hannu Hämäläinen, Pia Laurila, Veikko Lehtovaara ja Einari Levo.


NÄYTTELYT:
NAIVISMIA – KOTIMAISTA NYKYTAIDETTA
ROMANIAN TEKSTIILITAIDETTA JA NYKY GRAFIIKKAA
WOLFGANG TROSCHKE, GRAFIIKKAA

01.08.1981 - 31.08.1981


Tiedote:
NAIVISMIA – kotimaista nykytaidetta

Naivismia –näyttely esittelee parisenkymmentä tämän päivän kotimaista taiteilijaa, joita yhdistävät tietyt naivistisen taiteen ilmaisukeinot. Kansantaiteelle sekä lasten ja luonnonkansojen taiteelle ominaiset aidot keinot – aiheen yksinkertaisuus, detaljitarkkuus ja koristeellisuus, mittasuhteiden vääristyneisyys – tarjoavat lähtökohdan heidän taiteelliselle ilmaisulleen. Jotkut ovat naivisteja aidosti ja tahattomasti, jotkut taas käyttävät naiivin taiteen keinoja harkitusti tyylikeinoin.

Näyttelyyn on kutsuttu Milja Aarnio, Andreas Alariesto, Veijo Hukka, Kaija-Riitta Iivonen, Alice Kaira, Lea Kauppi, Hannu Konola, Inari Krohn, Pirkko Lepistö, Tuomas Mäntynen, Aune Paulin, Olli-Pekka Riihikoski, Thelma Salo, Veikko Sirén, Saara Tikka, Pirkko Valo, Virpi Vanas, Nikolai Lehto, Hannu Riikonen, Viljo Mäkinen, Tarja Polari ja Seija Toivola-Koski. Tiettyä takautuvuutta näyttelyyn on saatu lainaamalla kutsuttujen taiteilijoiden varhaisempaa tuotantoa runsaan kymmenen vuoden ajalta museoista ja muista julkisista kokoelmista. Näyttelyssä on esillä myös Satakunnassa vaikuttaneen, vuonna 1972 valtion palkinnon saaneen Arvi A. Koskisen (1904-1977) valoisaa ja aidosti lapsenmielistä taidetta.

ROMANIAN TEKSTIILITAIDETTA JA NYKYGRAFIIKKAA

Romanian tekstiilitaiteen ja nykygrafiikan näyttely antaa viitteen näiden taiteenalojen monimuotoisesta ilmeestä tämän päivän Romaniassa. Kansainvälisesti tunnettu romanialainen tekstiilitaide pohjautuu edelleenkin kiinteästi kansantaiteeseen: väriskaala, tekotavat ja materiaalit ovat samat kuin kansantekstiileissä. Tekstiilitaiteen arvostusta Romaniassa osoittaa Bukarestissa joka neljäs vuosi järjestettävä laaja tekstiilitaiteen näyttely.
Näyttely kaksitoista graafikkoa esittelevät romanialaisen nykygrafiikan suuntaviivoja, erilaisia tyyliratkaisuja ja tekotapoja.

Näyttelyn järjestävät Porin taidemuseossa Suomi-Romania Seura ja KSL:n Satakunnan piirijärjestö. Näyttely päättyy 18.8.

WOLFGANG TROSCHKE, grafiikkaa

Länsisaksalainen taidegraafikko Wolfgang Troschke (s.1947) sai vuonna 1975 kansainvälisen grafiikkatriennaalin, Graphica Creativa ’75 –näyttelyn pääpalkinnon. Luova Grafiikka ry. on nyt, kuuden vuoden jälkeen, järjestänyt Wolfgang Troschken pienimuotoisen näyttelyn osoittaakseen, mitä taiteilijalle on tämän ajan kuluessa tapahtunut ja mitä hän tällä hetkellä tekee. Näyttelyssä on esillä taiteilijan viimeaikaista tuotantoa vuosilta 1976-81, sekä suurikokoisia piirustuksia että grafiikkaa.

Wolfgang Troschke on opiskellut julistetaidetta Münsterissa,1966-70 Münsterin taideteollisuuskoulussa. Vuodesta 1978 lähtien hän on toiminut professorina Münsterin ammattikorkeakoulussa.
Edellä mainitun palkinnon lisäksi Wolfgang Troschke on saanut Ljublanan kansainvälisen grafiikan biennalen palkinnon 1975, Krakovan VI kansainvälisen grafiikan biennalen palkinnon 1976 ja Tokion kansainvälisen grafiikan biennalen palkinnon 1976.


VEIKKO VIONOJA: GRAFIIKKAA 1978-1980
04.09.1981 - 15.09.1981
VEIKKO VIONOJA


Tiedote:
Vanha keskipohjalainen talo on komea kaksikerroksinen hirsirakennus lakeuksien keskellä. Sen pihapiiriin kuuluu aitta, liiteri, sauna, navetta ja talli, sen tuvansisustaan tuoleja, pöytiä ja kaappeja, jotka ovat yksinkertaisen tyylitajun mestarinäytteitä. Niiden himmeäsointiset värit toistuvat vanhoissa pohjalaisissa ryijyissä. Tässä pihapiirissä liikkuvat ihmiset ovat hiljaisesti päivätyötään tekeviä vakaita talonpoikia ja usein myös harrasta herännäiskansaa.

Ei ole ihme, että Veikko Vionoja on tästä rikkaasta ympäristöstä löytänyt aihemaailman kokonaisen elämäntyön pohjaksi. Onhan tämä kaikki hänelle lapsuuden maisemaa, jonka taiteilijan mielessä täyttää rikkomaton hiljaisuus ja sisäinen rauha. ’Vain sitä voi kuvata mihin sydän on kokonaisesti kiintynyt’, hän sanoo. Taiteilijana hän sulkee pois nykyhetken muuttuvan, ristiriitaisen maailman ja palaa menneeseen. Hänen teoksillaan on siis myös oma kulttuurihistoriallinen arvonsa.

Maalarina, joka käyttää himmeitä tummia, kauniisti toisiinsa sointuvia värejä, Vionoja on tunnetuin. Taiteilijanuransa alkupuolelta, 1940-luvulta lähtien hänen maalauksiaan ovat kuitenkin täydentäneet piirustukset. Niissä hän käyttää lyijykynää tai tussia tai varsinkin hiiltä, jolla saa aikaan syviä mustia pintoja ja jonka jälki on mehevää ja täyteläistä. Toisinaan hänen piirustuksensa ovat raskaita ja juhlavia, toisinaan täynnä runoutta ja valoa, mutta aina niille antaa leimansa rikas sävyjen vaihtelu niin, että ne usein vaikuttavat maalauksenomaisilta. Vain aidosta elämyksestä voi syntyä näin elävää ja herkkää jälkeä.

Viime vuosina Vionoja on laajentanut ilmaisuaan grafiikan alueelle. Näin on syntynyt sarja verraten kookkaita mustavalkoisia tai värillisiä litoja. Aiheina on edelleen taloryhmiä, ikkunanäkymiä, jokin yksinäinen ihmishahmo niihin sulautuneena. Näissä teoksissa ilmaisu on vapautunutta ja varmaa. Kokonaissävy on vakaa ja juhlava tai herkän tunnelmallinen samaan tapaan kuin piirustuksissa. Taiteilijan näkemys on inhimillinen ja lämmin.

Pohjalaisen pihapiirin rakennuksista muodostuu rakenteellisia kokonaisuuksia, joissa on samaa lujuutta ja tinkimättömyyttä kuin pohjalaisessa kansanluonteessa. Pihapiirin hiljaisuus korostuu ikkuna-asetelmissa. Näiden asetelmien hiljaiselotunnelma vaihtelee. Kaikki riippuu valosta. Valo luo tuon merkillisen pysähtyneen hiljaisuuden, joka on niin oleellinen tekijä Vionojan taiteessa. Tähän ympäristöön hänen talonpoikaiset ihmiset sulautuvat täysin. Taiteilija näkee heidät usein takaapäin, suuripiirteisinä hahmoina. Tai he istuvat juhlavassa rivissä, miltei samanlaisin kasvoin, keskittyneesti kuunnellen herännäispapin saarnaa. He eivät ole yksilöitä, vaan tyyppejä. He ovat pohjalaista kansaa.

Veikko Vionoja on nyt 71-vuotias. Kesäisin hän liikkuu usein Pohjanmaalla, mutta talvisin hän elää pääkaupungin sydämessä. Siellä hänen siveltimestään tai kynästään lähtee pohjalainen kylä- tai pihakuva toisensa jälkeen, mutta jokaisen teoksen synty merkitsee syvää eläytymistä lapsuuden maisemaan. ’Luonto ei saa tulla sellaisena kuin se arkipäiväisenä esiintyy - se on elettävä’, hän sanoo. Hän vapauttaa näkemänsä totutun realistisen todellisuuden hahmosta ja luo sielun maisemaa, jossa vallitsee sisäinen kauneus.

(Julkaisusta ”Vionoja” Leena Peltolan kirjoitus)


JUHANI KONTTISEN TEATTERIJULISTEITA
17.09.1981 - 20.09.1981
JUHANI KONTTINEN


Tiedote:
Porin teatteri
Näytäntökaudet

1968-69
Setsuanin hyvä ihminen
Lakanaosake
Happy End

1969-70
Tri Semmelweis
Punainen viiva

1970-71
Murhataanpa Bobrikov
Sylvi
Kaksi leipää ja viisi kalaa
Valdemar Fossiilin ihmeellinen aikataikarauta
Orpopojan valssi

1971-72
Kauppamatkustajan kuolema
Sirkusprinsessa
Shveyk toisessa maailmansodassa
Viholliset
Kyllä kyllä
Ruskie neitsyt
Mustan lumen talvi

1972-73
Macbeth
Työläisvaimo
Puukkojunkkarit
Safariralli
Solveigin laulu

1973-74
Kovina aikoina
Järvisen perhe

1974-75
Panttivanki
Turilas housuissa
Kauhea murhamies Lalli

1975-76
Punahilkka
Venetsian kauppias
Valkoinen hevonen
Niskavuoren nuori emäntä
Nuoren Wertherin uudet kärsimykset
Nousu Fudzijamalle

1976-77
Luulosairas
Impivaaran patruunat
Arsenikkia ja vanhoja pitsejä
Pumpulitehtaan Ulla

1977-78
Can-Can
Pekka Töpöhäntä
Eetu Salin
Viime kesänä Tshulimskissa

1978-79
Lemmenleikkiä
Vekkuliveljet
Eetu Etana
Maailman vanhin puu

1979-80
Kauppa-Lopo
Lokki
Tanssiva Savoy
Ei makseta! Ei makseta!

1980-81
Kolme iloista rosvoa
Terveydeksi
Piru-parka

1981-82
Naispappi


PORIN TAIDEMUSEON VIHKIÄISNÄYTTELY
TAIDETTA MAIRE GULLICHSENIN TAIDESÄÄTIÖN KOKOELMASTA

25.09.1981 - 22.11.1981



Tiedote:
Maire Gullichsenin taidekokoelma on sen merkittävyydestä huolimatta syntynyt ikään kuin hänen muun taiteellisen aktiviteettinsa sivutuotteena. Siihen kuuluvat taideteokset ovat näin ollen kuin jonkinlaisia virstanpylväitä oman maamme taiteenkuvassa aina 1930-luvulta lähtien.

Kokoelman alkuvaiheet johtavat mielikuvat Vapaan taidekoulun perustamisaikaan 1934. Maire Gullichsen oli itse koulun ensimmäisiä oppilaita ja enemmänkin - sen syntysanojen lausuja ja ohjelman hahmottaja: koulun toiminnan tuli olla vapaa kaikesta akateemisuudesta; opettajat valittiin lyhyeksi aikaa, jotteivät he päässeet liian yksipuolisesti suuntaamaan oppilaiden kehitystä. Kaikille opettajille oli kuitenkin yhteisenä piirteenä se, että he ymmärsivät ja ihailivat ranskalaisen väritaiteen perinnettä. Näin Vapaasta taidekoulusta tuli jo alkuvuosinaan kansainvälisesti suuntautuneen taideajattelun tyyssija.

Kiinteät suhteet Ranskan uudempaan taiteeseen johtivat pian ranskalaisten nykytaiteen näyttelyiden järjestämiseen aluksi samoihin aikoihin Vapaan taidekoulun kanssa perustetussa Artekissa ja ennen pitkää Artekin kylkiäiseksi sotien jälkeen perustetussa varsinaisessa taidegalleriassa Galerie Artekissa. Helsingin Taidehallissa 1939 järjestetty suuri ranskalaisen modernin taiteen huomattavimpien mestarien näyttely antoi virikkeen Nykytaide ry:n perustamiseen. Näin oli hahmottunut ne ulkoiset puitteet, joissa Maire Gullichsenin taidekokoelma oli vähitellen kasvanut.

Maire Gullichsenin kokoelmaa ei tietoisesti ”luotu”, se on syntynyt. Tähtäimessä ei ole ollut museokokoelma, vaan teosten hankinnan on sanellut kiintymys asianomaisiin töihin, hetkellinen impulssi, jopa joskus Maire Gullichsenille läheisen Galerie Artekin elinmahdollisuuksien varmistaminen. Niin kuin Porin taidemuseo on luonteeltaan nykytaiteen museo, samoin Maire Gullichsenin kokoelma on nykytaiteen kokoelma, ja nykytaiteen suhteellinen osuus on siinä vuosien mittaan voimistunut. Niinpä kokoelman syntyajaltaan vanhimmat teokset ovat myös aikaisin hankittuja. Maire Gullichsenin ensimmäisiä taideostoja olivat Magnus Enckellin värikauden akvarellit. Ne kuitenkin osoittivat jo suunnan, mihin tuleva kokoelma hakeutui: värin ja sen ilmaisumahdollisuuksien tutkimiseen. Vanhempien taiteilijoiden töistä tästä ovat loisteliaita esimerkkejä vaikkapa Helene Schjerfbeckin Kurpitsa-asetelma, T. K. Sallisen vuoden 1914 kirpeänsininen kevätmaisema tai Ellen Thesleffin värikauden työt.

1930-luvun taiteessa oli vahvasti esillä vastakkaisuus kansallinen - kansainvälinen. Kansainvälisyys merkitsi silloin lähinnä jälki-impressionismille perustuvaa väritaidetta sellaisena kuin sitä edustivat Rabbe ja Torger Enckell, Sam Vanni, Yngve Bäck… Mutta siihen sulautui myös surrealistisempia ilmiöitä, joista kaikuja on Sulho Sipilän maalauksissa tai kubistisoivaa modernismia, Olli Miettisen varhaisen 1930-luvun töissä tuli esiin. Kaikki tämä on edustettuna Maire Gullichsenin kokoelmassa, melko harvoina, mutta valikoituina esimerkkeinä. Mainituista taiteilijoista kaikki Olli Miettistä lukuun ottamatta olivat myös Vapaan taidekoulun opettajia.

Jo 1930-luvulla Maire Gullichsen oli järjestänyt parikin Fernand Légerin näyttelyä Artekissa, jopa kutsunut tämän esitelmöimään Suomeen. Légerin perinne, konstruktiivinen maalaussuuntaus, alkoi 1950-luvulla kiinnostaa Maire Gullichsenia myös oman maamme taiteessa. Tämän koulukunnan kiistämätön johtava hahmo Sam Vanni on ollut hänen pitkäaikainen ystävänsä, usein työtoveri järjestettäessä Artekin näyttelyitä, ja taiteilijana hän on myös runsaasti edustettuna nyt ensi kertaa yleisölle kokonaisuudessaan esitettävässä kokoelmassa. On varsin luonnollista, että kun kokoelman yleisluonteen selventäminen tuli ajankohtaiseksi museohankkeen myötä, hankintojen ensisijaiseksi kohteeksi valittiin juuri konkretistinen taide. Unto Pusan, Ernst Mether-Borgströmin, L.-G. Nordströmin, B.J. Carlstedtin ym. teokset muodostavat sille kokoelmassa monien nuorempien konkretistien töiden ohella vankan perustan.

Jonkinlaisen jännitteen kokoelmalle antaa kuitenkin myös toisen, vastakkaisen, romanttisemman suuntauksen läsnäolo. Sille antaa varhaisen lähtökohdan mainitsemani Sallisen Kevät-talvi, sitä jatkavat Lokakuun ryhmään kuuluvien taiteilijain, Sven Grönvallin ja Aimo Kanervan työt, ja viimein tuo kotoisiin juuriin hakeutuva luonnonelämys saa ilmauksen kokoelman kuvanveistossa, ennen kaikkea luonnon alkumateriaaleja käyttävissä Harry Kivijärven graniiteissa ja Mauno Hartmanin ja Kain Tapperin puuveistoksissa.

Maire Gullichsenin kotimaisen kokoelman luovuttaminen Porin kaupungille taidemuseon peruskokoelmaksi joudutti ratkaisevasti kaupungin taidemuseohanketta. Nyt kokonaisuudessaan valmis uusi taidemuseo taas on yksi niitä perusedellytyksiä, joiden varassa voi kehittyä koko maan kattava dynaaminen taide-elämä.

( Julkaisusta ”Maire Gullichsenin taidesäätiö” Salme Sarajas-Kortteen kirjoitus ”Kokoelmasta museoksi” julkaissut Porin taidemuseo)


TETSUYA NODA: GRAFIIKKAA
31.10.1981 - 22.11.1981
TETSUYA NODA


Tiedote:
Tetsuya Noda on syntynyt 1940 Shiranuissa ja asuu nykyisin Tokiossa, jossa on toiminut kansallisen taidekorkeakoulun apulaisprofessorina vuodesta 1977 lähtien.
Hän on opiskellut maalaustaidetta Tokion yliopiston taideosastolla 1959-1965 ja samanaikaisesti puupiirrostekniikkaa alan johtavan taiteilijan, Tadashige Onon johdolla.

Taiteilija suoritti merkittävän debyyttinsä japanilaisessa taidemaailmassa vuonna 1968 voittamalla tavoitellun pääpalkinnon ensimmäisellä yrittämällä Tokion kansainvälisessä grafiikkabiennaalissa. Hän sai tällöin erityistä kiitosta mielenkiintoisesta ja ansiokkaasta menetelmästään yhdistää perinteellinen puupiirrostekniikka uudenaikaiseen silkkipainovalokuvaan.

Noda on osallistunut lukuisiin kansainvälisiin grafiikkanäyttelyihin ja –biennaaleihin, ja hänet on palkittu mm. Krakovassa, Fredrikstadissa, Frechenissä, Ljubljanassa ja viimeksi Graphica Creativa- triennaalissa Jyväskylässä. Hänen teoksiaan on useissa huomattavissa taidekokoelmissa, mm. New Yorkin Modernin taiteen museossa, Varsovan kansallismuseossa, Prahan Kansallisgalleriassa, Cincinnatin Taidemuseossa, Dresdenin Kansallisgalleriassa, Oslon Kansallismuseossa, Santiagon Solidaarisuusmuseossa, Ljubljanan Moderna Galeriassa ja Krakovan Museossa.

Näyttely, jossa on mukana 49 teosta, on retrospektiivinen katselmus taiteilijan tuotannosta vuosilta 1968-80. Teosten pääaiheena on yksityisen ihmisen arkipäiväinen elämä ja jokapäiväinen todellisuus. Noda käyttää teoksissaan itse ottamia valokuvia, jotka ovat pikemminkin piirustuksia taiteilijan korjaillessa niitä laatalla kynää ja sivellintä käyttäen. Noda tekee valokuvastaan mimeografisen kuvion ja painaa sen telalla. Tämän jälkeen seuraa taustan ja muiden alueiden painaminen perinteisellä japanilaisella puupiirrostekniikalla. Taiteilija käyttää tavallisesti käsintehtyä japaninpaperia teoksissaan. Tämän materiaalin pehmeä ja hiukan rosoinen koostumus yhdistyneenä taustaan, joka on painettu puupiirrostekniikan ominaislaadun erityisellä tuntemuksella, saavat aikaan hienoisen antiikkisen hopean vaikutuksen.

Merkitsemällä kaikki vedoksensa kuten päiväkirjan lehdet, Noda liittää ne tiettyihin hetkiin nykyisyydessä; lopullisissa vedoksissa ajan elementti on kadonnut. Juuri ajattomuus muodostaakin hänen teostensa oleellisen osan.
Vaikka hänen teoksensa pohjautuvatkin vankasti ympäröivään todellisuuteen, niissä on kaikesta huolimatta tietty unenomainen ominaislaatu. Tässä suhteessa kaikki Nodan teokset, kuinka realistisia ovatkin, kätkevät jotakin epätodellista, ikään kuin ne olisivat kuvitteellisia näkyjä tai kohtauksia näytelmästä.



VALTAKUNNAN NÄYTTELY: SUOMEN KUVATAIDE 1981
01.12.1981 - 03.01.1982


Tiedote:
Kun opetusministeriö v.1974 antoi päätöksensä valtion varoin vuosittain järjestettävistä kuvataiteen aluenäyttelyistä ja valtakunnannäyttelyistä, oli tämän päätöksen tarkoituksena pyrkimys kulttuuripalvelujen alueellisesti tasapuoliseen jakaantumiseen ja kuvataiteen harrastuksen lisääntymiseen yleensä. Silloisen valtion kuvataidetoimikunnan Lauri Ahlgrén piti eräänä tavoitteena myös alueellisen identiteetin löytämistä ja vahvistamista. (HS 31.12.74)

Ensimmäinen valtakunnannäyttely järjestettiin edellä mainittuna vuonna Turussa. Seuraavina näyttelypaikkoina olivat Jyväskylä ja Helsinki. Helsingin näyttelyä v.1976 edeltäneet aluenäyttelyt olivat tuolloin ensi kerran jurynalaisia.

Kahtena edellisenä vuonna oli harrastelijoiden osallistuminen ollut huomattavan vilkasta ja aluenäyttelyiden ilme tästä johtuen jotensakin kirjava. Täysin avoimet aluenäyttelyt olivat herättäneet ”sekä ihastusta, että vihastusta” (HS 31.12.74). Varsinkin yleisö, jonka kerrottiin paikoittain ”tungokseen asti” hakeutuneen näyttelyihin, tuntui arvostaneen harrastelijoiden mukanaoloa.

Jossakin suhteessa tämä harrastelijoiden esiinmarssin aiheuttama yleinen tason lasku pidätti varsinkin varttuneempia taiteilijoita osallistumasta aluenäyttelyihin ja välillisesti valtakunnannäyttelyyn. Rovaniemellä v.1977 pidetyn valtakunnannäyttelyn jälkeen on näyttelyt järjestetty vain joka toinen vuosi. Uudistus tähtäsi taiteilijakunnan osallistumisen vireyttämiseen ja tämän myötä tason nostamiseen.

Valtakunnallista näyttelyjärjestelmää lähdettiin aikanaan toteuttamaan suurin odotuksin. Toiveet eivät kuitenkaan kaikin puolin toteutuneet ja tänä päivänä tuntuu siltä, että nykyinen järjestelmä tuskin tyydyttää ketään. Varttuneempien taiteilijoiden osanotto on ollut laimeata, harrastelijat tuntevat itsensä syrjityksi ammattilaisten näyttelyissä, eikä valtakunnannäyttelystä ole saatu syntymään koko maan kuvataidetta kattavaa foorumia, kuten aikanaan kaavailtiin. Soraääniä ei ole puuttunut. Esim. Suur-Helsingin aluenäyttelyä v.1974 luonnehdittiin ”kuvakaaokseksi”, jossa oli ”mukana niukasti taiteilijakunnan parhaimmistoa” (US 24.9.74) ja Aamulehden arvostelija otsikoi Hämeen läänin aluenäyttelyn samana vuonna ”sekulisopaksi” (21.9.74).

Mikä meni pieleen?

Tilannetta on pohdittu kaikkina näinä vuosina niin hyvin valtion kuvataidetoimikunnassa, kuin taiteilijoiden järjestöissä ja kentällä. Perimmäinen syy osallistumishaluttomuuteen lienee jurytyksen kaksiportaisuuden mukanaan tuomat haitat. Toisaalta suuriin yleisnäyttelyihin osallistumista ei enää ilmeisesti koeta yhtä tärkeäksi kuin ennen. Teosten julkistamiskanavia ovat tänään lähinnä yksityis- ja pienemmät ryhmänäyttelyt.

Porissa tänä vuonna järjestettävä valtakunnannäyttely on järjestyksessä vasta kuudes, mutta kuihtuneet toiveet leijuvat jo ilmassa kellastuneiden syyslehtien tavoin. -Onko junia enää lähtöön?

Arvostelulautakunnan pyrkimyksenä on ollut koota mahdollisimman korkeatasoinen näyttely ottaen huomioon esiintyvät taidesuunnat mahdollisimman monipuolisesti. Lääninkohtaisista kiintiöistä ei suinkaan ole ennakolta sovittu. Juryn työskentely on tänä vuonna ensi kertaa saatu tiiviimmäksi supistamalla aluenäyttelyiden järjestämisaikaa kahteen kuukauteen.

Juryn puheenjohtajana ja myös valtion kuvataidetoimikunnan puolesta minulla on ilo kiittää kaikkia aluenäyttelyiden arvostelulautakuntia ja muita toimihenkilöitä heidän työstään tämän näyttelyn aikaansaamiseksi.

Erityisen kiitoksen ansaitsevat Porin kaupunki ja kulttuurilautakunta, joiden ansiota on, että valtakunnannäyttely Suomen kuvataide 1981 on saanut vertaansa vailla olevat puitteet Porin uuden taidemuseon avarissa ja teknisesti ensiluokkaisissa tiloissa.

( Erik Berghin esipuhe ”Valtakunnan näyttely Suomen kuvataide 1981” -julkaisusta)


Näyttelyssä ovat mukana seuraavat taiteilijat

Leo Ackley, Ilppo Alho, Heikki Alitalo, Elisa Aro, Marjatta Hanhijoki, Jorma Hautala, Erkki Heinonen, Mauri Heinonen, Erkki Hienonen, Veikko Hirvimäki, Lars Holmström, Veijo Hukka, Reijo Hukkanen, Niilo Hyttinen, Hannu Hämäläinen, Unto Hämäläinen, Kaija-Leena Hänninen, Mikko Jalavisto, Antti Jantunen, Risto Junnilainen, Aarne Jämsä, Markku Jääskeläinen, Manno Kalliomäki, Maija Kanervo, Olof Kangas, Erkki Kannosto, Antero Kare, Jussi Koivusalo, Risto Kolari, Vladimir Kopteff, Kauko Kortelainen, Reijo Koskela, Inari Krohn, Kristian Krokfors, Jean-Erik Kullberg, Liisa Kullberg, Eero Kumpula, Lauri Laine, Kalle Lehmussaari, Veikko Lehtovaara, Einari Levo, Margareetta Liljeblad, Juhani Linnovaara, Rauni Liukko, Pero Luostarinen, Irma Mattila, Kirsti Melartin, Kaarlo Mikkonen, Tapani Mikkonen, Osmo Monto, Kirsti Muinonen, Jukka Mäkelä, Heikki Mäki-Tuuri, Erik Mäkinen, Taru Mäntynen, Pekka Nevalainen, Antti Niinimäki, Maarit Nissilä, Jukka Nopsanen, Matti Nurminen, Veikko Nuutinen, Hannu Ojala, Antero Olin, Reijo Paavilainen, Marjatta Palasto, Paavo Pelvo, Pauno Pohjolainen, Kimmo Pyykkö, Mari Rantanen, Arto Rautavuori, Raimo Reinikainen, Tuomas Renvall, Hannu Riikonen, Esa Riippa, Helge Riskula, Väinö Rouvinen, Kauko Ruponen, Seija Rustholkarhu, Pekka Ryynänen, Lauri Räikkönen, Jaakko Rönkkö, Katriina Salo, Heli Salonen, Erkki Santanen, Heikki Somersalo, Ossi Somma, Erkki Soukka, Keijo Sundvall, Anne Sunila, Ahti Susiluoto, Juha Tammenpää, Hannu Taros, Tarja Teräsvuori, Heikki Tuomela, Immo Tuominen, Sinikka Tuominen, Reijo Turunen, Tanja Ubaleht, Antti Ukkonen, Osmo Valtonen, Matti Waskilampi, Pekka Vesterinen, Sven-Olof Westerlund, Jim Wichmann, Pirkko Viitasalo, Juhani Vikainen, Reijo Viljanen, Henry Wuorila-Stenberg ja Seppo Väänänen.


 

 

 

Kokoelmat & Arkisto

Kokoelmat

Vuosikertomukset

Näyttelyjulisteet

Museo- ja yleisötapahtumat

Näyttelyarkisto

Kausiohjelmat (Haitarit)

Luentosarjat

Mediajulkisuus

Kokoelmapoliittinen ohjelma

Tutkimus - Artikkelit

Performanssiarkisto D-ark

Videos

 

 

 

 
                 

 

 

 

 

 

Yhteystiedot


PORIN TAIDEMUSEO
Eteläranta, 28100 PORI, FINLAND
p. +358 44 701 1080
taidemuseo@pori.fi

 

 

©  Pori Art Museum | Porin taidemuseo