KOREOGRAFINEN KUDELMA (KEHON KATSE 2)

Lasikäytävän sisäänkäynniltä avautuu uusi tila. Räpyttelen silmiäni muuttuneessa valossa, kun yritän hahmottaa mihin olen päätynyt. Tässä huoneessa on hämärämpää ja seinät ovat lähempänä. Lattiakin näyttää erilaiselta. Katselen ympärilleni ja räpyttelen edelleen silmiäni. Tuntiessani niiden pinnan jälleen kostuvan, rauhoitun. Hengitykseni tasaantuu ja sykkeeni laskee. Teokset vaikuttavat jatkavan omaa elämäänsä läsnäolostani piittaamatta. Oloni on helpottunut.

Huomaan, että tässä huoneessa minua vastassa on monenlaisia teoksia, kaiken kokoisia, värisiä ja muotoisia. Tuo yksi on kirkas ja tuosta toisesta lähtee ääntä, tuon huokoisen pinnan läpi kuultaa heleitä värejä ja tuon reunat ovat röpelöiset.

Lähden liikkeelle, ja hakeudun erään mielenkiintoiselta näyttävän teoksen äärelle. Teen pieniä tietoisia havaintoja teoksesta, kysyn itseltäni, miksi juuri tämä teos tuntui niin kutsuvalta. Pidänkö sen muodoista, väreistä, materiaaleista, tyylistä tai tekniikasta vai onko siinä ehkä jotain selittämätöntä, jopa niin häiritsevää, että se muuttuu kiehtovaksi? En osaa sanoittaa kokemustani, vaan tuijotan yhä syvemmälle ja syvemmälle. Astun hieman lähemmäs, vielä hieman, vielä hieman ja ehkä vielä vähän. Mutta vain niin lähelle, kuin on sallittua. Peruutan, astun kauemmas, vielä hieman, vielä hieman, vielä hieman ja vielä vähän. Alan jälleen lähestyä teosta, vielä yksi askel, vielä toinen ja ehkä kolmaskin, pääsen vielä vähän lähemmäs, ja ehkä vielä ihan pikkuisen… Mutta vain niin lähelle kuin on sallittua.

Saavuttuani sopivalle etäisyydelle, alan vaihdella kohtaa, josta tarkastelen teosta. Kuljen edestakaisin vaihtaen välillä askelteni suuntaa vastapäivään ja välillä myötäpäivään. Haluan nähdä teoksen eri kulmista ja välillä pysähdyn. Käytän hieman aikaa tähän.

Muutan askelteni tempoa, hiivin ja lompsin, sitten kiihdytän askelteni tahtia ja otan jopa juoksupyrähdyksiä.

Löydän miellyttävän kohdan, päätän jäädä aloilleni ja alan vaihtaa tasoa. Nousen ensin varpailleni. Yritän nähdä teoksen mahdollisimman korkealta. Pidennän koko rankani ja kurkotan päälakeni ylös kohti kattoa. Seuraavaksi kyykistyn, polveni koukistuvat ja liu’un alemmas kohti lattiaa
Polvistun,
istuudun,
Pyörähdän pyllyni kautta ja istun toiseen asentoon,
konttaan.

Huomaamattani minulle muodostuu vahva kinesteettinen suhde teokseen ja toiminnastani sen ympärillä rakentuu koreografinen kudelma. Ilahdun, en ole kokenut aivan tällaista ennen! Se miten ja mistä katson teosta, vaikuttaa siihen, miten sitä, sen kompositiota, rytmiä ja teemoja luen. Havaitsen uusia sävyjä ja painotuksia paitsi teoksessa, myös omassa tulkinnassani.

Jatkan matkaani ja saavun teoksen luo, jossa erottuu selkeitä hahmoja eri asennoissa. Kopioin liikkeet omalla kehollani mahdollisimman tarkasti. Kurkottelen käsiäni ylös ja sivuille, koukistelen jäseniäni, kierryn ja käännyn kuvien mukaisiin asentoihin. Mietin, miten minä asettuisin kuvaan? Kokeilen ottaa oman asennon, täydentäen omalla kehollani teoksen hahmojen asentoja ja kompositiota. Kokeilen ottaa oman asennon.

Se tuntuu hauskalta ja jälleen huomaan saaneeni lisää tietoa teoksen maailmasta. Siinä kuvattujen hahmojen kehonkieli ja asennot syventävät tulkintaani heidän toimintansa laadusta, heidän maailmastaan, tunteistaan, asenteistaan ja suhteesta omaan kehoonsa.

Tuon hahmon kehonkieli vaatii voimaa ja notkeutta, se viestii minulle sallivasta ja riemukkaasta suhteesta omaan kehoon.

Jatkan matkaani näyttelyssä keksien aina uusia tapoja tutkia teoksia, heittäydyn kokeiluihini tuomitsematta ja arvioimatta. Yritän olla välittämättä muiden mahdollisista katseista. TÄMÄ ON MINUN MATKANI, oma KOKEILUNI ja MINUN KOKEMUKSENI. JA ELÄYDYN SIIHEN KUTEN TAHDON.